Pari huomiota Suomen avauspelistä
Suomi on ärsyttävä vastustaja
Suomi oli Italiaa vastaan energinen, ärsyttävä, yhtenäinen. Korkea, aggressiivinen prässipeli oli pelin tarinan kannalta aivan oleellinen: Ensinnäkin se piti Italian tehokkaasti poissa hyökkäyspään erikoistilanteista, joissa se on vaarallinen. Toisekseen vaikka Italia ajoittain puhkoikin puolustuslinjoja, joutui se tekemään hevosen työn saapuakseen hyökkäyskolmannekselle asti. Niinpä Merlim - joka muutenkin pelasi big minutes - ei takuulla ollut montaa kertaa tuoreella jalalla, kun hyökkäys olisi pitänyt päättää. Merlim oli korostetusti Italian hyökkäyspelin kiintopiste. Luulen, että mikäli Italia olisi käyttänyt maalivahtia pallon ylös tuomiseen, olisi se saanut useammin Merlimille haastopaikkoja kuluttamatta niin paljon energiaa prässinpurkuun. Mammarella on kuitenkin torjuja, joka ei ole hypännyt nykyaikaiseen aktiivisen maalivahtipelaamisen trendiin. Antti Koivumäki sen sijaan kykeni tuomaan pelin painopisteen muutaman kerran Italian puoliskolle.
Suomi on Puolan ohella toistaiseksi ainut joukkue, joka hyödyntää runsaasti pelaajavaihtoja ja kentän jakamista prässätessään. Usein ensimmäinen prässilinja pysyy ja toinen linja korjaa/kontrolloi/ohjaa/piiskaa yhdessä pohjapelaajan ja maalivahdin kanssa. Muut joukkueet ovat nojautuneet paljon selvemmin miesvartiointiin.
Maalille maskia
Erikoistilanteet olivat jälleen kultaa. Maskipelaamisessa auttoivat melko amatöörimaisesti myös Italian omat pelaajat; yksikään vedoista ei olisi mennyt sisään ilman liikkuvia häiriötekijöitä Mammarellan edessä. Mutta hei, olihan ne nyt älyttömiä maaleja! Itse olin etsinyt sairaslakanoiden välistä elämän merkitystä edelliset 10 päivää, mutta kun Young Alakomik painoi kaksi hervotonta pommia aivan "yläkajukiin", niin kyllä se pahin eksistentiaalinen tuska helpotti. Annetaan pojalle varovainen taputus selkään, että pystyi hyppäämään valtaviin saappaisiin kunniallisesti.
(Kuva: Suomen paras maskipelaaja on Attilio Arillo. Ja siinä muurissa ei muuten kannata twistata bodya.)
Onnistuneiden kaukolaukauksien lisäksi Jamo ja Jute loivat kulmista kaksi loistavaa paikkaa, mutta jälkimmäinen ei tällä kertaa paikoistaan osunut, vaikka toinen palloista tulikin Jutelle juuri sellaisena kuin hän syötöt haluaa: kutosen sisään lonkan korkuisena.
Epilogi
Italian valmentaja Bellarte - jota syystä tai toisesta kutsutaan "filosofiksi" - ennakoi ottelua Suomea vastaan kovaksi ja muisti ennakkoon harmitella myös, ettei hänellä ole käytettävissään kaikkia pelaajia. Tosiasiassa hänellä on valittavissaan ei pelkästään kaikki italialaiset, jotka pelaavat yhdessä maailman parhaista ammattilaissarjoista eli Serie A:ssa, vaan myös valtava massa Brasiliassa futsaloppinsa saaneita pelaajia, joille on annettu Italian kansalaisuus. No, kaikki on suhteellista (tämä näkemys tunnetaan muuten filosofiassa relativismina).
Tällä hetkellä Merlimin paksuisen langan varassa roikkuva vuoden 2014 euroopanmestaria uhkaa mielestäni jääminen rannalle puolivälieristä. Voisiko Murilo kuitenkin tuoda hieman lisää ryhtiä saapasmaan peliin seuraavissa peleissä?
Suomi edusti puhdasta asennetta, energiaa ja kurinalaisuutta ja ansaitsi pelistä enemmän kuin sai, mutta tasuri on tuloksellisesti ihan ok. Nyt pikkuhiljaa katseet ja suurennuslasit kohti Kazakstania. Suomen yksi vahvuus on, että kun peli alkaa, se tuntee vastustajansa aina paremmin kuin vastustaja tuntee Suomen.
- Mikko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti