Puolustamisen uudet tuulet

Ciao!

Edellisessä blogikirjoituksessani kerroin yleisesti alkuajastani Mantovassa, treenirytmistä, otteluista ja olosuhteista. Tässä postauksessa keskityn siihen, millainen oma roolini kentällä on puolustuspelaamisen näkökulmasta ja miten se on muuttunut Dynamon edellisen kauden rooliini verrattuna. Puolustuspelaamisella tarkoitan tässä yhteydessä sitä pelin vaihetta, jolloin pallon hallinta on vastustajalla. Oma pelaamiseni on tietysti sidoksissa muihin kentällä oleviin pelaajiin sekä kummankin joukkueen valitsemaan taktiikkaan, joten niitäkin sivuan tässä tekstissäni väistämättä.

Aloitetaan pelaajien merkkaamisesta. Päävalmentajamme Pino antaa lähes poikkeuksetta minulle tehtäväksi vartioida vastustajan pivotpelaajaa, joka etukäteen ajateltuna on usein heidän vaarallisin pelaajansa meidän maalin lähellä. Vartiointi tarkoittaa sitä, että pyrin seuraamaan kyseistä pelaajaa niin kauan kuin molemmat ovat kentällä. Esimerkiksi viime keskiviikkona pelatussa Coppa della Divisionen (Serie A:n, A2:n ja B:n joukkueiden cup-kilpailu) kotiottelussa Carrèa vastaan sain tehtäväkseni seurata Pedrinhoa, joka teki viime kaudella 30 maalia Serie A2:n A-lohkossa. Hän on tietyllä tapaa heidän pelinsä sielu ja haluaa päästä usein palloon käsiksi. Niinpä Pedrinho ei viihtynyt pitkiä aikoja perinteisenä selkä maaliin päin ylhäällä pelaavana pivotina, vaan laskeutui vasempaan laitaan ja jopa pohjapelaajaksi ottamaan vastuuta pelin pyörittämisestä. Näin ollen puolustusvaiheessa seurasin häntä kiltisti ja siirryin monesti pois omalta perinteiseltä mukavuusalueeltani pohjapelaajan paikalta.

Oman pelaajan seuraaminen edellyttää myös muilta pelaajilta ymmärrystä siitä, että jos merkkaustehtävä on annettu, näissä tilanteissa pyrimme välttämään vaihtojen tekemistä pelaajavartioinnissa - vaikka ne olisivat helppoja ja saattaisivat säästää osaltamme juoksuaskelia. Usein pyrimme myös siihen, että meidän pivotpelaajamme Arrepiu ja René seuraisivat vastustajan pohjapelaajaa, jotka ovat yleensä hieman verkkaisia liikkeissään eivätkä liiku niin paljon räjähtävästi ylöspäin. Silloin tällöin harjoittelemme korostetusti myös treeneissä oman pelaajan seuraamista siten, että pelaamme 5v5 -miesvartiointipeliä koko kentällä. Tällöin palloa ei saa riistää muulta kuin omalta pelaajalta. Pelimuoto on fyysisesti raskas, luo suuren alueen 1v1 -tilanteita ja pakottaa keskittymään koko ajan.

Peruslähtökohta puolustuspelaamisessamme on, että kukin seuraa omaa pelaajaansa sisäposition säilyttäen - eli oman vastustajan ja oman maalin välissä pysyen, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Mitä lähempänä omaa maalia puolustamme, sitä useammin pitäisi kuitenkin yrittää ennakoida syvyyteen tulevia syöttöjä ja päästä katkomaan niitä hyökkääjän etupuolelta, kuten alla olevassa yksinkertaistetussa kuvassa 2 pyrin esittämään. Muita periaatteitamme ovat, että takaapäin puhumalla voidaan tehdä pelaajavaihtoja, jos vartiointitehtäviä ei ole annettu. Tämä pätee etenkin silloin, jos päätämme prässätä vastustajaa ylhäältä. Toki vaihtoja pitää tehdä myös niissä tapauksissa, jos joku pelaajistamme menettää oman sisäpositionsa. Silloin hän tarvitsee apua muilta joukkuetovereilta, eli niin sanotun puolustuskolmion tuen, jota olen yrittänyt karkeasti mallintaa kuvassa 1.

Kuvassa 1 vasemmalla puolustuskolmion periaate. Jos vastustajan pohjapelaaja pääsee oman syöttönsä jälkeen karkuun pivotilta, oikean laitapelaajan pitää liikkua merkkaamaan häntä. Näin vältetään alivoimainen tilanne puolustuksessa. Juuri tällaisissa tilanteissa olimme itse asiassa joitakin kertoja ongelmissa viime lauantaina Leonardoa vastaan, kun tuki ei tullut riittävän ajoissa.

Kuvassa 2 oikealla on esitetty sijoittuminen lähellä omaa maalia puolustettaessa. Jos vastustajan pallollinen pelaaja pääsee puolustajastaan ohi keskelle päin, pivot tulee auttamaan. Jos hän sen sijaan ohittaa laidan puolelta, tulee maalivahti vastaan etukulman peittäen. Molemmissa tapauksissa pohjapelaajan pitää lähtökohtaisesti merkata läheltä ja etupuolelta vastustajan pivotia, jottei hän pääse tekemään helppoa maalia tyhjään nuottaan.

Toinen puolustuspelivaiheen olennainen tekijä on puolustusintensiteetti sekä tähän läheisesti liittyvä prässin korkeus. Mainitsinkin jo sivulauseessa "jos päätämme prässätä ylhäältä". Vaihtelemme siis prässitasoa säästääksemme energiaa, tutustuaksemme vastustajaan ja nähdäksemme, mikä meille on sopivinta kyseisessä ottelussa. Yleensä aloitamme pelin vetäytymällä puoleen kenttään, ja siitä lähdemme sopivan tilaisuuden tullen lisäämään painetta lähemmäksi vastustajan maalia. Ongelmia syntyy enemmän silloin, jos emme ole riittävän lähellä vastustajan pallollista pelaajaa ja annamme heidän "kävellä" lähelle meidän maalia. Tällöin vastustajan pallottomat pelaajat voivat liikkua vapaammin, syöttösuunnat ja -kulmat aukeavat vaarallisemmin vastustajan hyväksi ja laukaisupelotekin on jo olemassa. Tällaisissa tilanteessa puolustusvalppauden tulee olla korostetun korkealla tasolla.

Hyvinä puolina matalalta puolustettaessa voidaan kuitenkin ajatella, että yksittäisen pelaajan puolustettava alue on verrattain pieni ja tuet ovat lähellä, jos joku hukkaa hetkeksi oman pelaajansa. Itse olen silti enemmän mieltynyt korkeampaan koko kentän tai vähintään 3/4 kentän prässiin, jota osaamme toteuttaa kohtalaisesti. Tämä riippuu jonkin verran myös siitä, ketkä meiltä ovat kentällä varsinkin niin sanotussa ensimmäisessä prässilinjassa lähimpänä vastustajan maalia. Edellä mainitsemani pivotpelaajamme Arrepiu ja René eivät välttämättä ole sopivimpia pelaajiamme vähentämään vastustajan tilaa ja aikaa pallon kanssa, mutta monien muiden pelaajiemme ominaisuudet sopivat tähän työhön melko hyvin.

Henkilökohtaisen prässäämisen haluni takia huomaan joka pelissä syntyvän tilanteita, joissa käynnistän itse prässipelaamistamme aktiivisemmaksi, kun olen ajautunut ensimmäiseen tai toiseen prässilinjaan - käytännössä siis pois viimeisen varmistavan pohjapelaajan paikalta. Tässä on kotiottelustamme L84:a vastaan hyvä esimerkkipätkä antamastani prässistä sekä ylipäätään prässitaktiikastamme. Lyhyen ajan otannalta uskallan sanoa, että olen joukkueeni parhaimmistoa liikkumaan lähelle omaa vastustajaani sillä hetkellä, kun hänelle tuleva syöttö lähtee toisen vastustajan pelaajan jalasta. Sen sijaan vaarallisimpien syöttölinjojen peittämisessä sekä itselläni että joukkuetovereillani on vielä paljon kehittymisen varaa. Jos ja kun emme saa peitettyä vastustajan kannalta ylöspäin suuntautuvia syöttölinjoja, kaikkien tehtävänä on vetäytyä nopeasti alaspäin tiiviiseen puolustusmuotoon. Eli näissäkin tilanteissa luovumme usein suosiolla korkeasta prässistä joksikin aikaa.

Nautin korkealta prässäämisestä ja suuren alueen kontrolloinnista pohjapelaajana, koska olen tottunut siihen Dynamossa ja majoukkueessa, pystyn havainnoimaan kentän tapahtumia riittävästi ja futsalinomainen juoksukuntoni on riittävä tälle tasolle. Minulle sopii kuitenkin myös matalalla puolustaminen ja etenkin oman maalin edessä vastustajan merkkaaminen. Tästä puolustamisen osa-alueesta sain usein palautetta Vaskon videopalavereissa Dynamossa, ja olenkin yrittänyt kiinnittää siihen erityistä huomiota viime aikoina. Italiassa pivotpelaajat ovat lähes poikkeuksetta teknisesti taitavampia suojaamaan, syöttämään ja laukomaan, sekä liikkeissään oikea-aikaisempia kuin suomalaiset vastineensa, joten tarkkana saa olla joka pelissä. Käytännössä lähellä omaa maalia oma merkattava pelaaja pitää usein olla käsitunnustelun etäisyydellä tai korkeintaan muutaman metrin päässä tukkien syöttölinja hänelle (ks. vielä kuva 2 yläpuolella). Etupuolelle pääseminen on lähes automaattinen vaatimus 6 metrin rangaistusalueen sisällä, jottei hyökkääjä tökkää palloa maaliin nenäni edestä. Samalla tulee kuitenkin seurata pallon liikettä ja olla valmiudessa auttamaan joukkuekavereita. Maalin edustalta siivottuja palloja minulle on kertynyt täällä kuitenkin useita, mutta yhtään maalia meille ei ole tehty etupuoleltani tai selkäni takaa oman maalimme lähellä. Tältä osin voin olla tyytyväinen omaan pelaamiseeni.

Miten Dynamossa sitten toimittiin viime kaudella? No, siellä ensisijainen tehtäväni oli pysyä pohjapelaajana kontrolloimassa tilaa sekä antaa muiden pelaajien prässätä ensimmäisessä linjassa lähellä vastustajan maalia. En siis seurannut omaa pelaajaani useinkaan kovin paljon yli puolen kentän ja tein alhaalta päin usein pelaajavaihtoja. Dynamossa pyrittiin prässäämään aina korkealta ja yleensä se toimikin mallikkaasti nopeiden prässijalkojemme, varsin hyvän juoksukuntomme, liikkumisen synkronian sekä vastustajien puutteellisen osaamisen takia. Karkeana yhteenvetona arvelen, että Dynamon aikana puolustustehtäviä oli itselläni vähemmän: minun ei tarvinnut juosta niin paljon, säilyttää puolustusvalppautta niin pitkiä jaksoja kerrallaan tai puolustaa pallollista hyökkääjää vastaan niin usein.

Valppauden säilyttäminen vaatii joskus myös auringonpaisteen väistämistä. Oikealla Willy. Kuva: Photo Mantova.

Mainittakoon vielä käsien käytöstä, joka on Suomessakin tunteita herättävä aihe. Italialaisen käsien käyttöön liittyvän erotuomarilinjan kanssa itselläni on vielä hieman opettelemista, vaikka asia on kyllä tiedossani. Jos nimittäin hyökkääjän etupuolelle ennakointi ei ole mahdollista, niin käsien käyttö hyökkääjän häiritsemistarkoituksessa vihelletään selvästi herkemmin rikkeeksi kuin Suomessa. Käytännössä jos hyökkääjä on vahva suojaamaan palloa ja osaa kuljettaa sitä selkä menosuuntaan jalkapohjan alla pitäen, minun pitää nostaa käteni pystyyn - konkreettisesti muttei kuvaannollisesti. Tällöin yritän ensisijaisesti varmistaa, ettei hyökkääjä pääse kääntymään ja laukomaan, sillä pallon riistäminen jalalla tökkimällä on sitä riskialttiimpaa mitä lähempänä omaa maalia ollaan ja sitä vaikeampaa, mitä kauempana minusta hyökkääjä pystyy palloa suojaamaan.

Tässä tekstissäni en lähde erittelemään sen tarkemmin vastahyökkäysten puolustamista alivoimaisena (usein 1v2 tai 2v3 -tilanteet) tai 4v5-puolustamista lentävää maalivahtia vastaan. Niihin pätevät lainalaisuudet ovat samoja kuin aikaisemmin, mutta erona on se, että vastustajan pelaajien tekninen taito sekä päätöksenteon ja suorituksen nopeus on usein Suomen futsal-liigaa edellä. Näin ollen vastustajan pallollisen pelaajan lähelle ehtiminen tai syöttölinjojen peittäminen ei ole niin yksinkertaista. Meille onkin tehty 4v5 alivoimalla puolustettaessa kuusi maalia niissä viidessä ottelussa, joissa vastustaja on käyttänyt lentävää maalivahtia.

Miten Pedrinhon kanssa sitten lopulta kävi? Voitimme 5-3, Pedrinho ei tehnyt yhtään maalia ja minä tein muuten kolme. Päästimme yhden maalin vapaapotkusta ja kaksi toisella jaksolla lentävää maalivahtia vastaan, jota he käyttivät 4-1 -tappioasemassa aina tilaisuuden tullen ottelun viimeiset 17(!) minuuttia. Päästettyjen maalien osalta puolustuspelimme on toiminut kiitettävästi; meille on tällä tasolla ollut toistaiseksi vaikea tehdä maalia 4v4 kenttäpelissä, koska puolustuksemme on organisoitu ja kompakti. Maalivahtimme Enrico on niin ikään pelannut hyvällä tasolla ja pitänyt viime kädessä päästettyjen maalien keskiarvon lähellä kahta maalia ottelua kohden. Kiitosta kuuluu jakaa niin ikään edellisessä tekstissäni mainitsematta jääneelle maalivahtivalmentajallemme Marcolle, joka työskentelee veräjänvartijoiden kanssa kaikkina treeni-iltoina.

Edellisen blogipäivitykseni jälkeiset toisen ja kolmannen sarjakierroksen ottelut voitimme melko kivuttomasti 5-2 kotona L84:a sekä 2-6 vieraissa Leonardoa vastaan. Vierasvoittoa edelsi lähtö kotoa aamuvarhain 9 tuntia ennen ottelun alkua, lento Cagliarin saarelle ja istumista joka paikassa enemmän kuin riittävästi. Leonardolle voi hyvästä yrityksestä huolimatta povata hyvin vaikeaa kautta. Tilimme on siis edelleen tappioton ja paukutamme menemään yksin sarjakärjessä. Seuraavat ottelut tulevat kuitenkin olemaan todellisia testejä, sillä tulevana lauantaina kohtaamme kotona Sestun ja 3.11. vieraissa Milanon. Molemmat ovat meidän tavoin sarjassa yhä ilman tappioita ja heidän keskinäinen hullunmyllynsä päättyi viime lauantaina 6-6.

Marraskuun alussa ottelutahti on tiukka. Milano-sarjaottelun jälkeen pelaamme heitä vastaan uudestaan Coppa Italian kotiottelun 7.11., ja sitten sarjaottelun ketäpä muutaan kuin Carrèa vastaan vieraissa 10.11.. Coppa della Divisionen kotiottelu Serie A:n yhtä kovimmista mestarisuosikeista Pesarofanoa vastaan käydään näillä näkymin 13.11.. Tämä tähtisikermä vilisee Italian, Euroopan ja maailmanmestareita, joten kokemuksesta tulee upea.

Kotiavauksen rosteri. Upeita pelipaitojamme on
muuten mahdollista tilata minulta hintaan 30 €/kpl.

Nyt kuitenkin katseet kohti seuraavaa haastetta, neljän maan kovatasoista turnausta Suomessa. Paluu Jyväskylään ja Monnarille tulee olemaan varmasti erityinen hetki. Maaotteluiden takia minulta jää välistä sarjaottelu Sestua vastaan, mutta luotto seurajoukkueeseeni on tietenkin 100-prosenttinen.

Forza Mantova e Finlandia!
#enjoydefense

Myös Mikon voi nähdä viikonloppuna tositoimissa Jyväskylässä maajoukkueen mukana. Tervetuloa!

Alkuvalssit Italian tapaan

Ciao belli!

Futsalkausi on pyörähtänyt käyntiin niin Suomessa kuin Italiassa. Tässä tekstissäni valotan hieman sitä, miten olemme täällä Mantovassa valmistautuneet kauteen ja miten varsinaiset kilpailulliset ottelut ovat osaltamme käynnistyneet.

Joukkueeni on siis Mantova C5 ja pelaamme toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Serie A2:ssa, johon seura on noussut kolmessa vuodessa Serie C2:sta eli 5. korkeimmalta sarjaportaalta. Tämä sarja on jaettu kolmeen 12 joukkueen lohkoon, ja me pelaamme pohjoisen Italian ja Sardinian saaren käsittävässä A-lohkossa. Joukkue aloitti kauteen valmistautumisen 31.8., eli varsin myöhään sarjakauden alkuun 6.10. nähden. Italiassa valmistautumisjakso on kuitenkin tapana pitää melko lyhyenä lähinnä siitä syystä, että pelaajille ei haluta maksaa palkkaa ennen syyskuun alkua. Meidänkin joukkueessamme on 11 pelaajaa, jotka eivät tee pelaamisen lisäksi mitään muuta - paitsi Fabio, joka valmentaa seuran U19-joukkuetta 2-3 kertaa viikossa. Valmistava jakso on siis lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi. Eikä siinä vielä mitään, että treenien tempo on kova, mutta kun ulkona oli ensimmäisen kolmen viikon ajan kunnon hellekelit ja hallissa ei ilmastointia. Niinpä hikoilin puuvillaisiin treenipaitoihini tänä aikana käsittämättömän paljon, sain puristaa paidastani aina reilusti hikeä pois.

Normaali viikkorytmimme koostuu neljästä iltatreenistä maanantaista torstaihin sekä kahdesta iltapäivätreenistä, jotka pidetään tiistaina ja keskiviikkona. Ensimmäisinä viikkoina treenasimme myös torstai-iltapäivisin ja perjantai-iltaisin, mutta nyt nuo treenit ovat jääneet pois, kun kuormaa on hieman kevennetty. Itselläni tosin on tapana tehdä perjantaisin kevyt, omatoiminen otteluun valmistava treeni, joka sisältää hieman juoksua, lihaskuntoa, muutaman terävän lyhytkestoisen suunnanmuutosspurtin sekä venyttelyn. Kaikki toiminta tähtää lauantain otteluun, johon viikko huipentuu. Sunnuntai huilataan.

Meillä on monipuolinen valmennustiimi, mikä tekee treenamisesta mielekästä ja kehittävää. Kukaan valmentajistamme ei ole täysipäiväinen, joten siksikin vastuita on jaettava. Fysiikkavalmentajamme Elena vetää maanantain iltatreeneissä lihaskunto-osuuden tai erilaisia hyppyjä ja askelluksia. Hän on usein vastuussa myös jommasta kummasta iltapäivätreenistä, jolloin työskentelemme kuminauhojen ja tasapainotyynyjen kanssa sekä venyttelemme huolellisesti. Näillä treeneillä kohennetaan siis pelaajien voimatasoja, räjähtävyyttä, tasapainoa ja liikkuvuutta. Toinen lajivalmentajamme Alessandro puolestaan hoitaa viikon toisen iltapäivätreenin sekä joskus myös yhden tai puolikkaan iltatreenin viikossa. Tällöin ohjelmassa on erilaisia höyniä sekä pienpelejä kosketusrajoituksilla ja erilaisilla maalintekosäännöillä. Pienessä tilassa pelin intensiteetti nousee korkeaksi; harjoitteiden painopiste on pelaajien teknisessä osaamisessa, lyhyen matkan nopeassa liikkumisessa sekä havainnointikyvyssä hyödyntää annettuja sääntöjä.

Kokenut ja pätevä päävalmentajamme Pino - joka toimi valmentajanani vähän aikaa myös viisi vuotta sitten Tridentinan kaudella - on vastuussa treenikokonaisuudesta sekä vetää yleensä kaikki iltatreenit. Tällöin keskitymme paljon joukkuetaktisiin asioihin, kuten eri hyökkäysjärjestelmien kertaamisiin, puolustus- ja prässipelin periaatteisiin, prässinpurkuihin, erikoistilanteisiin sekä etenkin loppuviikosta lentävän maalivahdin käyttöön. Lisäksi meillä on ottelulämmittelyistä ja treenien venyttelyosuuksista vastaava valmentaja Giovanni, joka hoitaa osuutensa hyvin. Yksittäisen treenin tyypillinen kokonaiskesto on 75-100 minuuttia, jota pidän melko lyhyenä, jos vertailukohdaksi asetetaan ottelutapahtuma, joka lämmittelyineen ja taukoineen kestää yleensä vähintään 135 minuuttia. Toisaalta treenaamme 6-7 kertaa viikossa, joten treenitunnit täyttyvät kuitenkin kiitettävästi.

Pallollisissa treeneissä kaikki toiminta lämmittelyt mukaan lukien tapahtuu pallon kanssa, mikä ei sovi kovin hyvin itselleni. Olen ratkaissut ongelman saapumalla hallille hyvissä ajoin ennen treenien alkua, jotta ehdin aktivoida keskivartalon ja jalkojen lihaksiani sekä joskus myös ottaa hieman juoksuaskeleita. Vaskon KaDyssa toteuttamia juoksutreenejä on myös ikävä, täällä sellaisia ei nimittäin ole. Pyrin kuitenkin itse tekemään kerran viikossa omatoimiset viivajuoksut iltapäivätreenin yhteydessä. Kuntosali- ja/tai uima-allastreeni tulee näillä näkymin osaksi treeniohjelmaamme maanantaiaamuun ensi viikosta alkaen. Puitteet treenaamiselle ovat kokonaisuudessaan hyvät, sillä halli sijaitsee seitsemän minuutin kävelymatkan päässä kotoa ja sinne pääsee aina halutessaan tekemään omatoimitreeniä.

Niin, se halli. Kotikenttämme nimi on Neolù ja se sijaitsee hieman syrjässä kaupungin keskustasta maahanmuuttajien asuinalueella, Mantovan "Huhtasuolla" niin sanoakseni. Suuria ja hulppeita peliareenoita kutsutaan täällä nimellä "palazzetto", mutta meidän hallimme on pelkkä "palestra", eli sananmukaisesti (kunto)sali. Rakennuksessa on pienenpieni aula, voimistelusali, pienehköt pukukopit, 38x19 m parketti ja kolmen penkkirivin katsomot, joiden maksimikapasiteetti on seinäkyltin mukaan 96 henkeä. Ei siis kovin hohdokasta, mutta itse parketti on erinomainen, ja se riittää ainakin minulle.

Yläkuvassa kotikenttämme Neolù. Alakuvassa "palazzetto" Veronasta, jossa pelasimme yhden harjoitusottelun.

Siirrytäänpä sitten itse otteluihin. Kovan treenaamisen, riittämättömän peruskuntotason sekä mahdollisesti puutteellisen lämmittelyn takia moni avainpelaajistamme on kärsinyt pienistä vaivoista emmekä tainneet saada kaikkia pelaajiamme kertaakaan käyttöön harjoitusotteluissa. Pelasimme alkuvaiheessa tiiviissä tahdissa yhdeksän päivän sisään viisi ottelua, joista kaksi samana päivänä turnausmuotoisesti. Yleensä peliaika oli 2x30 minuuttia juoksevaa aikaa. Näissä otteluissa vastustajat olivat Serie C:stä ja B:stä, joten voitimme kaikki ottelut melko kivuttomasti yhteismaalierolla 32-4. Syyskuun 22. päivä pelasimme ensimmäisen virallisen ottelumme Vicenzassa (Serie B) ja otimme tuliaisiksi selvän voiton 2-6. Tämä oli Coppa della Divisionen ottelu. Suomen näkökulmasta kyseinen kilpailu on "perinteinen" - ei tosin nykymuotoinen - cup, joka pelataan aluksi alueellisesti, jossa voi kohdata muiden sarjatasojen joukkueita ja jossa vain voittaja jatkaa. Itse odottelin tällöin vielä siirtopapereita, joten seurasin ottelun katsomosta käsin.

Lauantaina 29.9. oli vuorossa Coppa Italian ottelu vieraissa Carrè Chiuppanoa vastaan. Coppa Italia on täällä perinteinen ja korkeassa arvossa pidetty kilpailu, jossa pelataan cupmuotoisesti saman sarjatason joukkueita vastaan. Serie A2:ssa kilpailu on järjestetty siten, että aluksi kukin kolmesta lohkosta on jaettu neljään kolmen joukkueen ryhmiin. Näissä ryhmissä pelataan yksinkertainen sarja, jossa jokainen pelaa kerran kotona ja kerran vieraissa. Lopuksi tehdään sarjataulukko, jonka perusteella kunkin ryhmän paras jatkaa eteenpäin seuraavaan vaiheeseen. Tässä vaiheessa 12 jatkoon edennyttä joukkuetta jaetaan taas neljään ryhmään, joista voittajat etenevät lopputurnaukseen.

No niin, sitten yritän tiivistää itse ottelun, joka oli itselleni virallinen ensiesiintyminen Mantovan paidassa. Ottelu oli lievästi sanottuna värikäs ja tapahtumarikas. 18 sekunnissa olin antanut harhasyötön, josta seurasi Carrèn hyökkääjän ja maalivahtimme taistelutilanne vapaasta pallosta. Hyvin kyseenalaisesti tilanteesta vihellettiin Carrèlle vapari, veskarimme sai keltaisen kortin ja loukkasi säärtään (pystyi kuitenkin jatkamaan). Vaparista tuli poikittaissyöttö ja laukaus, joka olisi mennyt ohi, jos se ei olisi kimmonnut maaliin - jalkojeni välistä. Tervetuloa siis takaisin Italian kentille!

Tämän jälkeen onnistuin kokoamaan itseni suhteellisen hyvin, ja kaksi kertaa pallonriistoistani seurasi meidän maali. Ensimmäisellä jaksolla karkasimme jo 1-3 -johtoon, toisella jaksolla johdimme vielä 2-4 ja 4-5, kunnes jouduimme taipumaan tasapeliin 30 sekuntia ennen loppua lentävää maalivahtia vastaan puolustaessamme. Kuuma ottelu sisälsi muun muassa seuraavat tapahtumat:
- 12 keltaista ja kolme punaista korttia (kaikki ulosajot kahdella keltaisella)
- kakkosvalmentajamme Giovanni lensi katsomoon 8 minuutin pelin jälkeen
- meille maali kummallakin jaksolla Carrèn 6. rikkeen jälkeen
- Carrèlle kaksi vaparimaalia ja kaksi maalia 5v4
- sain iskun vastustajan kädestä samaan kohti ylähuultani kolmesti pelin aikana.

Kuka haluaa kahvin? Giovanni tarjoaa katsomokomennuksensa takia.

Kuohuttavin tapahtuma nähtiin kuitenkin toisella jaksolla kun Balkanin vahvistuksemme Ziba jäi hyökkäyksemme jälkeen maassa maaten pitelemään olkapäätään vastustajan päätyviivalle. Carrè lähti nopeaan 4v3 hyökkäykseen, joskin he ehtivät nähdäkseni syötellä palloa riittävän monta kertaa huomatakseen, että meiltä on yksi pelaaja poissa pelistä. Tuomari ei viheltänyt peliä poikki ennen kuin brassipelaajamme Willy teki selvän kontaktirikkeen. Seuraus: Willylle toinen keltainen kortti, ulosajo, Carrèlle 4v3 ylivoima, jonka tietenkin kapitalisoivat maaliksi. Voi sanoa, ettei kenelläkään ollut ulosajoa edeltävässä tilanteessa riittävästi pelisilmää ehkäistä tilanteen eskaloitumista.

Kaiken kaikkiaan tasapeli oli kuitenkin tyydyttävä tulos, vaikka etenkin pallollinen peliesityksemme jätti paljon toivomisen varaa ja voitto valui viime hetkillä käsistä. Vieraspelit ovat harvoin tällä tasolla helppoja ja tasapeli antaa meille joka tapauksessa mahdollisuuden taistella cupin jatkopaikasta kotona Milanoa vastaan marraskuun alussa. Milano nimittäin voitti "triangolaren" toisessa osassa Carrèn kotonaan 6-3. Eli voitolla etenemme 12 parhaan joukkoon, muilla tuloksilla Coppa Italian taival katkeaa kahteen otteluun.

Sarja-avaus oli edessämme 6.10. Genovaa vastaan vieraissa. Pitkä, väsyttävä ja loppuvaiheessa myös mutkainen vierasreissu, monta tuntia istumista ahtaissa pakettiautoissa ja lounaspöydässä, pieni kenttä muovialustoineen sekä muutaman avainpelaajan epävarma pelikunto eivät tarjonneet kovinkaan otollisia lähtökohtia ottelulle. Niin vain kuitenkin osoitimme kypsymisen merkkejä viikon takaisesta cupin ottelusta. Pystyimme kontrolloimaan hieman paremmin ottelutapahtumia myös pallon kanssa, vaikka enimmäkseen puolustimmekin tarkasti omalla kenttäpuoliskolla. Sain kunnian tehdä avausmaalin itselleni epätyypilliseen tapaan takatolpalta maalivahdin sylkemään palloon. Ottelu oli hyvin tasainen ja ratkesi vasta viimeisen neljän minuutin aikana hyväksemme 2-5 (maalikooste alla). Tämä tarkoitti sitä, että olemme ensimmäisen kierroksen jälkeen piikkipaikalla, sillä viidestä muusta pelistä kolme päättyi tasan ja kaksi pienemmällä voittomarginaalilla. Sarja vaikuttaa siis erittäin tasaiselta ja ristiinpelaamista tulee varmasti tapahtumaan paljon.

Tunnelma joukkueessa ottelun jälkeen oli tietenkin hyvä. Suurin osa otteluista tällä tasolla tulevat vaatimaan kärsivällisyyttä, sitkeyttä, tarkkuutta ja uhrautumista koko 40 minuutin ajan, jos pisteitä haluaa kerryttää sarjataulukkoon. Joukkuepelimme ei ole lähellekään valmista, mutta pelaajat alkavat vähitellen tuntemaan toisiaan paremmin kentällä - ja tietenkin myös siviilissä. Olemme huomanneet, että pelaajarinkimme laajuus ja laatu riittävät kyllä tälle tasolle. Kaksi edellistä tulosta ja ylipäätään tappioton rekordi antavat ennen kaikkea itseluottamusta ja rauhallisuutta seuraaville otteluille, vaikka yhteispelin rakentamista täytyy tietenkin jatkaa laadukkaalla päivittäisellä tekemisellä. Oman osuuteni joukkueessa tähän asti voin tiivistää vielä kolmella sanalla: pohjapelaajana big minutes.

Voittajien on helppo hymyillä.

Tässä oli siis hieman yleiskatsausta siitä, miten treeneissä ja peleissä hommat ovat lähteneet käyntiin. Jatkossa tulen kirjoittamaan tarkemmin muun muassa omasta roolistani joukkueessa, joukkuekavereistani, harjoittelustamme sekä muista rajatummista aiheista, jotka tuntuvat ajankohtaisilta ja mielenkiintoisilta. Odotellessa kannattaa laittaa seurantaan joukkueemme FB-sivu (josta löydät muuten myös huonolaatuisena tallenteena yllä raportoimani kuuman cup-ottelun Carrèa vastaan) sekä meidän lohkon tulospalvelusivu, jonka voi ottaa viikkorutiinikseen tarkastaa aina lauantai-iltaisin klo 19 maissa. Tulevana lauantaina edessä onkin kotidebyytti torinolaista L84:a vastaan.

A dopo!