EM-kisat 2022, muistiinpanoja V

 Häirintäfutsalin aakkoset

Montako "Suomen futsalhistorian tähän asti tärkeintä peliä" on pelattu viimeisen reilun kahden vuoden aikana? En ole pysynyt mukana laskuissa, mutta viime perjantaina sellainen nähtiin jälleen. Slovenia kaatui Ziggo Domen molskilla 1-2, ja fiilikset olivat sen mukaiset.

Alkulohkopelit ovat näyttäneet, että Suomen uhrautuva ja vastustajan vahvuuksien tukahduttamiseen vahvasti nojaava häirintäfutsal on parhaimmillaan ärsyttävän tehokasta. Voi olla ja onkin, ettei se ole kivaa kaikille, mutta ehkä Italiassakin aletaan pikkuhiljaa tajuta, ettei steriili pallonhallinta merkitse paljon mitään, ellei esimerkiksi osaa merkata kunnolla takatolppapelaajaa.

Sloveniaa vastaan Suomi piti vaaralliset pivotit kurissa hyvällä strategialla: 

A. Ensimmäinen prässilinja pyrki minimoimaan pivoteille lähteviä palloja (etenkin maissa), esim.     Osredkarin oikea jalka oli jatkuvan paineistuksen alaisena

B. Toinen prässilinja oli valmiina katkomaan syöttöjä ja tarvittaessa antoi välittömän avun                 pohjapelaajalle, jos pallo tuli pivotille

C. Pohjapelaajat tulivat jatkuvasti pivotien etupuolelle ja jos jäivätkin pivotin taakse, pelasivat he todella fyysisesti aivan sääntöjen rajamailla antamatta hetken rauhaa Cujecille tai Totoskovicille

D. Maalivahti hallitsi tilaa ja ohjasi puolustajia, etenkin pohjaa

Näiden suonsilmäkkeiden ohi Slovenian oli vaikea päästä edes yrittämään maalintekoa. Suomen viesti vastustajille on ollut sama läpi turnauksen: ok, te olette tosi hyviä hyökkäysvaiheessa, mutta meitä vastaan ette saa pelata vahvuuksillanne rauhassa koskaan.

Muita häirintäfutsalin taidonnäytteitä on tässä turnauksessa mielestäni olleet mm. Higuitan nousuilta tilan ja ajan poisvieminen, Merlimin väsyttäminen korkealla prässillä ja hänen 1v1-haastojensa minimoiminen, Mammarellan torjuntatyön vaikeuttaminen ärsyttävällä, jääkiekkotyylisellä maskipelaamisella jne.

Kolmen ketjun peluutus on mahdollistanut sen, että Suomen energiataso on pysynyt riittävän ärsyttävänä läpi yksittäisten otteluiden, vaikka ajoittaisia notkahduksia onkin tullut.

Suomella on ollut ongelmansa myös pallonhallinnan kautta luomisessa, ja tässä voimme varmasti parantaa. Yksi tapa saada aikaan jotain voisi olla palata vahvemmin "juurille" ja hyödyntää enemmän diagonaalisia "aerialeja" - ne poikivat usein erikoistilanteita tai kakkospalloja keskustaan, joita on pyrittävä ennakoimaan (usein esim. puolustaja puskee diagonaalipallon keskustaan, ja tämä on ns. cookie).

Vastustajan vahvuuksien tunteminen ja niiden tukahduttaminen on varmasti Suomen vahvuus, mutta potentiaalia on toki muuhunkin. Esimerkkinä vaikka ensimmäinen maali Sloveniaa vastaan: lopulta se olikin Suomi eikä Slovenia, joka loi maalin 1v1-laitahaastolla, kun Ipi päätti vihdoin haastaa pallollisena ennen kuin pelit loppuvat kesken. Maalinhan ohjasi muuten Jute juurikin sillä lonkalla, josta jo aiemmin mainitsin tässä blogissa. 

Puolivälierä

Maanantain peli tuo taas uudet haasteet, kun vastaan asettuu asteen verran aiempia vastustajia dynaamisempi Portugali. Sattumaa tai ei, muistiinpanoja I käsitteli jo Portugalin peliä jonkin verran. 

Kolmen ketjun strategia rikkoutuu Bambin poissaolon myötä, isoin vastuu pohjapelaamisesta ja Zickyn vartioinnista lienee Kajukin ja Pöllin harteilla. 

Portugali on taktisesti erittäin valveutunut joukkue ja vaarallinen monelta suunnalta - laadukkaat erikoistilanteet, laitahaastouhka (Pauleta oikealla, Pany Varela vasemmalla), pivot-pelaamisen ja 4-0:n sekoittaminen, nopeat ja taitavat transitiopelaajia jne. Mutta tämä Portugali ei ole yhtä kypsä kuin vaikkapa kaksi vuotta sitten, jolloin Suomi pelasi sitä vastaan 2-2-tasurin. Erick ja Zicky ovat loistavia pelaajia, mutta vielä nuoria ja heillä on Ricardinhon ja Cardinalin saappaat täytettävinä.

Mielenkiintoista nähdä, miten hallitseva euroopan- ja maailmanmestari selviää häirintäfutsalin myllystä.

EM-kisat 2022, muistiinpanoja IV

Syynissä Slovenia

Slovenia on ollut tähän asti lohkon paras joukkue, mitä voi pitää pienenä yllätyksenä. Pitkään näytti siltä, että he tulevat euroihin siipirikkona ja osin pakon edessä uudistuneena, mutta lopulta Osredkar ja Totoskovic kuntoutuivat ajoissa.  Ja kun vielä maajoukkueuran jo kertaalleen lopettanut Cujec kaivettiin naftaliinista auttamaan joukkuetta Italia-peliin, olikin kasassa yhtäkkiä se vanha kunnon Slovenia, joka on kairannut kansainvälisiä areenoja yhdessä jo iät ja ajat. Slovenian positiivisia yllättäjiä ovat olleet mielestäni Ceh ja Turk, etenkin ensin mainittu on onnistunut loistavasti pelin molemmissa vaiheissa ja helpottanut merkittävästi kapteeni Osredkarin peliminuuttitaakkaa (joka aiempina vuosina on ollut poikkeuksetta jotain 35 ja 40 minuutin väliltä).

Slovenian asettamat haasteet

1) 1v1 laidalla:

Balkan-tyylisesti sloveenitkin tykkäävät pallosta, sen kanssa ohittamisesta ja - tietenkin - vetoharhautuksesta. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että suurin 1v1-uhka tulee Slovenian vasemmalta laidalta, jossa nopeat Hozjan ja Fidersek ovat olleet erittäin hyvässä vireessä. Toisella laidalla Turk ja Fetic pelaavat hekin erittäin hienoa turnausta, mutta eivät ole ainakaan vielä olleet vastalaidan kollegoidensa tasoinen haastouhka.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että myös Suomi koettanee hyödyntää tilanteita, joissa ohittaminen pallon kanssa voisi luoda jotain herkullista. Ja näitä tilanteita syntyy, sillä Slovenian pelaajavartiointi jättää usein mahdolliset tuet liian kauas. Esimerkkinä Nicolodin maali edellisessä pelissä. Suomi luonee myös jokusen paikan laitaohituksilla.

2) Pivot-pelaaminen: 

Slovenia käytti pivoteja todella suoraviivaisesti ja onnistuneesti Italiaa vastaan. Cujec ja vasenjalkainen Totoskovic hallitsevat syvyydessä pelaamisen elementit mainiosti: he osaavat valmistella positionsa hyvin ja ilmestyvät oikea-aikaisesti pohjapelaajan etupuolelle, he kykenevät suojaamaan palloa, tarvittaessa kääntymään itse tai kombinoimaan laitapelaajien kanssa. Suomen pohjat ovat kuitenkin parempia kuin Italian, joten uskon, ettei näistä väännöistä pivotit selviä voittajina niin helpolla kuin Slovenian edellisessä pelissä. Toivotaan, että tuomarilinja sallii aggressiivisen pohjapelaamisen. Jos ei, täytyy pohjien pyrkiä pelaamaan mahdollisimman paljon pivotien etupuolella.

Vielä oleellisempaa kuin näiden pohja-pivot-kaksinkamppailujen voittaminen on kuitenkin se, että Suomen tulee minimoida pivotille päätyvien pallojen määrä. Italia puolusti tapansa mukaisesti mies miestä vastaan ja salli varsin naiivisti pallon jatkuvan matkaamisen syvään Cujecille tai Totolle. Slovenia juoksutti näin vastustajaansa ja sai pelin painopisteen Italian päähän kuluttamatta itse energiaa. On selvää, että taktisesti kypsä Suomi pyrkii estämään pallot syvyyteen, ja on mielenkiintoista nähdä kuinka meidän aggressiivinen, pelaajavaihtoja ja aluepuolustuksen periaatteita hyödyntävä prässi onnistuu tänään. Veikkaan, että selvästi Italian puolustusta paremmin.

Yksi tapa eliminoida pivotien vaikutusta on myös heidän väsyttäminen, kun Suomella on pallo. Onkin syytä olettaa, että Suomen pohjat liikkuvat varsin paljon hyökkäysvaiheessa. Slovenia puolustaa nykytrendin mukaisesti puhdasta pelaajavartiointia, joten pivotien on seurattava pohjan liikkeet.

3) Maalivahdin nousut:

Slovenia on hyödyntänyt Berzelakia pallon ylöstuomisessa jonkin verran, vaikka mistään Higuitasta ei ole kyse. Italia antoi Berzen syöttää pallon maissa suoraan keskellä syvyydestä ilmestyvälle pivotille, mitä Suomi ei salline. Toisaalta Suomi varonee myös sitä, että maalivahdin nousu loisi helposti 1v1-tilanteen Slovenian vasempaan laitaan, joten lienee syytä olettaa, että pallon toivotaan päätyvän oikeaan laitaan ja että Suomi prässää Berzelakia ainakin alkuun kuten Higuitaa eli vasemman jalan puolelta. 

(Toivottavasti lauserakenteet ovat riittävän kompleksisia, ettei google translate voi vahingossakaan antaa mitään järkevää sloveniankielistä käännöstä näistä jaaritteluista.)

Yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia

Slovenia on monessa suhteessa samankaltainen joukkue kuin Suomi. Tässä joitain äkkiseltään mieleeni tulleita yhtäläisyyksiä:

- pieni maa joka pelaa isolla sydämellä ilman brassihankintoja
- runko pelannut yhdessä jo vuosia
- kovia puolustamaan pallollista 1v1-tilanteissa
- intensiivinen erikoistilannepuolustus
- nopea, kurinalainen transitioiden puolustus
- hyvät, valmistellut hyökkäyspään erikoistilanteet (jopa muutama sama)

Tässä taas joitain mielestäni merkittäviä eroavaisuuksia:

- Slovenia puolustaa puhtaasti pelaajavartiointia, Suomi hyödyntää aluepuolustuksen periaatteita
- Slovenialla pallollisena hieman enemmän yksilötaitoa
- Slovenialla kaksi selkeää pivotia organisoitujen hyökkäyksien viitepisteinä
- Suomen prässi parhaimmillaan energisempi
- Suomella laadukkaampi maalivahtipeli
- Suomi taktisesti (etenkin puolustusvaiheessa) mukautuvaisempi ja tuntee vastustajansa aina paremmin kuin vastustaja Suomen

Yhteenveto

Minimoidaan pallot pivotille, vaikeutetaan 1v1-tilanteiden luomista korkealla prässillä ja pitämällä pelin painopiste Slovenian puolella, juoksutetaan pivoteja, löydetään omat jyvät haastopaikoista ja erikoistilanteista, parannetaan vähän hyökkäystransitioita. This is it, taktisesti. 

Mutta lopulta homman nimi on se, että nyt saa ja pitää tapella: luvassa on paljon hetkiä, jolloin taktiset finessit sulkeistetaan ja tahto/sinnikkyys/kusipäisyys on se oikea rekisteri. Me ollaan siihen valmiita, vastustaja on siihen valmis - mahtava futsalilta tiedossa.

Mikään ei olisi sen hienompaa kuin olla itsekin askissa sähisemässä, mutta koska se ei ole nyt mahdollista, pyrin kuitenkin mahdollisimman lähelle joukkuetta - toivottavasti vaihtopenkkien yläpuolella on tilaa katsomossa.

-Mikko

EM-kisat 2022, muistiinpanoja III

 Kazakstan-Slovenia: suurennuslasia Suomen illan vastustajaan

Pelaajisto

Kazakstanin pelin selkäranka ovat heidän brassinsa: Higuita, Taynan ja Douglas Jr. Uusi brassihankinta Edson tuo sähinää ja liikkuvuutta, muttei ainakaan Sloveniaa vastaan pelannut niin paljon kuin muut maanmiehensä. Kazakstanissa syntyneistä Orazov ja Akbalikov ovat selvästi enemmän kuin pelkkiä stuntteja/huilauttajia. Näistä tosin jälkimmäinen - joka muuten osui KaDya vastaan vuoden 2019 Mestarien liigan Main Roundilla kolmesti - ei pelaa Suomea vastaan saatuaan punaisen kortin Slovenia-pelissä. Mikäli Tursagulov ei palaa sairastuvalta, puuttuu kazakeilta vahva pivot-optio. MM-kisoissa hyvin esiintyneestä Knaubista ei ole tietoa. Kazakstanin penkin päähän palaa kuitenkin joukkueen ykköskoutsi, joka ei ollut läsnä Sloveniaa vastaan.

MM-nelonen Kazakstan on kisojen yksi ennakkosuosikeista ja tietysti vaarallinen useasta eri suunnasta. Esimerkiksi erikoistilanteissa se viljelee nostoja Taynanille ja Douglasille, jotka osaavat laukoa vaikeisiin palloihin todella vaarallisesti. 

Keskityn kuitenkin nyt vain Kazakstanin ja sen parhaan seurajoukkueen Kairat Almatyn hyökkäyspelaamisen kulmakiveen eli maalivahti Higuitan nousuihin. Kun nämä joukkueet alkoivat niittää maailmanmenestystä aktiivisen maalivahdin strategiallaan, alkoivat maailman huippuvalmentajat vaatia, että sääntöjä muutetaan ja maalivahdin roolia on rajoitettava - perusteena oli muun muassa se, että peli on tylsää, jos maalivahti tuodaan noin mukaan. Oman kokemukseni mukaan maalivahdin nousut ovat kuitenkin etenkin suurelle yleisölle tosi jännittäviä. Ihmettelenkin, miksei valmentajat keskity luomaan aggressiivisempia puolustusstrategioita, joilla hankaloittaa maalivahdin mukaan tuomista. Ja edelleenkin nostan hattua, jos veska on kehittänyt jalalla pelaamisensa niin hyväksi, että pystyy nykypuolustajien keskellä osallistumaan pelinrakenteluun. Pikkuhiljaa vaatimukset sääntöjen muutoksista ovat vaimentuneet, puolustukset nohevoituneet - ja yhä useampi joukkue hyödyntää ainakin jossain määrin nousevaa maalivahtia muutenkin kuin lopussa tappiotilanteessa kenttäpelaajan toimiessa ns. lentävänä. Voidaan varmaan huoletta sanoa, että hämmästyttävän hyvän syöttövalikoiman kanssa operoiva Higuita on yksi tämän trendin liikkeelle panneista voimista.

Higuitan nousut

Ehkä isoin kysymys Suomelle tulee olemaan, kuinka se puolustaa Higuitan nousut yli puolen kentän, joita tullaan näkemään paljon. Slovenia oli selvästi valmistautunut haasteeseen (ja niin tulee tietysti olemaan Suomikin), ja se vaihteli käytännössä kahta eri tapaa lähestyä Higuitaa, molemmat strategiat se otti käyttöön vasta kun Higuita oli jo tullut yli puolen kentän. Enemmän Slovenia lähestyi Higuitaa hänen oikean jalan puolelta pyrkien sulkemaan syöttölinjan oikealle laitapelaajalle, mutta ensimmäisen jakson lopussa Slovenia yllätti kerran hyökäten Higuitaa kohti toiselta puolelta - tästä tuloksena pallonriisto ja maali.

 Slovenia lähestyi Higuitaa välillä vasemman jalan puolelta.

Ongelmia: Higuita on oikealla puolen kenttää, jolloin etäisyys on paljon kinkkisempi kuin jos hän olisi toisella puolella, vrt. edellinen kuva. Nyt Higuitalla on enemmän aikaa tehdä ratkaisu, ja - mikä huomionarvoista - jos hän leipoo pallon takaisin vasemmassa laidassa olevalle Douglasille, on taas hänellä turhan paljon aikaa viritellä kärkkäriään. Toinen haaste on se, että Taynan on hyökännyt tilaan - lienee parasta ettei pallo päädy hänelle ja mieluummin vaikka keskellä vastaan tulevalle pivotille? Pohjan on huolehdittava aika paljon takatolppapelaajasta, joka kiertää oikeasta nurkasta vastakkaiselle tolpalle.

Slovenian enemmän käyttämä strategia oli lähestyä Higuitaa hänen oikean jalan puolelta. Taynan on jälleen iso ongelma jos pallo päätyy hänelle. Se voi päätyä hänelle Higuitan pienen neppauksen (scoopin) kautta, vasemman laidan kautta pitkänä horisontaalisena syöttönä tai ilmestyvän pivotin kautta exit-syöttönä. 

Suomi saattaa ajoittain myös prässätä Higuitaa korkeammalta, tai - riippuen tuloksesta - pysyä alle 15 metrissä ns. 1-2-1 muodostelmassa, jonka tavan se hallitsee hyvin. Joka tapauksessa pääasialliset ongelmat tulevat mitä todennäköisimmin seuraavista lähteistä kun tarkastellaan Higuitan nousuja: 

A) Taynanilla on liikaa tilaa (saa pallon rauhassa laidassa tai kulmassa).

B) Douglasilla on liikaa tilaa ja aikaa viritellä mononkärkeään, josta lähtevillä vedoilla on maalivahdin kannalta inhoittava oikealle alaviistoon viettävä kierre.

C) Higuita vetää itse ja ruuhka maalilla tai takatolpalla oleva hyökkääjä häiritsee maalivahtia.

Esimerkki tilanteesta ja uhista, joita Higuitan nousu Slovenialle asetti ja jotka saattavat hyvinkin toistua illan pelissä.

Oleellista tulee olemaan puolustamisen intensiteetti oikealla hetkellä, vähiten vaarallisen option antaminen Kazakstanille sekä adaptoituminen "outoihin" tilanteisiin, joita saattaa tulla esimerkiksi irtopallojen jäädessä hyörimään ympäri Suomen kenttäpuoliskoa. Ja mikäs sen hienompaa kuin luokseen kutsuva irtopallo, joka haluaa tulla pelatuksi lujaa? Ei paljon mikään.

Forza Suomi!

EM-kisat 2022, muistiinpanoja II

Pari huomiota Suomen avauspelistä

Suomi on ärsyttävä vastustaja

Suomi oli Italiaa vastaan energinen, ärsyttävä, yhtenäinen. Korkea, aggressiivinen prässipeli oli pelin tarinan kannalta aivan oleellinen: Ensinnäkin se piti Italian tehokkaasti poissa hyökkäyspään erikoistilanteista, joissa se on vaarallinen. Toisekseen vaikka Italia ajoittain puhkoikin puolustuslinjoja, joutui se tekemään hevosen työn saapuakseen hyökkäyskolmannekselle asti. Niinpä Merlim - joka muutenkin pelasi big minutes - ei takuulla ollut montaa kertaa tuoreella jalalla, kun hyökkäys olisi pitänyt päättää. Merlim oli korostetusti Italian hyökkäyspelin kiintopiste. Luulen, että mikäli Italia olisi käyttänyt maalivahtia pallon ylös tuomiseen, olisi se saanut useammin Merlimille haastopaikkoja kuluttamatta niin paljon energiaa prässinpurkuun. Mammarella on kuitenkin torjuja, joka ei ole hypännyt nykyaikaiseen aktiivisen maalivahtipelaamisen trendiin. Antti Koivumäki sen sijaan kykeni tuomaan pelin painopisteen muutaman kerran Italian puoliskolle.

Suomi on Puolan ohella toistaiseksi ainut joukkue, joka hyödyntää runsaasti pelaajavaihtoja ja kentän jakamista prässätessään. Usein ensimmäinen prässilinja pysyy ja toinen linja korjaa/kontrolloi/ohjaa/piiskaa yhdessä pohjapelaajan ja maalivahdin kanssa. Muut joukkueet ovat nojautuneet paljon selvemmin miesvartiointiin.

Maalille maskia

Erikoistilanteet olivat jälleen kultaa. Maskipelaamisessa auttoivat melko amatöörimaisesti myös Italian omat pelaajat; yksikään vedoista ei olisi mennyt sisään ilman liikkuvia häiriötekijöitä Mammarellan edessä. Mutta hei, olihan ne nyt älyttömiä maaleja! Itse olin etsinyt sairaslakanoiden välistä elämän merkitystä edelliset 10 päivää, mutta kun Young Alakomik painoi kaksi hervotonta pommia aivan "yläkajukiin", niin kyllä se pahin eksistentiaalinen tuska helpotti. Annetaan pojalle varovainen taputus selkään, että pystyi hyppäämään valtaviin saappaisiin kunniallisesti.

(Kuva: Suomen paras maskipelaaja on Attilio Arillo. Ja siinä muurissa ei muuten kannata twistata bodya.)

Onnistuneiden kaukolaukauksien lisäksi Jamo ja Jute loivat kulmista kaksi loistavaa paikkaa, mutta jälkimmäinen ei tällä kertaa paikoistaan osunut, vaikka toinen palloista tulikin Jutelle juuri sellaisena kuin hän syötöt haluaa: kutosen sisään lonkan korkuisena.

Epilogi

Italian valmentaja Bellarte - jota syystä tai toisesta kutsutaan "filosofiksi" - ennakoi ottelua Suomea vastaan kovaksi ja muisti ennakkoon harmitella myös, ettei hänellä ole käytettävissään kaikkia pelaajia. Tosiasiassa hänellä on valittavissaan ei pelkästään kaikki italialaiset, jotka pelaavat yhdessä maailman parhaista ammattilaissarjoista eli Serie A:ssa, vaan myös valtava massa Brasiliassa futsaloppinsa saaneita pelaajia, joille on annettu Italian kansalaisuus. No, kaikki on suhteellista (tämä näkemys tunnetaan muuten filosofiassa relativismina).

Tällä hetkellä Merlimin paksuisen langan varassa roikkuva vuoden 2014 euroopanmestaria uhkaa mielestäni jääminen rannalle puolivälieristä. Voisiko Murilo kuitenkin tuoda hieman lisää ryhtiä saapasmaan peliin seuraavissa peleissä?

Suomi edusti puhdasta asennetta, energiaa ja kurinalaisuutta ja ansaitsi pelistä enemmän kuin sai, mutta tasuri on tuloksellisesti ihan ok. Nyt pikkuhiljaa katseet ja suurennuslasit kohti Kazakstania. Suomen yksi vahvuus on, että kun peli alkaa, se tuntee vastustajansa aina paremmin kuin vastustaja tuntee Suomen.

- Mikko

EM-kisat 2022, muistiinpanoja I

  

Sairastuvan lastuja: Serbia-Portugali 2-4

Organisoidut hyökkäykset vs. transitiot

Molemmat joukkueet puolustivat melkeinpä korostetun selkeästi mies miestä vastaan ilman vaihtoja. Ottelun tarina hahmottui pian Portugalin toivuttua alun kahdesta shokkimaalista: siipirikkoinen Serbia joutuisi juoksemaan nopeiden ja erittäin mobiilien portugalilaisten perässä, ja se tulisi jossain vaiheessa näkymään. Jorge Braz vyöryttikin kentälle pelaajia koko listan mitalta, kun taas Serbia luotti vahvasti kokeneisiin sotaratsuihinsa ja oli muutenkin matkassa tyngällä rosterilla. Lopulta tarinalla oli odotettu loppu: Sebian pelaajat - ehkä silmiinpistävimmin Kocic - herpaantuivat muutamassa ratkaisevassa tilanteessa (sisäposition menetys, harhasyöttö, merkkaus kutosen sisällä...) ja hallitseva maailman- ja euroopanmestari rymisteli 4-2-voittoon.

Transitioiden merkitys korostui, sillä organisoitua puolustusta vastaan tuntui molemmilla olevan suuria vaikeuksia luoda maalintekopaikkoja, mikä on hyvin tyypillistä nykyään huippufutsalissa - ehkä eniten puolustajien fyysisyyden ansiosta. Neljä maalia kuudesta syntyikin selvästi transitioiden seurauksena, kun puolustukset yllätettiin "housut kintuissa". 

Murtautumismallit org. hyökkäyksissä

Molemmat joukkueet käyttivät aseinaan maalipaikkoihin murtaumisessa eniten yksi vastaan yksi haastamista laidoilla sekä erilaisia pivot-pelejä. 

Ottelun pivotit olivat kaikki vasureita: Serbian hyökkäysten viitepiste oli tuttuun tapaan Tomic, kun taas Portugali käytti ajoittain pivotina jokapaikan höylää ja ottelun ehkä parasta pelaajaa Erickiä sekä tietysti tämän hetken kuuminta klassista pivotia, juuri maailman parhaaksi nuoreksi pelaajaksi valittua Zickyä. Ajoittain Portugali pelasi neljänollaa, jonka pääasialliseksi hyödyksi osoittautui ehkäpä juuri vastustajan pelaajien väsyttäminen; pitkähköt pallonhallintajaksot lukuisine pallottomine juoksuineen olivat siinä mielessä steriilejä, että ne harvemmin päättyivät maalintekoyrityksiin. Erick tai Zicky syvyydessä toi askiin selvää vaaran tuntua. Sivuhuomiona mainittakoon, että myös Hollanti perusti hyökkäyksensä Ukrainaa vastaan korostetusti pivotin etsimiseen - ja lopulta löysikin kaksi maalia syvyyttä suoraviivaisesti hyödyntäen.

Portugali - etenkin Joao Matos - pyrki ajoittain myös luomaan tilaa koripallomaisesti blokkaamalla muiden pallottomien pelaajien puolustajia toiveenaan, että serbialaiset menettäisivät hetkeksi sisäposition ja oma pelaaja saisi jalan vapaaksi esim. paralleelissa. esimerkiksi neljäs maali syntyi tällaisen blokin + paralleelin seurauksena, blokkaajana juurikin Matos. Noin yleisestikin Matos toi kentällä ollessaan jatkuvuutta Portugalin pallonhallintaan tarjoamalla jatkuvasti helpon syöttösuunnan alla tai tuen oikeassa kulmassa linjojen välissä. Esimerkki siitä kuinka merkittävää on pallottomien pelaajien laadukas ja jatkuva osallistuminen pelin kulkuun.

Hyökkäyskolmanneksen ratkaisumalleista jäin kaipaamaan horisontaalisia takakiertoja, joilla olisi ehkä voinut sekoittaa tiukkaa yksilöpuolustusta ja saada hyviä vetopaikkoja. 

Portugali onnistui vastustajan väsyessä murtautumaan maalipaikkoihin yhä enemmän. Serbian harvat paikat organisoiduista hyökkäyksistä olivat usein puolittaisia ja syntyivät 1v1-haastojen seurauksina. Lazarevicin ollessa poissa vastuuta laitahaastoista ottivat erityisesti kapteeni Prsic ja Ramic - Petrovin ja Kocicin panoksen jäädessä ehkä odotettua laihemmaksi.

Portugali oli päivän ainut joukkue, joka verrattain systemaattisesti hyödynsi maalivahtia hyökkäysvaiheessa: Andre Sousan nousut painoi pelin kerran jos toisenkin Serbian päätyyn luoden haastopaikkoja mm. Erickille,  Pany Varelalle ja Paulinholle. Varsinaista vetouhkaa ei Sousasta ollut, eikä hän saanut aikaan ratkaisevia syöttöjä syvyyteen.

 

Hyökkäyspään erikoistilanteista

A-lohkon kaikki joukkueet osoittivat valmistelleensa hyökkäyspään erikoistilanteita, ja ne olivat selvästi laadukkaampia kuin vaikkapa keskimäärin viime vuoden MM-kisoissa. Portugali oli kuitenkin ehkäpä se kypsin tässäkin suhteessa. Esimerkkinä vaikkapa luuppikulma, jota haettiin trendikkäästi reilusti taka-alueelle:

Kuvassa vain yksi esimerkki toteutuneista liikkeistä, Portugali varioi samaa ideaa eri tavoin ottelun aikana. Taka-alueelle nostettujen (ei liian korkeiden) pallojen puolustaminen on hankalaa, sillä puolustajan kehon asento on usein sellainen, että hän joutuu kääntymään ensin 180 astetta eikä välttämättä näe palloa sen lennon aikana niin hyvin kuin jos luuppi tulisi ns. perinteiselle alueelle keskemmälle. Tämä tekee laukauksen blokkaamisen koordinoimisen vaikeaksi. Uhkana on myös blokkaajan irtoaminen vapaisiin väleihin maalin edessä, mikäli puolustaja lähtee liian aikaisin haistelemaan luuppiuhkaa. Serbian erikoistilannepuolustamisen intensiteetti oli kuitenkin riittävää eikä Portugali onnistunut tällä kertaa osumaan erikoistilanteistaan. Ennustan kuitenkin, että esimerkiksi Hollantia vastaan Portugali osuu kulmasta tai sivurajasta, koska isäntämaan erikoistilannepuolustamisessa oli paljon potentiaalisia repeilykohtia ainakin heidän avausottelussaan.

Italia tulee nostamaan palloja erikoistilanteista myös paljon taka-alueelle ja asettaa tänään Suomelle saman haasteen kuin Portugali Serbialle. He käyttävät usein myös kahta blokia luodakseen luupin vetäjälle (joka on lähes vastakkaisella sivurajalla) aikaa ja tilaa ladata pallo maalinedustehosekoittimeen. Vastaavasti Suomellakin on omat todella hyvät luuppeihin laukojat, ja reilu prosenttiosuus erikoistilanteista saapuu ampujan jalkaan varmasti tänäänkin ilmassa.

Forza Suomi!

-Mikko