Edellisessä blogikirjoituksessani kerroin yleisesti alkuajastani Mantovassa, treenirytmistä, otteluista ja olosuhteista. Tässä postauksessa keskityn siihen, millainen oma roolini kentällä on puolustuspelaamisen näkökulmasta ja miten se on muuttunut Dynamon edellisen kauden rooliini verrattuna. Puolustuspelaamisella tarkoitan tässä yhteydessä sitä pelin vaihetta, jolloin pallon hallinta on vastustajalla. Oma pelaamiseni on tietysti sidoksissa muihin kentällä oleviin pelaajiin sekä kummankin joukkueen valitsemaan taktiikkaan, joten niitäkin sivuan tässä tekstissäni väistämättä.
Aloitetaan pelaajien merkkaamisesta. Päävalmentajamme Pino antaa lähes poikkeuksetta minulle tehtäväksi vartioida vastustajan pivotpelaajaa, joka etukäteen ajateltuna on usein heidän vaarallisin pelaajansa meidän maalin lähellä. Vartiointi tarkoittaa sitä, että pyrin seuraamaan kyseistä pelaajaa niin kauan kuin molemmat ovat kentällä. Esimerkiksi viime keskiviikkona pelatussa Coppa della Divisionen (Serie A:n, A2:n ja B:n joukkueiden cup-kilpailu) kotiottelussa Carrèa vastaan sain tehtäväkseni seurata Pedrinhoa, joka teki viime kaudella 30 maalia Serie A2:n A-lohkossa. Hän on tietyllä tapaa heidän pelinsä sielu ja haluaa päästä usein palloon käsiksi. Niinpä Pedrinho ei viihtynyt pitkiä aikoja perinteisenä selkä maaliin päin ylhäällä pelaavana pivotina, vaan laskeutui vasempaan laitaan ja jopa pohjapelaajaksi ottamaan vastuuta pelin pyörittämisestä. Näin ollen puolustusvaiheessa seurasin häntä kiltisti ja siirryin monesti pois omalta perinteiseltä mukavuusalueeltani pohjapelaajan paikalta.
Oman pelaajan seuraaminen edellyttää myös muilta pelaajilta ymmärrystä siitä, että jos merkkaustehtävä on annettu, näissä tilanteissa pyrimme välttämään vaihtojen tekemistä pelaajavartioinnissa - vaikka ne olisivat helppoja ja saattaisivat säästää osaltamme juoksuaskelia. Usein pyrimme myös siihen, että meidän pivotpelaajamme Arrepiu ja René seuraisivat vastustajan pohjapelaajaa, jotka ovat yleensä hieman verkkaisia liikkeissään eivätkä liiku niin paljon räjähtävästi ylöspäin. Silloin tällöin harjoittelemme korostetusti myös treeneissä oman pelaajan seuraamista siten, että pelaamme 5v5 -miesvartiointipeliä koko kentällä. Tällöin palloa ei saa riistää muulta kuin omalta pelaajalta. Pelimuoto on fyysisesti raskas, luo suuren alueen 1v1 -tilanteita ja pakottaa keskittymään koko ajan.
Peruslähtökohta puolustuspelaamisessamme on, että kukin seuraa omaa pelaajaansa sisäposition säilyttäen - eli oman vastustajan ja oman maalin välissä pysyen, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Mitä lähempänä omaa maalia puolustamme, sitä useammin pitäisi kuitenkin yrittää ennakoida syvyyteen tulevia syöttöjä ja päästä katkomaan niitä hyökkääjän etupuolelta, kuten alla olevassa yksinkertaistetussa kuvassa 2 pyrin esittämään. Muita periaatteitamme ovat, että takaapäin puhumalla voidaan tehdä pelaajavaihtoja, jos vartiointitehtäviä ei ole annettu. Tämä pätee etenkin silloin, jos päätämme prässätä vastustajaa ylhäältä. Toki vaihtoja pitää tehdä myös niissä tapauksissa, jos joku pelaajistamme menettää oman sisäpositionsa. Silloin hän tarvitsee apua muilta joukkuetovereilta, eli niin sanotun puolustuskolmion tuen, jota olen yrittänyt karkeasti mallintaa kuvassa 1.
Toinen puolustuspelivaiheen olennainen tekijä on puolustusintensiteetti sekä tähän läheisesti liittyvä prässin korkeus. Mainitsinkin jo sivulauseessa "jos päätämme prässätä ylhäältä". Vaihtelemme siis prässitasoa säästääksemme energiaa, tutustuaksemme vastustajaan ja nähdäksemme, mikä meille on sopivinta kyseisessä ottelussa. Yleensä aloitamme pelin vetäytymällä puoleen kenttään, ja siitä lähdemme sopivan tilaisuuden tullen lisäämään painetta lähemmäksi vastustajan maalia. Ongelmia syntyy enemmän silloin, jos emme ole riittävän lähellä vastustajan pallollista pelaajaa ja annamme heidän "kävellä" lähelle meidän maalia. Tällöin vastustajan pallottomat pelaajat voivat liikkua vapaammin, syöttösuunnat ja -kulmat aukeavat vaarallisemmin vastustajan hyväksi ja laukaisupelotekin on jo olemassa. Tällaisissa tilanteessa puolustusvalppauden tulee olla korostetun korkealla tasolla.
Hyvinä puolina matalalta puolustettaessa voidaan kuitenkin ajatella, että yksittäisen pelaajan puolustettava alue on verrattain pieni ja tuet ovat lähellä, jos joku hukkaa hetkeksi oman pelaajansa. Itse olen silti enemmän mieltynyt korkeampaan koko kentän tai vähintään 3/4 kentän prässiin, jota osaamme toteuttaa kohtalaisesti. Tämä riippuu jonkin verran myös siitä, ketkä meiltä ovat kentällä varsinkin niin sanotussa ensimmäisessä prässilinjassa lähimpänä vastustajan maalia. Edellä mainitsemani pivotpelaajamme Arrepiu ja René eivät välttämättä ole sopivimpia pelaajiamme vähentämään vastustajan tilaa ja aikaa pallon kanssa, mutta monien muiden pelaajiemme ominaisuudet sopivat tähän työhön melko hyvin.
Henkilökohtaisen prässäämisen haluni takia huomaan joka pelissä syntyvän tilanteita, joissa käynnistän itse prässipelaamistamme aktiivisemmaksi, kun olen ajautunut ensimmäiseen tai toiseen prässilinjaan - käytännössä siis pois viimeisen varmistavan pohjapelaajan paikalta. Tässä on kotiottelustamme L84:a vastaan hyvä esimerkkipätkä antamastani prässistä sekä ylipäätään prässitaktiikastamme. Lyhyen ajan otannalta uskallan sanoa, että olen joukkueeni parhaimmistoa liikkumaan lähelle omaa vastustajaani sillä hetkellä, kun hänelle tuleva syöttö lähtee toisen vastustajan pelaajan jalasta. Sen sijaan vaarallisimpien syöttölinjojen peittämisessä sekä itselläni että joukkuetovereillani on vielä paljon kehittymisen varaa. Jos ja kun emme saa peitettyä vastustajan kannalta ylöspäin suuntautuvia syöttölinjoja, kaikkien tehtävänä on vetäytyä nopeasti alaspäin tiiviiseen puolustusmuotoon. Eli näissäkin tilanteissa luovumme usein suosiolla korkeasta prässistä joksikin aikaa.
Nautin korkealta prässäämisestä ja suuren alueen kontrolloinnista pohjapelaajana, koska olen tottunut siihen Dynamossa ja majoukkueessa, pystyn havainnoimaan kentän tapahtumia riittävästi ja futsalinomainen juoksukuntoni on riittävä tälle tasolle. Minulle sopii kuitenkin myös matalalla puolustaminen ja etenkin oman maalin edessä vastustajan merkkaaminen. Tästä puolustamisen osa-alueesta sain usein palautetta Vaskon videopalavereissa Dynamossa, ja olenkin yrittänyt kiinnittää siihen erityistä huomiota viime aikoina. Italiassa pivotpelaajat ovat lähes poikkeuksetta teknisesti taitavampia suojaamaan, syöttämään ja laukomaan, sekä liikkeissään oikea-aikaisempia kuin suomalaiset vastineensa, joten tarkkana saa olla joka pelissä. Käytännössä lähellä omaa maalia oma merkattava pelaaja pitää usein olla käsitunnustelun etäisyydellä tai korkeintaan muutaman metrin päässä tukkien syöttölinja hänelle (ks. vielä kuva 2 yläpuolella). Etupuolelle pääseminen on lähes automaattinen vaatimus 6 metrin rangaistusalueen sisällä, jottei hyökkääjä tökkää palloa maaliin nenäni edestä. Samalla tulee kuitenkin seurata pallon liikettä ja olla valmiudessa auttamaan joukkuekavereita. Maalin edustalta siivottuja palloja minulle on kertynyt täällä kuitenkin useita, mutta yhtään maalia meille ei ole tehty etupuoleltani tai selkäni takaa oman maalimme lähellä. Tältä osin voin olla tyytyväinen omaan pelaamiseeni.
Miten Dynamossa sitten toimittiin viime kaudella? No, siellä ensisijainen tehtäväni oli pysyä pohjapelaajana kontrolloimassa tilaa sekä antaa muiden pelaajien prässätä ensimmäisessä linjassa lähellä vastustajan maalia. En siis seurannut omaa pelaajaani useinkaan kovin paljon yli puolen kentän ja tein alhaalta päin usein pelaajavaihtoja. Dynamossa pyrittiin prässäämään aina korkealta ja yleensä se toimikin mallikkaasti nopeiden prässijalkojemme, varsin hyvän juoksukuntomme, liikkumisen synkronian sekä vastustajien puutteellisen osaamisen takia. Karkeana yhteenvetona arvelen, että Dynamon aikana puolustustehtäviä oli itselläni vähemmän: minun ei tarvinnut juosta niin paljon, säilyttää puolustusvalppautta niin pitkiä jaksoja kerrallaan tai puolustaa pallollista hyökkääjää vastaan niin usein.
Valppauden säilyttäminen vaatii joskus myös auringonpaisteen väistämistä. Oikealla Willy. Kuva: Photo Mantova. |
Mainittakoon vielä käsien käytöstä, joka on Suomessakin tunteita herättävä aihe. Italialaisen käsien käyttöön liittyvän erotuomarilinjan kanssa itselläni on vielä hieman opettelemista, vaikka asia on kyllä tiedossani. Jos nimittäin hyökkääjän etupuolelle ennakointi ei ole mahdollista, niin käsien käyttö hyökkääjän häiritsemistarkoituksessa vihelletään selvästi herkemmin rikkeeksi kuin Suomessa. Käytännössä jos hyökkääjä on vahva suojaamaan palloa ja osaa kuljettaa sitä selkä menosuuntaan jalkapohjan alla pitäen, minun pitää nostaa käteni pystyyn - konkreettisesti muttei kuvaannollisesti. Tällöin yritän ensisijaisesti varmistaa, ettei hyökkääjä pääse kääntymään ja laukomaan, sillä pallon riistäminen jalalla tökkimällä on sitä riskialttiimpaa mitä lähempänä omaa maalia ollaan ja sitä vaikeampaa, mitä kauempana minusta hyökkääjä pystyy palloa suojaamaan.
Tässä tekstissäni en lähde erittelemään sen tarkemmin vastahyökkäysten puolustamista alivoimaisena (usein 1v2 tai 2v3 -tilanteet) tai 4v5-puolustamista lentävää maalivahtia vastaan. Niihin pätevät lainalaisuudet ovat samoja kuin aikaisemmin, mutta erona on se, että vastustajan pelaajien tekninen taito sekä päätöksenteon ja suorituksen nopeus on usein Suomen futsal-liigaa edellä. Näin ollen vastustajan pallollisen pelaajan lähelle ehtiminen tai syöttölinjojen peittäminen ei ole niin yksinkertaista. Meille onkin tehty 4v5 alivoimalla puolustettaessa kuusi maalia niissä viidessä ottelussa, joissa vastustaja on käyttänyt lentävää maalivahtia.
Miten Pedrinhon kanssa sitten lopulta kävi? Voitimme 5-3, Pedrinho ei tehnyt yhtään maalia ja minä tein muuten kolme. Päästimme yhden maalin vapaapotkusta ja kaksi toisella jaksolla lentävää maalivahtia vastaan, jota he käyttivät 4-1 -tappioasemassa aina tilaisuuden tullen ottelun viimeiset 17(!) minuuttia. Päästettyjen maalien osalta puolustuspelimme on toiminut kiitettävästi; meille on tällä tasolla ollut toistaiseksi vaikea tehdä maalia 4v4 kenttäpelissä, koska puolustuksemme on organisoitu ja kompakti. Maalivahtimme Enrico on niin ikään pelannut hyvällä tasolla ja pitänyt viime kädessä päästettyjen maalien keskiarvon lähellä kahta maalia ottelua kohden. Kiitosta kuuluu jakaa niin ikään edellisessä tekstissäni mainitsematta jääneelle maalivahtivalmentajallemme Marcolle, joka työskentelee veräjänvartijoiden kanssa kaikkina treeni-iltoina.
Edellisen blogipäivitykseni jälkeiset toisen ja kolmannen sarjakierroksen ottelut voitimme melko kivuttomasti 5-2 kotona L84:a sekä 2-6 vieraissa Leonardoa vastaan. Vierasvoittoa edelsi lähtö kotoa aamuvarhain 9 tuntia ennen ottelun alkua, lento Cagliarin saarelle ja istumista joka paikassa enemmän kuin riittävästi. Leonardolle voi hyvästä yrityksestä huolimatta povata hyvin vaikeaa kautta. Tilimme on siis edelleen tappioton ja paukutamme menemään yksin sarjakärjessä. Seuraavat ottelut tulevat kuitenkin olemaan todellisia testejä, sillä tulevana lauantaina kohtaamme kotona Sestun ja 3.11. vieraissa Milanon. Molemmat ovat meidän tavoin sarjassa yhä ilman tappioita ja heidän keskinäinen hullunmyllynsä päättyi viime lauantaina 6-6.
Marraskuun alussa ottelutahti on tiukka. Milano-sarjaottelun jälkeen pelaamme heitä vastaan uudestaan Coppa Italian kotiottelun 7.11., ja sitten sarjaottelun ketäpä muutaan kuin Carrèa vastaan vieraissa 10.11.. Coppa della Divisionen kotiottelu Serie A:n yhtä kovimmista mestarisuosikeista Pesarofanoa vastaan käydään näillä näkymin 13.11.. Tämä tähtisikermä vilisee Italian, Euroopan ja maailmanmestareita, joten kokemuksesta tulee upea.
Kotiavauksen rosteri. Upeita pelipaitojamme on muuten mahdollista tilata minulta hintaan 30 €/kpl. |
Nyt kuitenkin katseet kohti seuraavaa haastetta, neljän maan kovatasoista turnausta Suomessa. Paluu Jyväskylään ja Monnarille tulee olemaan varmasti erityinen hetki. Maaotteluiden takia minulta jää välistä sarjaottelu Sestua vastaan, mutta luotto seurajoukkueeseeni on tietenkin 100-prosenttinen.
Forza Mantova e Finlandia!
#enjoydefense
Myös Mikon voi nähdä viikonloppuna tositoimissa Jyväskylässä maajoukkueen mukana. Tervetuloa! |