Häirintäfutsalin aakkoset
Montako "Suomen futsalhistorian tähän asti tärkeintä peliä" on pelattu viimeisen reilun kahden vuoden aikana? En ole pysynyt mukana laskuissa, mutta viime perjantaina sellainen nähtiin jälleen. Slovenia kaatui Ziggo Domen molskilla 1-2, ja fiilikset olivat sen mukaiset.
Alkulohkopelit ovat näyttäneet, että Suomen uhrautuva ja vastustajan vahvuuksien tukahduttamiseen vahvasti nojaava häirintäfutsal on parhaimmillaan ärsyttävän tehokasta. Voi olla ja onkin, ettei se ole kivaa kaikille, mutta ehkä Italiassakin aletaan pikkuhiljaa tajuta, ettei steriili pallonhallinta merkitse paljon mitään, ellei esimerkiksi osaa merkata kunnolla takatolppapelaajaa.
Sloveniaa vastaan Suomi piti vaaralliset pivotit kurissa hyvällä strategialla:
A. Ensimmäinen prässilinja pyrki minimoimaan pivoteille lähteviä palloja (etenkin maissa), esim. Osredkarin oikea jalka oli jatkuvan paineistuksen alaisena
B. Toinen prässilinja oli valmiina katkomaan syöttöjä ja tarvittaessa antoi välittömän avun pohjapelaajalle, jos pallo tuli pivotille
C. Pohjapelaajat tulivat jatkuvasti pivotien etupuolelle ja jos jäivätkin pivotin taakse, pelasivat he todella fyysisesti aivan sääntöjen rajamailla antamatta hetken rauhaa Cujecille tai Totoskovicille
D. Maalivahti hallitsi tilaa ja ohjasi puolustajia, etenkin pohjaa
Näiden suonsilmäkkeiden ohi Slovenian oli vaikea päästä edes yrittämään maalintekoa. Suomen viesti vastustajille on ollut sama läpi turnauksen: ok, te olette tosi hyviä hyökkäysvaiheessa, mutta meitä vastaan ette saa pelata vahvuuksillanne rauhassa koskaan.
Muita häirintäfutsalin taidonnäytteitä on tässä turnauksessa mielestäni olleet mm. Higuitan nousuilta tilan ja ajan poisvieminen, Merlimin väsyttäminen korkealla prässillä ja hänen 1v1-haastojensa minimoiminen, Mammarellan torjuntatyön vaikeuttaminen ärsyttävällä, jääkiekkotyylisellä maskipelaamisella jne.
Kolmen ketjun peluutus on mahdollistanut sen, että Suomen energiataso on pysynyt riittävän ärsyttävänä läpi yksittäisten otteluiden, vaikka ajoittaisia notkahduksia onkin tullut.
Suomella on ollut ongelmansa myös pallonhallinnan kautta luomisessa, ja tässä voimme varmasti parantaa. Yksi tapa saada aikaan jotain voisi olla palata vahvemmin "juurille" ja hyödyntää enemmän diagonaalisia "aerialeja" - ne poikivat usein erikoistilanteita tai kakkospalloja keskustaan, joita on pyrittävä ennakoimaan (usein esim. puolustaja puskee diagonaalipallon keskustaan, ja tämä on ns. cookie).
Vastustajan vahvuuksien tunteminen ja niiden tukahduttaminen on varmasti Suomen vahvuus, mutta potentiaalia on toki muuhunkin. Esimerkkinä vaikka ensimmäinen maali Sloveniaa vastaan: lopulta se olikin Suomi eikä Slovenia, joka loi maalin 1v1-laitahaastolla, kun Ipi päätti vihdoin haastaa pallollisena ennen kuin pelit loppuvat kesken. Maalinhan ohjasi muuten Jute juurikin sillä lonkalla, josta jo aiemmin mainitsin tässä blogissa.
Puolivälierä
Maanantain peli tuo taas uudet haasteet, kun vastaan asettuu asteen verran aiempia vastustajia dynaamisempi Portugali. Sattumaa tai ei, muistiinpanoja I käsitteli jo Portugalin peliä jonkin verran.
Kolmen ketjun strategia rikkoutuu Bambin poissaolon myötä, isoin vastuu pohjapelaamisesta ja Zickyn vartioinnista lienee Kajukin ja Pöllin harteilla.
Portugali on taktisesti erittäin valveutunut joukkue ja vaarallinen monelta suunnalta - laadukkaat erikoistilanteet, laitahaastouhka (Pauleta oikealla, Pany Varela vasemmalla), pivot-pelaamisen ja 4-0:n sekoittaminen, nopeat ja taitavat transitiopelaajia jne. Mutta tämä Portugali ei ole yhtä kypsä kuin vaikkapa kaksi vuotta sitten, jolloin Suomi pelasi sitä vastaan 2-2-tasurin. Erick ja Zicky ovat loistavia pelaajia, mutta vielä nuoria ja heillä on Ricardinhon ja Cardinalin saappaat täytettävinä.
Mielenkiintoista nähdä, miten hallitseva euroopan- ja maailmanmestari selviää häirintäfutsalin myllystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti