torstai 28. marraskuuta 2013

Kohti PM-turnausta



Buongiorno a tutti! Pelit ASD Futsal Tridentinan riveissä ovat valitettavasti jatkuneet siten, miten ne olivat alkaneetkin. Vierasreissu aurinkoiselle Cagliarin saarelle näytti vielä sujuvan hyvin aina ottelun 30 minuutille asti, kunnes yksi pelaajistamme sai toisen keltaisen kortin ja tätä myötä ulosajon. 6-2 kuokkaan. Positiivista oli kuitenkin se, että Mikko sai tehtyä Serie A2 –debyyttinsä, vaikka palasikin kentille liian ajoissa olkapäävamman jälkeen. Molempien kotidebyytti oli sen sijaan edessä 16.11. Vastassa oli CLD Carmagnola, jonka puolustusta emme saaneet murrettua hyvistä yrityksistä huolimatta. Yksi maali riitti heille voittoon. Tässä lyhyt kooste ottelusta: http://www.youtube.com/watch?v=qFBK4qZxbd0

Cagliari on yksi sarjan parhaista joukkueista.
Lauantaina 23.11. pelasimme sen sijaan hyvin erilaisen ottelun Comelt Toniolo Milanon vieraana paikallisella 17 x 35 metrin postimerkillä. Maaleja nähtiin molemmissa päissä, rikkeitä otettiin paljon ja molemmat joukkueet kävivät johtoasemassa. Lopulta häntäpään taistelussa kotijoukkue vei harmillisesti kaikki pisteet 7-5 voitolla. Sekä Mikko että minä pääsimme tässä ottelussa ensimmäistä kertaa maalin makuun (Mikko kahdesti), mutta se oli laiha lohtu. Parhaita paloja voi fiilistellä täältä: www.youtube.com/watch?v=2MrpdYeEKW0


Seuraavaksi saamme vieraita Sardiniasta, kun Futsal Città di Sestu saapuu vieraaksemme pe 29.11. klo 20 paikallista aikaa. Tämän jälkeen ovatkin vuorossa kauden ensimmäiset maaottelut, joita onkin jo odotettu kauan. Marraskuussa saatiin vahvistus sille, että Mico Martic jatkaa seuraavat kaksi vuotta futsalmaajoukkueen päävalmentajana kuin myös sille, että Suomi osallistuu ensimmäistä kertaa historiassa järjestettävään pohjoismaiden mestaruusturnaukseen, joka pelataan Tanskassa. Kaksi loistouutista siis! Syksyn aikana on järjestetty kaksi maajoukkue-ehdokkaiden leiriä, joiden anti on ollut varsin positiivinen. Tämä lupaa hyvää PM-kisoja ajatellen. Suomen joukkue lähtee turnaukseen hieman aikaisempaa nuoremmalla joukkueella, joista kuitenkin lähes kaikilla pelaajilla on ainakin jonkin verran kokemusta kansainvälisistä peleistä. Myös minä ja Mikko olemme mukana, ja onkin taas mahtavaa päästä mittaamaan tasoaan kv-peleissä sekä näkemään muita suomalaispelaajia.

Mutta mitä tiedämme vastustajistamme Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta? Seuraavassa lyhyet ennakkoanalyysit kustakin joukkueesta.

Norja:
Norjaa voisi luonnehtia futsalmaailman nousukkaaksi. Maajoukkue pelasi ensimmäiset ottelunsa vasta maaliskuussa 2010, mutta siitä huolimatta maa on esiintynyt vahvasti kv-kentillä. Ensimmäisistä EM-alkukarsinnoista 2011 tammikuussa se meni jatkoon puhtaalla pelillä ja kuukauden päästä tästä taisteli tiukasti EM-karsinnoissa kovassa seurassa Tsekkiä, Romaniaa ja Slovakiaa vastaan saamatta kuitenkaan yhtään pistettä. Myös MM-esikarsinnoista 2011 joukkue eteni jatkoon, mutta varsinainen jymypaukku oli viimeiseen jatkoonpääsy MM-karsinnoista joulukuussa 2011. Tällöin Norja kaatoi Bosnia-Herzegovinan 2-1 ja pelasi Belgian kanssa 3-3 –tasurin. Vasta Italia hautasi playoff-vaiheessa Norjan MM-haaveet keväällä 2012. Edellisistä EM-esikarsinnoista maa eteni jälleen vakuuttavasti jatkoon voittamalla kaikki ottelunsa tammikuussa 2013, mutta varsinaisessa karsintaturnauksessa tuli noutaja. Pelaajista suurin osa tulee Vegakameratenen ja KFUM Oslon seurajoukkueista. Ennakkoasetelmissa Norja on turnauksen kovin vastustaja, ranking 55 (Suomen 56) (www.futsalworldranking.be/rank.htm). Voi hyvinkin olla mahdollista, että PM-mestaruus ratkaistaan ensimmäisessä ottelussa Norjan ja Suomen välillä.

Norja – Suomi ke 4.12. klo 19 (klo 20 Suomen aikaa)

Ruotsi:
Ruotsiin verrattuna jopa Norjan futsalmaajoukkuetta voidaan pitää varsin kokeneena. Ruotsi nimittäin pelasi ensimmäiset futsalmaaottelunsa alle vuosi sitten joulukuussa 2012 Ranskaa vastaan. Heti tammikuussa 2013 maa selvitti kuitenkin monien yllätykseksi tiensä jatkoon EM-esikarsintaturnauksesta Israelin, Andorran ja Viron jäädessä rannalle ruikuttamaan. Karsintaturnauksessa tie nousi kuitenkin nopeasti pystyyn Kroatian, Espanjan ja Makedonian käsittelyssä. Potentiaalia ja yksilötaitoa joukkueessa kuitenkin varmasti on, eikä Ruotsia kannata lähteä aliarvioimaan. Löytyypä heiltä pelaajia jopa sellaisista joukkueista kuin Futsal Club Ibra Göteborg ja Falcao Futsal Club Stockholm. Silti Ruotsi on lähtökohtaisesti turnauksen altavastaaja sen rankingin ollessa 73.

Suomi – Ruotsi pe 6.12. klo 19 (klo 20 Suomen aikaa)

Tanska:
Myös Tanska hakee käytännössä ensiaskeleitaan futsalkentillä, vaikka se osallistuikin ensimmäisiin futsalin MM-kisoihin 1989. Tämän jälkeen seuraavat maaottelut Tanska pelasi kuitenkin vasta toukokuussa 2012 Englantia vastaan. EM-esikarsinnoissa tammikuussa 2013 joukkue jäi niukasti toiseksi Norjan viedessä turnausvoiton. Lokakuun lopussa pelatut kaksi tasapeliä Turkkia vastaan kuitenkin osoittivat, että Tanska pystyy pelaamaan tasaisesti myös itseään kovempia maita vastaan – ja sellaista maata vastaan, jolle Suomi hävisi noin kaksi vuotta sitten 6-0. Lähes kaikki maajoukkueen pelaajat tulevat JB Futsal Gentoftesta tai Kobenhavn Futsalista. Tanskaa voidaan pitää niin sanotusti turnauksen kolmossijoitettuna, mutta kantaako kotietu pidemmälle? Ranking 59.

Tanska – Suomi la 7.12. klo 16 (klo 17 Suomen aikaa)

Joukkueiden aikaisemmat keskinäiset kohtaamiset:
5.12.12 Norja-Tanska 8-3
12.1.13 Ruotsi-Tanska 3-4
26.1.13 Tanska-Norja 1-3
23.2.12 Ruotsi-Norja 4-3

Näillä eväillä lähdetään kaatamaan naapurimaita ja hakemaan pytty kotiin. Ci siamo?!

-Jukka

P.S. Kotoisen Futsal-liigan ns. paikallispelikierros veti katsomoihin hienosti yleisöä. Tätä lisää jatkossa, sillä Suomessakin osataan pelata laadukasta ja viihdyttävää futsalia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti