Puolustamisen uudet tuulet

Ciao!

Edellisessä blogikirjoituksessani kerroin yleisesti alkuajastani Mantovassa, treenirytmistä, otteluista ja olosuhteista. Tässä postauksessa keskityn siihen, millainen oma roolini kentällä on puolustuspelaamisen näkökulmasta ja miten se on muuttunut Dynamon edellisen kauden rooliini verrattuna. Puolustuspelaamisella tarkoitan tässä yhteydessä sitä pelin vaihetta, jolloin pallon hallinta on vastustajalla. Oma pelaamiseni on tietysti sidoksissa muihin kentällä oleviin pelaajiin sekä kummankin joukkueen valitsemaan taktiikkaan, joten niitäkin sivuan tässä tekstissäni väistämättä.

Aloitetaan pelaajien merkkaamisesta. Päävalmentajamme Pino antaa lähes poikkeuksetta minulle tehtäväksi vartioida vastustajan pivotpelaajaa, joka etukäteen ajateltuna on usein heidän vaarallisin pelaajansa meidän maalin lähellä. Vartiointi tarkoittaa sitä, että pyrin seuraamaan kyseistä pelaajaa niin kauan kuin molemmat ovat kentällä. Esimerkiksi viime keskiviikkona pelatussa Coppa della Divisionen (Serie A:n, A2:n ja B:n joukkueiden cup-kilpailu) kotiottelussa Carrèa vastaan sain tehtäväkseni seurata Pedrinhoa, joka teki viime kaudella 30 maalia Serie A2:n A-lohkossa. Hän on tietyllä tapaa heidän pelinsä sielu ja haluaa päästä usein palloon käsiksi. Niinpä Pedrinho ei viihtynyt pitkiä aikoja perinteisenä selkä maaliin päin ylhäällä pelaavana pivotina, vaan laskeutui vasempaan laitaan ja jopa pohjapelaajaksi ottamaan vastuuta pelin pyörittämisestä. Näin ollen puolustusvaiheessa seurasin häntä kiltisti ja siirryin monesti pois omalta perinteiseltä mukavuusalueeltani pohjapelaajan paikalta.

Oman pelaajan seuraaminen edellyttää myös muilta pelaajilta ymmärrystä siitä, että jos merkkaustehtävä on annettu, näissä tilanteissa pyrimme välttämään vaihtojen tekemistä pelaajavartioinnissa - vaikka ne olisivat helppoja ja saattaisivat säästää osaltamme juoksuaskelia. Usein pyrimme myös siihen, että meidän pivotpelaajamme Arrepiu ja René seuraisivat vastustajan pohjapelaajaa, jotka ovat yleensä hieman verkkaisia liikkeissään eivätkä liiku niin paljon räjähtävästi ylöspäin. Silloin tällöin harjoittelemme korostetusti myös treeneissä oman pelaajan seuraamista siten, että pelaamme 5v5 -miesvartiointipeliä koko kentällä. Tällöin palloa ei saa riistää muulta kuin omalta pelaajalta. Pelimuoto on fyysisesti raskas, luo suuren alueen 1v1 -tilanteita ja pakottaa keskittymään koko ajan.

Peruslähtökohta puolustuspelaamisessamme on, että kukin seuraa omaa pelaajaansa sisäposition säilyttäen - eli oman vastustajan ja oman maalin välissä pysyen, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Mitä lähempänä omaa maalia puolustamme, sitä useammin pitäisi kuitenkin yrittää ennakoida syvyyteen tulevia syöttöjä ja päästä katkomaan niitä hyökkääjän etupuolelta, kuten alla olevassa yksinkertaistetussa kuvassa 2 pyrin esittämään. Muita periaatteitamme ovat, että takaapäin puhumalla voidaan tehdä pelaajavaihtoja, jos vartiointitehtäviä ei ole annettu. Tämä pätee etenkin silloin, jos päätämme prässätä vastustajaa ylhäältä. Toki vaihtoja pitää tehdä myös niissä tapauksissa, jos joku pelaajistamme menettää oman sisäpositionsa. Silloin hän tarvitsee apua muilta joukkuetovereilta, eli niin sanotun puolustuskolmion tuen, jota olen yrittänyt karkeasti mallintaa kuvassa 1.

Kuvassa 1 vasemmalla puolustuskolmion periaate. Jos vastustajan pohjapelaaja pääsee oman syöttönsä jälkeen karkuun pivotilta, oikean laitapelaajan pitää liikkua merkkaamaan häntä. Näin vältetään alivoimainen tilanne puolustuksessa. Juuri tällaisissa tilanteissa olimme itse asiassa joitakin kertoja ongelmissa viime lauantaina Leonardoa vastaan, kun tuki ei tullut riittävän ajoissa.

Kuvassa 2 oikealla on esitetty sijoittuminen lähellä omaa maalia puolustettaessa. Jos vastustajan pallollinen pelaaja pääsee puolustajastaan ohi keskelle päin, pivot tulee auttamaan. Jos hän sen sijaan ohittaa laidan puolelta, tulee maalivahti vastaan etukulman peittäen. Molemmissa tapauksissa pohjapelaajan pitää lähtökohtaisesti merkata läheltä ja etupuolelta vastustajan pivotia, jottei hän pääse tekemään helppoa maalia tyhjään nuottaan.

Toinen puolustuspelivaiheen olennainen tekijä on puolustusintensiteetti sekä tähän läheisesti liittyvä prässin korkeus. Mainitsinkin jo sivulauseessa "jos päätämme prässätä ylhäältä". Vaihtelemme siis prässitasoa säästääksemme energiaa, tutustuaksemme vastustajaan ja nähdäksemme, mikä meille on sopivinta kyseisessä ottelussa. Yleensä aloitamme pelin vetäytymällä puoleen kenttään, ja siitä lähdemme sopivan tilaisuuden tullen lisäämään painetta lähemmäksi vastustajan maalia. Ongelmia syntyy enemmän silloin, jos emme ole riittävän lähellä vastustajan pallollista pelaajaa ja annamme heidän "kävellä" lähelle meidän maalia. Tällöin vastustajan pallottomat pelaajat voivat liikkua vapaammin, syöttösuunnat ja -kulmat aukeavat vaarallisemmin vastustajan hyväksi ja laukaisupelotekin on jo olemassa. Tällaisissa tilanteessa puolustusvalppauden tulee olla korostetun korkealla tasolla.

Hyvinä puolina matalalta puolustettaessa voidaan kuitenkin ajatella, että yksittäisen pelaajan puolustettava alue on verrattain pieni ja tuet ovat lähellä, jos joku hukkaa hetkeksi oman pelaajansa. Itse olen silti enemmän mieltynyt korkeampaan koko kentän tai vähintään 3/4 kentän prässiin, jota osaamme toteuttaa kohtalaisesti. Tämä riippuu jonkin verran myös siitä, ketkä meiltä ovat kentällä varsinkin niin sanotussa ensimmäisessä prässilinjassa lähimpänä vastustajan maalia. Edellä mainitsemani pivotpelaajamme Arrepiu ja René eivät välttämättä ole sopivimpia pelaajiamme vähentämään vastustajan tilaa ja aikaa pallon kanssa, mutta monien muiden pelaajiemme ominaisuudet sopivat tähän työhön melko hyvin.

Henkilökohtaisen prässäämisen haluni takia huomaan joka pelissä syntyvän tilanteita, joissa käynnistän itse prässipelaamistamme aktiivisemmaksi, kun olen ajautunut ensimmäiseen tai toiseen prässilinjaan - käytännössä siis pois viimeisen varmistavan pohjapelaajan paikalta. Tässä on kotiottelustamme L84:a vastaan hyvä esimerkkipätkä antamastani prässistä sekä ylipäätään prässitaktiikastamme. Lyhyen ajan otannalta uskallan sanoa, että olen joukkueeni parhaimmistoa liikkumaan lähelle omaa vastustajaani sillä hetkellä, kun hänelle tuleva syöttö lähtee toisen vastustajan pelaajan jalasta. Sen sijaan vaarallisimpien syöttölinjojen peittämisessä sekä itselläni että joukkuetovereillani on vielä paljon kehittymisen varaa. Jos ja kun emme saa peitettyä vastustajan kannalta ylöspäin suuntautuvia syöttölinjoja, kaikkien tehtävänä on vetäytyä nopeasti alaspäin tiiviiseen puolustusmuotoon. Eli näissäkin tilanteissa luovumme usein suosiolla korkeasta prässistä joksikin aikaa.

Nautin korkealta prässäämisestä ja suuren alueen kontrolloinnista pohjapelaajana, koska olen tottunut siihen Dynamossa ja majoukkueessa, pystyn havainnoimaan kentän tapahtumia riittävästi ja futsalinomainen juoksukuntoni on riittävä tälle tasolle. Minulle sopii kuitenkin myös matalalla puolustaminen ja etenkin oman maalin edessä vastustajan merkkaaminen. Tästä puolustamisen osa-alueesta sain usein palautetta Vaskon videopalavereissa Dynamossa, ja olenkin yrittänyt kiinnittää siihen erityistä huomiota viime aikoina. Italiassa pivotpelaajat ovat lähes poikkeuksetta teknisesti taitavampia suojaamaan, syöttämään ja laukomaan, sekä liikkeissään oikea-aikaisempia kuin suomalaiset vastineensa, joten tarkkana saa olla joka pelissä. Käytännössä lähellä omaa maalia oma merkattava pelaaja pitää usein olla käsitunnustelun etäisyydellä tai korkeintaan muutaman metrin päässä tukkien syöttölinja hänelle (ks. vielä kuva 2 yläpuolella). Etupuolelle pääseminen on lähes automaattinen vaatimus 6 metrin rangaistusalueen sisällä, jottei hyökkääjä tökkää palloa maaliin nenäni edestä. Samalla tulee kuitenkin seurata pallon liikettä ja olla valmiudessa auttamaan joukkuekavereita. Maalin edustalta siivottuja palloja minulle on kertynyt täällä kuitenkin useita, mutta yhtään maalia meille ei ole tehty etupuoleltani tai selkäni takaa oman maalimme lähellä. Tältä osin voin olla tyytyväinen omaan pelaamiseeni.

Miten Dynamossa sitten toimittiin viime kaudella? No, siellä ensisijainen tehtäväni oli pysyä pohjapelaajana kontrolloimassa tilaa sekä antaa muiden pelaajien prässätä ensimmäisessä linjassa lähellä vastustajan maalia. En siis seurannut omaa pelaajaani useinkaan kovin paljon yli puolen kentän ja tein alhaalta päin usein pelaajavaihtoja. Dynamossa pyrittiin prässäämään aina korkealta ja yleensä se toimikin mallikkaasti nopeiden prässijalkojemme, varsin hyvän juoksukuntomme, liikkumisen synkronian sekä vastustajien puutteellisen osaamisen takia. Karkeana yhteenvetona arvelen, että Dynamon aikana puolustustehtäviä oli itselläni vähemmän: minun ei tarvinnut juosta niin paljon, säilyttää puolustusvalppautta niin pitkiä jaksoja kerrallaan tai puolustaa pallollista hyökkääjää vastaan niin usein.

Valppauden säilyttäminen vaatii joskus myös auringonpaisteen väistämistä. Oikealla Willy. Kuva: Photo Mantova.

Mainittakoon vielä käsien käytöstä, joka on Suomessakin tunteita herättävä aihe. Italialaisen käsien käyttöön liittyvän erotuomarilinjan kanssa itselläni on vielä hieman opettelemista, vaikka asia on kyllä tiedossani. Jos nimittäin hyökkääjän etupuolelle ennakointi ei ole mahdollista, niin käsien käyttö hyökkääjän häiritsemistarkoituksessa vihelletään selvästi herkemmin rikkeeksi kuin Suomessa. Käytännössä jos hyökkääjä on vahva suojaamaan palloa ja osaa kuljettaa sitä selkä menosuuntaan jalkapohjan alla pitäen, minun pitää nostaa käteni pystyyn - konkreettisesti muttei kuvaannollisesti. Tällöin yritän ensisijaisesti varmistaa, ettei hyökkääjä pääse kääntymään ja laukomaan, sillä pallon riistäminen jalalla tökkimällä on sitä riskialttiimpaa mitä lähempänä omaa maalia ollaan ja sitä vaikeampaa, mitä kauempana minusta hyökkääjä pystyy palloa suojaamaan.

Tässä tekstissäni en lähde erittelemään sen tarkemmin vastahyökkäysten puolustamista alivoimaisena (usein 1v2 tai 2v3 -tilanteet) tai 4v5-puolustamista lentävää maalivahtia vastaan. Niihin pätevät lainalaisuudet ovat samoja kuin aikaisemmin, mutta erona on se, että vastustajan pelaajien tekninen taito sekä päätöksenteon ja suorituksen nopeus on usein Suomen futsal-liigaa edellä. Näin ollen vastustajan pallollisen pelaajan lähelle ehtiminen tai syöttölinjojen peittäminen ei ole niin yksinkertaista. Meille onkin tehty 4v5 alivoimalla puolustettaessa kuusi maalia niissä viidessä ottelussa, joissa vastustaja on käyttänyt lentävää maalivahtia.

Miten Pedrinhon kanssa sitten lopulta kävi? Voitimme 5-3, Pedrinho ei tehnyt yhtään maalia ja minä tein muuten kolme. Päästimme yhden maalin vapaapotkusta ja kaksi toisella jaksolla lentävää maalivahtia vastaan, jota he käyttivät 4-1 -tappioasemassa aina tilaisuuden tullen ottelun viimeiset 17(!) minuuttia. Päästettyjen maalien osalta puolustuspelimme on toiminut kiitettävästi; meille on tällä tasolla ollut toistaiseksi vaikea tehdä maalia 4v4 kenttäpelissä, koska puolustuksemme on organisoitu ja kompakti. Maalivahtimme Enrico on niin ikään pelannut hyvällä tasolla ja pitänyt viime kädessä päästettyjen maalien keskiarvon lähellä kahta maalia ottelua kohden. Kiitosta kuuluu jakaa niin ikään edellisessä tekstissäni mainitsematta jääneelle maalivahtivalmentajallemme Marcolle, joka työskentelee veräjänvartijoiden kanssa kaikkina treeni-iltoina.

Edellisen blogipäivitykseni jälkeiset toisen ja kolmannen sarjakierroksen ottelut voitimme melko kivuttomasti 5-2 kotona L84:a sekä 2-6 vieraissa Leonardoa vastaan. Vierasvoittoa edelsi lähtö kotoa aamuvarhain 9 tuntia ennen ottelun alkua, lento Cagliarin saarelle ja istumista joka paikassa enemmän kuin riittävästi. Leonardolle voi hyvästä yrityksestä huolimatta povata hyvin vaikeaa kautta. Tilimme on siis edelleen tappioton ja paukutamme menemään yksin sarjakärjessä. Seuraavat ottelut tulevat kuitenkin olemaan todellisia testejä, sillä tulevana lauantaina kohtaamme kotona Sestun ja 3.11. vieraissa Milanon. Molemmat ovat meidän tavoin sarjassa yhä ilman tappioita ja heidän keskinäinen hullunmyllynsä päättyi viime lauantaina 6-6.

Marraskuun alussa ottelutahti on tiukka. Milano-sarjaottelun jälkeen pelaamme heitä vastaan uudestaan Coppa Italian kotiottelun 7.11., ja sitten sarjaottelun ketäpä muutaan kuin Carrèa vastaan vieraissa 10.11.. Coppa della Divisionen kotiottelu Serie A:n yhtä kovimmista mestarisuosikeista Pesarofanoa vastaan käydään näillä näkymin 13.11.. Tämä tähtisikermä vilisee Italian, Euroopan ja maailmanmestareita, joten kokemuksesta tulee upea.

Kotiavauksen rosteri. Upeita pelipaitojamme on
muuten mahdollista tilata minulta hintaan 30 €/kpl.

Nyt kuitenkin katseet kohti seuraavaa haastetta, neljän maan kovatasoista turnausta Suomessa. Paluu Jyväskylään ja Monnarille tulee olemaan varmasti erityinen hetki. Maaotteluiden takia minulta jää välistä sarjaottelu Sestua vastaan, mutta luotto seurajoukkueeseeni on tietenkin 100-prosenttinen.

Forza Mantova e Finlandia!
#enjoydefense

Myös Mikon voi nähdä viikonloppuna tositoimissa Jyväskylässä maajoukkueen mukana. Tervetuloa!

Alkuvalssit Italian tapaan

Ciao belli!

Futsalkausi on pyörähtänyt käyntiin niin Suomessa kuin Italiassa. Tässä tekstissäni valotan hieman sitä, miten olemme täällä Mantovassa valmistautuneet kauteen ja miten varsinaiset kilpailulliset ottelut ovat osaltamme käynnistyneet.

Joukkueeni on siis Mantova C5 ja pelaamme toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Serie A2:ssa, johon seura on noussut kolmessa vuodessa Serie C2:sta eli 5. korkeimmalta sarjaportaalta. Tämä sarja on jaettu kolmeen 12 joukkueen lohkoon, ja me pelaamme pohjoisen Italian ja Sardinian saaren käsittävässä A-lohkossa. Joukkue aloitti kauteen valmistautumisen 31.8., eli varsin myöhään sarjakauden alkuun 6.10. nähden. Italiassa valmistautumisjakso on kuitenkin tapana pitää melko lyhyenä lähinnä siitä syystä, että pelaajille ei haluta maksaa palkkaa ennen syyskuun alkua. Meidänkin joukkueessamme on 11 pelaajaa, jotka eivät tee pelaamisen lisäksi mitään muuta - paitsi Fabio, joka valmentaa seuran U19-joukkuetta 2-3 kertaa viikossa. Valmistava jakso on siis lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi. Eikä siinä vielä mitään, että treenien tempo on kova, mutta kun ulkona oli ensimmäisen kolmen viikon ajan kunnon hellekelit ja hallissa ei ilmastointia. Niinpä hikoilin puuvillaisiin treenipaitoihini tänä aikana käsittämättömän paljon, sain puristaa paidastani aina reilusti hikeä pois.

Normaali viikkorytmimme koostuu neljästä iltatreenistä maanantaista torstaihin sekä kahdesta iltapäivätreenistä, jotka pidetään tiistaina ja keskiviikkona. Ensimmäisinä viikkoina treenasimme myös torstai-iltapäivisin ja perjantai-iltaisin, mutta nyt nuo treenit ovat jääneet pois, kun kuormaa on hieman kevennetty. Itselläni tosin on tapana tehdä perjantaisin kevyt, omatoiminen otteluun valmistava treeni, joka sisältää hieman juoksua, lihaskuntoa, muutaman terävän lyhytkestoisen suunnanmuutosspurtin sekä venyttelyn. Kaikki toiminta tähtää lauantain otteluun, johon viikko huipentuu. Sunnuntai huilataan.

Meillä on monipuolinen valmennustiimi, mikä tekee treenamisesta mielekästä ja kehittävää. Kukaan valmentajistamme ei ole täysipäiväinen, joten siksikin vastuita on jaettava. Fysiikkavalmentajamme Elena vetää maanantain iltatreeneissä lihaskunto-osuuden tai erilaisia hyppyjä ja askelluksia. Hän on usein vastuussa myös jommasta kummasta iltapäivätreenistä, jolloin työskentelemme kuminauhojen ja tasapainotyynyjen kanssa sekä venyttelemme huolellisesti. Näillä treeneillä kohennetaan siis pelaajien voimatasoja, räjähtävyyttä, tasapainoa ja liikkuvuutta. Toinen lajivalmentajamme Alessandro puolestaan hoitaa viikon toisen iltapäivätreenin sekä joskus myös yhden tai puolikkaan iltatreenin viikossa. Tällöin ohjelmassa on erilaisia höyniä sekä pienpelejä kosketusrajoituksilla ja erilaisilla maalintekosäännöillä. Pienessä tilassa pelin intensiteetti nousee korkeaksi; harjoitteiden painopiste on pelaajien teknisessä osaamisessa, lyhyen matkan nopeassa liikkumisessa sekä havainnointikyvyssä hyödyntää annettuja sääntöjä.

Kokenut ja pätevä päävalmentajamme Pino - joka toimi valmentajanani vähän aikaa myös viisi vuotta sitten Tridentinan kaudella - on vastuussa treenikokonaisuudesta sekä vetää yleensä kaikki iltatreenit. Tällöin keskitymme paljon joukkuetaktisiin asioihin, kuten eri hyökkäysjärjestelmien kertaamisiin, puolustus- ja prässipelin periaatteisiin, prässinpurkuihin, erikoistilanteisiin sekä etenkin loppuviikosta lentävän maalivahdin käyttöön. Lisäksi meillä on ottelulämmittelyistä ja treenien venyttelyosuuksista vastaava valmentaja Giovanni, joka hoitaa osuutensa hyvin. Yksittäisen treenin tyypillinen kokonaiskesto on 75-100 minuuttia, jota pidän melko lyhyenä, jos vertailukohdaksi asetetaan ottelutapahtuma, joka lämmittelyineen ja taukoineen kestää yleensä vähintään 135 minuuttia. Toisaalta treenaamme 6-7 kertaa viikossa, joten treenitunnit täyttyvät kuitenkin kiitettävästi.

Pallollisissa treeneissä kaikki toiminta lämmittelyt mukaan lukien tapahtuu pallon kanssa, mikä ei sovi kovin hyvin itselleni. Olen ratkaissut ongelman saapumalla hallille hyvissä ajoin ennen treenien alkua, jotta ehdin aktivoida keskivartalon ja jalkojen lihaksiani sekä joskus myös ottaa hieman juoksuaskeleita. Vaskon KaDyssa toteuttamia juoksutreenejä on myös ikävä, täällä sellaisia ei nimittäin ole. Pyrin kuitenkin itse tekemään kerran viikossa omatoimiset viivajuoksut iltapäivätreenin yhteydessä. Kuntosali- ja/tai uima-allastreeni tulee näillä näkymin osaksi treeniohjelmaamme maanantaiaamuun ensi viikosta alkaen. Puitteet treenaamiselle ovat kokonaisuudessaan hyvät, sillä halli sijaitsee seitsemän minuutin kävelymatkan päässä kotoa ja sinne pääsee aina halutessaan tekemään omatoimitreeniä.

Niin, se halli. Kotikenttämme nimi on Neolù ja se sijaitsee hieman syrjässä kaupungin keskustasta maahanmuuttajien asuinalueella, Mantovan "Huhtasuolla" niin sanoakseni. Suuria ja hulppeita peliareenoita kutsutaan täällä nimellä "palazzetto", mutta meidän hallimme on pelkkä "palestra", eli sananmukaisesti (kunto)sali. Rakennuksessa on pienenpieni aula, voimistelusali, pienehköt pukukopit, 38x19 m parketti ja kolmen penkkirivin katsomot, joiden maksimikapasiteetti on seinäkyltin mukaan 96 henkeä. Ei siis kovin hohdokasta, mutta itse parketti on erinomainen, ja se riittää ainakin minulle.

Yläkuvassa kotikenttämme Neolù. Alakuvassa "palazzetto" Veronasta, jossa pelasimme yhden harjoitusottelun.

Siirrytäänpä sitten itse otteluihin. Kovan treenaamisen, riittämättömän peruskuntotason sekä mahdollisesti puutteellisen lämmittelyn takia moni avainpelaajistamme on kärsinyt pienistä vaivoista emmekä tainneet saada kaikkia pelaajiamme kertaakaan käyttöön harjoitusotteluissa. Pelasimme alkuvaiheessa tiiviissä tahdissa yhdeksän päivän sisään viisi ottelua, joista kaksi samana päivänä turnausmuotoisesti. Yleensä peliaika oli 2x30 minuuttia juoksevaa aikaa. Näissä otteluissa vastustajat olivat Serie C:stä ja B:stä, joten voitimme kaikki ottelut melko kivuttomasti yhteismaalierolla 32-4. Syyskuun 22. päivä pelasimme ensimmäisen virallisen ottelumme Vicenzassa (Serie B) ja otimme tuliaisiksi selvän voiton 2-6. Tämä oli Coppa della Divisionen ottelu. Suomen näkökulmasta kyseinen kilpailu on "perinteinen" - ei tosin nykymuotoinen - cup, joka pelataan aluksi alueellisesti, jossa voi kohdata muiden sarjatasojen joukkueita ja jossa vain voittaja jatkaa. Itse odottelin tällöin vielä siirtopapereita, joten seurasin ottelun katsomosta käsin.

Lauantaina 29.9. oli vuorossa Coppa Italian ottelu vieraissa Carrè Chiuppanoa vastaan. Coppa Italia on täällä perinteinen ja korkeassa arvossa pidetty kilpailu, jossa pelataan cupmuotoisesti saman sarjatason joukkueita vastaan. Serie A2:ssa kilpailu on järjestetty siten, että aluksi kukin kolmesta lohkosta on jaettu neljään kolmen joukkueen ryhmiin. Näissä ryhmissä pelataan yksinkertainen sarja, jossa jokainen pelaa kerran kotona ja kerran vieraissa. Lopuksi tehdään sarjataulukko, jonka perusteella kunkin ryhmän paras jatkaa eteenpäin seuraavaan vaiheeseen. Tässä vaiheessa 12 jatkoon edennyttä joukkuetta jaetaan taas neljään ryhmään, joista voittajat etenevät lopputurnaukseen.

No niin, sitten yritän tiivistää itse ottelun, joka oli itselleni virallinen ensiesiintyminen Mantovan paidassa. Ottelu oli lievästi sanottuna värikäs ja tapahtumarikas. 18 sekunnissa olin antanut harhasyötön, josta seurasi Carrèn hyökkääjän ja maalivahtimme taistelutilanne vapaasta pallosta. Hyvin kyseenalaisesti tilanteesta vihellettiin Carrèlle vapari, veskarimme sai keltaisen kortin ja loukkasi säärtään (pystyi kuitenkin jatkamaan). Vaparista tuli poikittaissyöttö ja laukaus, joka olisi mennyt ohi, jos se ei olisi kimmonnut maaliin - jalkojeni välistä. Tervetuloa siis takaisin Italian kentille!

Tämän jälkeen onnistuin kokoamaan itseni suhteellisen hyvin, ja kaksi kertaa pallonriistoistani seurasi meidän maali. Ensimmäisellä jaksolla karkasimme jo 1-3 -johtoon, toisella jaksolla johdimme vielä 2-4 ja 4-5, kunnes jouduimme taipumaan tasapeliin 30 sekuntia ennen loppua lentävää maalivahtia vastaan puolustaessamme. Kuuma ottelu sisälsi muun muassa seuraavat tapahtumat:
- 12 keltaista ja kolme punaista korttia (kaikki ulosajot kahdella keltaisella)
- kakkosvalmentajamme Giovanni lensi katsomoon 8 minuutin pelin jälkeen
- meille maali kummallakin jaksolla Carrèn 6. rikkeen jälkeen
- Carrèlle kaksi vaparimaalia ja kaksi maalia 5v4
- sain iskun vastustajan kädestä samaan kohti ylähuultani kolmesti pelin aikana.

Kuka haluaa kahvin? Giovanni tarjoaa katsomokomennuksensa takia.

Kuohuttavin tapahtuma nähtiin kuitenkin toisella jaksolla kun Balkanin vahvistuksemme Ziba jäi hyökkäyksemme jälkeen maassa maaten pitelemään olkapäätään vastustajan päätyviivalle. Carrè lähti nopeaan 4v3 hyökkäykseen, joskin he ehtivät nähdäkseni syötellä palloa riittävän monta kertaa huomatakseen, että meiltä on yksi pelaaja poissa pelistä. Tuomari ei viheltänyt peliä poikki ennen kuin brassipelaajamme Willy teki selvän kontaktirikkeen. Seuraus: Willylle toinen keltainen kortti, ulosajo, Carrèlle 4v3 ylivoima, jonka tietenkin kapitalisoivat maaliksi. Voi sanoa, ettei kenelläkään ollut ulosajoa edeltävässä tilanteessa riittävästi pelisilmää ehkäistä tilanteen eskaloitumista.

Kaiken kaikkiaan tasapeli oli kuitenkin tyydyttävä tulos, vaikka etenkin pallollinen peliesityksemme jätti paljon toivomisen varaa ja voitto valui viime hetkillä käsistä. Vieraspelit ovat harvoin tällä tasolla helppoja ja tasapeli antaa meille joka tapauksessa mahdollisuuden taistella cupin jatkopaikasta kotona Milanoa vastaan marraskuun alussa. Milano nimittäin voitti "triangolaren" toisessa osassa Carrèn kotonaan 6-3. Eli voitolla etenemme 12 parhaan joukkoon, muilla tuloksilla Coppa Italian taival katkeaa kahteen otteluun.

Sarja-avaus oli edessämme 6.10. Genovaa vastaan vieraissa. Pitkä, väsyttävä ja loppuvaiheessa myös mutkainen vierasreissu, monta tuntia istumista ahtaissa pakettiautoissa ja lounaspöydässä, pieni kenttä muovialustoineen sekä muutaman avainpelaajan epävarma pelikunto eivät tarjonneet kovinkaan otollisia lähtökohtia ottelulle. Niin vain kuitenkin osoitimme kypsymisen merkkejä viikon takaisesta cupin ottelusta. Pystyimme kontrolloimaan hieman paremmin ottelutapahtumia myös pallon kanssa, vaikka enimmäkseen puolustimmekin tarkasti omalla kenttäpuoliskolla. Sain kunnian tehdä avausmaalin itselleni epätyypilliseen tapaan takatolpalta maalivahdin sylkemään palloon. Ottelu oli hyvin tasainen ja ratkesi vasta viimeisen neljän minuutin aikana hyväksemme 2-5 (maalikooste alla). Tämä tarkoitti sitä, että olemme ensimmäisen kierroksen jälkeen piikkipaikalla, sillä viidestä muusta pelistä kolme päättyi tasan ja kaksi pienemmällä voittomarginaalilla. Sarja vaikuttaa siis erittäin tasaiselta ja ristiinpelaamista tulee varmasti tapahtumaan paljon.

Tunnelma joukkueessa ottelun jälkeen oli tietenkin hyvä. Suurin osa otteluista tällä tasolla tulevat vaatimaan kärsivällisyyttä, sitkeyttä, tarkkuutta ja uhrautumista koko 40 minuutin ajan, jos pisteitä haluaa kerryttää sarjataulukkoon. Joukkuepelimme ei ole lähellekään valmista, mutta pelaajat alkavat vähitellen tuntemaan toisiaan paremmin kentällä - ja tietenkin myös siviilissä. Olemme huomanneet, että pelaajarinkimme laajuus ja laatu riittävät kyllä tälle tasolle. Kaksi edellistä tulosta ja ylipäätään tappioton rekordi antavat ennen kaikkea itseluottamusta ja rauhallisuutta seuraaville otteluille, vaikka yhteispelin rakentamista täytyy tietenkin jatkaa laadukkaalla päivittäisellä tekemisellä. Oman osuuteni joukkueessa tähän asti voin tiivistää vielä kolmella sanalla: pohjapelaajana big minutes.

Voittajien on helppo hymyillä.

Tässä oli siis hieman yleiskatsausta siitä, miten treeneissä ja peleissä hommat ovat lähteneet käyntiin. Jatkossa tulen kirjoittamaan tarkemmin muun muassa omasta roolistani joukkueessa, joukkuekavereistani, harjoittelustamme sekä muista rajatummista aiheista, jotka tuntuvat ajankohtaisilta ja mielenkiintoisilta. Odotellessa kannattaa laittaa seurantaan joukkueemme FB-sivu (josta löydät muuten myös huonolaatuisena tallenteena yllä raportoimani kuuman cup-ottelun Carrèa vastaan) sekä meidän lohkon tulospalvelusivu, jonka voi ottaa viikkorutiinikseen tarkastaa aina lauantai-iltaisin klo 19 maissa. Tulevana lauantaina edessä onkin kotidebyytti torinolaista L84:a vastaan.

A dopo!

In Memoriam 12/2014 - 8/2018

Ciao a tutti!

Blogin viimeisimmästä päivityksestä on kulunut noin 45 kuukautta, joten nyt on korkea aika ilmoittaa, että elossa ollaan vielä. Ennen kuin kirjoitan nykyisistä kuulumisistani Italian Mantovassa, on oikeus ja kohtuus, että tiivistän omasta näkökulmastani merkittävät futsaltapahtumat kuluneen reilun 3,5 vuoden ajalta.

2014
29.12.
Voitamme Nordic Stars -joukkueella Futsal Dinamon 4-6 ja saan kunnian tehdä voittomaalin. Hallissa tuskin kuulee omia ajatuksiaankaan. Näin suuren yleisön edessä en ole pelannut aikaisemmin - enkä vielä tähän päiväänkään mennessä.

2015
21.3.
Maajoukkueen erittäin tiivis ja antoisa kausi (15 ottelua viiden kuukauden sisään) päättyy Puolan karsintaturnauksessa viimeisellä kymppiminuuttisella 0-2 -tappioon Valko-Venäjälle. Tasapeli olisi riittänyt EM-kisojen jatkokarsintapaikkaan, eli viimeiselle kaksiosaiselle playoff-kierrokselle. Ohessa kuva tammikuulta Montenegron esikarsintaturnauksesta, jossa voitimme kaikki kolme peliä yhteismaalierolla 10-0. Tunnistatko vasemmalla istuvan henkilön?

29.4.
Liigakausi päättyy Sievissä karmaisevasti futsalurani toistaiseksi ainoaan punaiseen korttiin ja kolmanteen peräkkäiseen marginaalisen niukkaan finaalitappioon. Paluumatkalla kotiin on hiljaista ja pimeää, sataa lunta.

9.8.
Kevään pettymykset unohtuvat hetkeksi voitettuamme KaDyn kanssa Nordic Champions Cupin mestaruuden. Ilves kaatuu "reikäpaitatakaa-ajon" ja loputtomien rankkareiden jälkeen, ja Kööpenhaminan ilta on Dynamon.

Elo-lokakuu
Ainoa virallinen Suomen sisäinen syrjähyppyni näkee päivänvalon, kun Sievin tarjous Uefa Futsal Cupiin osallistumisesta käy liian suureksi. Gibraltarin esikarsintaturnauksesta etenemme jatkoon puhtaalla pelillä mutta Slovakian Main roundin karsintaturnauksesta jää luu käteen, kun päätösottelumme 4-2 -johtoasema vaihtuu tappioksi viimeisen kahdeksan minuutin aikana. Historiallinen paikka Elite roundilla jää siis suomalaisseuralta saavuttamatta. Olisiko KaDysta tähän tulevaisuudessa..? Tähän Sievi-ajanjaksoon sisältyy myös harvinainen episodi, joka ei välttämättä tule toistumaan: tein maalin harjoitusottelussa Monnarilla KaDyn verkkoon vastustajajoukkueen paidassa.

13.12.
Marraskuun lopulla saavutettu Baltic-cupin mestaruus on lopulta laiha lohtu, kun Turkin MM-karsintaturnaus päättyy 1-2 -tappioon Serbiaa vastaan. Playoff-kierroksen paikkaan olisi vaadittu voitto. Ollaan lähellä Euroopan kärkimaita, mutta ei riitä vieläkään.

Suomi-Serbia 1-2, ei naurata

2016

9.1.

Juhlistan tuoretta isyyttäni tekemällä Mad Maxia vastaan maalin suoraan aloituksesta 24 sekunnin katkeamattoman pallorallin päätteeksi.

3.4.

Vuoristoratamainen liigakausi päättyy toiseen puolivälierätappioon Monnarilla GFT:a vastaan. Huomaan, että oma sitoutumiseni joukkueeseen ja kehittymiseni pelaajana ei ole ollut tällä kaudella riittävää, fokus ei ole pysynyt riittävästi olennaisessa. Ensimmäistä kertaa futsalurani aikana itsestäni tuntuu siltä, että eteenpäin ei ole menty. Pölyn laskeuduttua päätän alkaa treenata kesällä lujaa, isoveljen seurassa.

Kesä-elokuu

Kesän kovan treenijakson joukkoon mahtuu kaksi kansainvälistä futsalreissua. Kesä-heinäkuun vaihteessa järjestetään rahapalkintoturnaus (voittajajoukkueelle noin 6 000 €) Bosniassa, johon lähden yhdessä Mikon kanssa erään hänen entisen italialais-brasilialaisen pelikaverin pyynnöstä. Joukkueemme taso ei ole kovin korkea emmekä ole pelanneet aikaisemmin yhdessä, joten kyyti on melko kylmää vastustajajoukkueiden koostuessa pääasiassa Balkanin alueen korkeimpien sarjatasojen pelaajista.

Elokuun alussa lähden GFT:n kanssa Göteborgiin Nordic Champions Cupiin. Viimeisessä pelissä norjalaista Sandefjordia vastaan tasapeli riittää turnausvoittoon. Johdamme ottelua 2-1 noin kaksi minuuttia ennen päätösvihellystä, mutta norjalaiset tulevat tasoihin ja lopulta - kolme sekuntia ennen päätössummeria - ohi. Ottaa päähän ja kovasti. Reilun kahden vuoden päästä tästä revanssi samaisesta vastustajasta on oleva sitäkin makeampi..

5.10.

Olo on epätoivoinen, mutta samalla helpottunut, kun lennän perheeni kanssa Italiasta takaisin Suomeen. Minun on määrä pelata kausi 2016-17 Milanossa Serie A2:n pohjoislohkon huippujoukkueessa, mutta jo elokuussa Suomessa saamani lähentäjävamma ei lähde Milanossa toteutetuista hoitoyrityksistä huolimatta parantumaan kuukauden aikana. Johtopäätös: kroppa ei ole ollut valmis kesätreenin rasitukseen, ja tukitoimenpiteistäkin (uni, venyttely, ravinto) on varmasti luistettu. Jyväskylään palattuani alan fysioterapeutin avulla ensimmäiseksi opetella sellaisia asioita kuten hengittämistä, rentoutumista ja kävelyä.

30.11.

Intensiivinen kuntoutusprosessi etenee lopulta nopeasti, ja lähes neljän kuukauden pelitauon jälkeen saan paluuottelussani pukea maajoukkuepaidan päälle Norjaa vastaan PM-turnauksen avauksessa. Voitamme ottelun 4-0 ja lopulta koko turnauksen, mutta suurempi voitto itselleni on se, että olen taas pelikunnossa. Minulla on mahdollisuus palata loppukaudeksi Milanoon, mutta kokonaisuuden kannalta näen paremmaksi jäädä KaDyyn.

2017

11.4.

Huhtikuu on kuukausista julmin. Seuraan kuumehouruissani katsomosta käsin kun Suomi voittaa Latvian 4-3 EM-karsintaturnauksen viimeisessä ottelussa. Kolme päivää sitten johdimme isäntämaa Romaniaa 5-3 viisi sekuntia ennen ottelun loppua, mutta peli päättyi käsittämättömästi 5-5. Paikka playoff-kierroksella on vielä mahdollinen, mutta riippuu muiden lohkojen otteluiden tuloksista. Kaikki näyttää menevän hyvin, kunhan vain Espanja voittaa Puolan illan viimeisessä ottelussa. Mutta mutta - ottelu päättyykin 1-1, Puola menee jatkokarsintaan ja lopulta kisoihin asti. Siis sama Puola, jonka voitimme 2,5 kuukautta sitten vieraissa 2-3. Tärisen ja hikoilen sängyssä; uni ei tule vaikka väsymys on valtaisa. Paluumatka Suomeen on pitkä, raskas ja kirjaimellisesti oksettava.

7.5.

Game five, Ylivieskan jäähalli. Tiivis playoff-rykäisy ja etenkin unohtumaton finaalisarja Sieviä vastaan päättyy 2-1 -tappioon ja kyyneliin. Olo on tyhjä, tuntuu kuin ei olisi mitään. Mitä tässä voi edes ajatella? Kotimatkalla sataa lunta, taas.

31.7.

"Now we do a test". Vasko Vujovic on saapunut Jyväskylään. Ensimmäinen treeni aloitetaan allekirjoitusten jälkeen suoraan piip-testillä Harjun stadionilla, joka on virallisesti suljettu. Nyt treenataan, ja kovaa. Saa nähdä, ketkä pysyvät kyydissä. Oma fiilis on hyvä: Vaskon alaisuudessa tulen suurella varmuudella kehittymään pelaajana ja tämä kausi tulee olemaan Dynamon.

1.9.

Futsaltietovisakysymys: kuka on tehnyt Suomen miesten futsalmaajoukkueen kautta aikain ensimmäisen maalin ei-eurooppalaista vastustajaa vastaan? Vastaus: minä. Voitamme Kiinan 5-1 ja kaksi päivää myöhemmin Unkarin 4-1. Maajoukkue kehittyy Micon alaisuudessa koko ajan pienin askelin.

9.12.

Varmistamme kolmannen peräkkäisen PM-mestaruuden voittamalla Tanskan pienten vaikeuksien jälkeen 4-3. Teen yhden maajoukkueurani hienoimmista maaleista, ja ilahduttavaa on myös Mikon tärkeä rooli ottelussa yli kuukauden loukkaantumisen jäljiltä.

2018

4.2.

KaDyn edellisestä kotimaan kenttien pokaalista on kulunut viisi vuotta, mutta nyt tärppää. Voitamme Futsal cupin korvanneen Final Fourin (liigan syyskauden neljä parasta) finaalissa Loimaan liikuntahallilla Sievin 3-1. Olen unohtanut - itselleni hyvin poikkeuksellisesti - erinomaiset säärisuojani kotiin, mutta Markus "Rage" Rautiaisen lainasuojat vaikuttavat toimivan hyvin. Teen kahteen peliin tehot 4+3 ja minut valitaan turnauksen parhaaksi pelaajaksi.

3.4.

Kun on pelannut Espanjan maajoukkuetta vastaan, ei sen jälkeen tarvitse enää mennä kentälle pelkäämään ketään vastaan. Pelaaminen on tietenkin vaikeaa ja häviämme selvästi 5-1, mutta onnistumisiakin tulee. Näistä kokemuksista saa hyvää oppia.

30.4.

Vihdoinkin! Tunnelma Iittala-hallissa on euforinen, kun summeri soi 4. finaalin päättymisen merkiksi. KaDy on Suomen mestari: ensimmäistä, joskaan en usko että viimeistä kertaa. KaDy-faneja on kiitettävästi paikalla: yhteisöllisyyden tunnetta ja onnellisuuden kokemusta on vaikea kuvailla. Kauden, jolloin olen ollut ainakin fyysisesti elämäni kunnossa, kuuluikin päättyä näin, mutta tunne mestaruuden varmistumisen jälkeen on silti yllättävän voimakas ja kokonaisvaltainen.

Hymy on herkässä, ainakin toisella

30.6.

Olo on tyhjä, haikea, erittäin väsynyt ja jopa itkuinen. Palaan yksin kotiin Italiasta, jossa olen viettänyt 10 päivää ensin valmennuskoulutuksessa ja sen jälkeen valmentajana Montesilvano Futsal Cupissa. Aloitin KaDyn B-tyttöjen valmentamisen syksyllä 2017 tietämättä tarkkaan, mitä tehtävä toisi tullessaan. Päätimme yhdessä pelaajien ja vanhempien kanssa melko pikaisella aikataululla lähteä tähän turnaukseen, joka lopulta hitsasi porukan hyvin tiiviisti yhteen hyvine ja huonoine hetkineen. Turnauksen aikana tiesin jo lähteväni syksyksi Italian Mantovaan pelaamaan, mutta kun tytöt kuulivat tästä, se oli lievästi sanottuna monelle kova paikka. Sitä se oli myös itselleni: muutaman päivän ajan käytännössä makasin kotisohvallani miettien sitä, miksi pitää luopua tästä kaikesta, jota on KaDyssa saanut olla rakentamassa. Pelaajaidentiteetin lisäksi minulle on kuluneiden vuosien aikana muodostunut vahvat valmentaja- ja seuraidentiteetit, jotka ovat tiukasti sidoksissa KaDyyn. Vähitellen taon kuitenkin taas päähäni ajatuksen, että jos haluan nimenomaan pelaajana koetella omia rajojani Suomen ulkopuolella, sen aika on nyt. Silloin on luovuttava jostain muusta, ainakin väliaikaisesti.

30.8.

Olo ei ole enää haikea ja surullinen, vaan pikemminkin tyytyväinen ja levollinen. Sain sovittua KaDyn ja Mantovan kanssa pelaamisestani KaDyn riveissä Uefa Futsal Champions Leaguen esikarsintaturnauksessa Itävallassa. Menetin tämän myötä vain kolme ensimmäistä päivää Mantovan pre-seasonista, mutta vastapainoksi sain treenata kaksi kuukautta laadukkaasti ja tehdä vielä viimeisiä palveluksia KaDylle ennen Italiaan lähtöä. Kuuluminen osaksi KaDy-yhteisöä oli minulle avainasia näiden kahden kuukauden aikana. Esikarsintaturnauksen toisena ottelupäivänä pelaamme tiukan ottelun norjalaista Sandefjordia vastaan. Sitkeän työn tuloksena 1-0 -maali näkee päivänvalon 42 sekuntia ennen loppua ja saan itse kunnian putata 2-0 -loppulukemat tyhjään verkkoon neljä sekuntia ennen päätössummeria. Tämä voitto varmistaa KaDylle jatkopaikan seuraavaan Mestarien liigan turnaukseen jo ennen kolmatta ja viimeistä ottelua.

Yhtenäinen, voittava joukkue

Nyt tiedän antaneeni oman panokseni KaDy-yhteisölle ja olen myös varma siitä, että KaDy kulkee hyvissä käsissä kohti uusia haasteita. Myös minulla on edessä uudet haasteet Italiassa: olen tyytyväinen päätökseeni lähteä, luotan omaan osaamiseeni ja haluan nähdä, mihin rahkeeni riittävät.

A presto!

-Jukka

Tyyntä myrskyn edellä

Ciao kaikille blogin seuraajille!

Kuluneena syksynä blogimme on viettänyt pitkälti hiljaiseloa jatkuvasta kiireestä johtuen. Näin joulun vapaapäivinä Jukalta löytyi kuitenkin aikaa päivitellä jotain, joten kertaanpa hieman mennyttä kautta ja ennen kaikkea luon katsauksen, mitä tuleman pitää.

Tapahtui tänä syksynä

Minulla oli kesällä mahdollisuus jatkaa uraani tällä kaudella Italiassa, mutta päätin kuitenkin jäädä Suomeen ja Kampuksen Dynamoon, sillä nyt halusin edetä myös läsnäoloa vaativissa psykologian opinnoissani ja saada ne valmiiksi - tai ainakin melkein valmiiksi - tämän lukuvuoden aikana. Opiskelujen ja futsalin yhteen sovittaminen on onnistunut yllättävän kivuttomasti, kunhan vain muistaa, ettei haali liikaa opintoja. Futsalin osalta oma syksyni on sujunut varsin mallikkaasti. Olen onnistunut tuomaan Italiasta mukaan tarttuneita futsaljuttuja muiden valmentajiemme Tero "Q" Kelhälän ja Kerkko "G" Huhtasen avulla sekä omaan että KaDy:n koko joukkueen peliin, ja tolppien väliinkin olen sattunut osumaan yllättävän monesti. Tärkein asia tietysti on, että olen onnistunut välttymään suuremmilta loukkaantumisilta. Pistemenetyksiä ei tiellemme ole vielä osunut, mutta vielä ei kuitenkaan kannata paukutella henkseleitä, sillä vasta keväällä ovat edessä tärkeimmät pelit. Myös maajoukkueen kanssa syksy on sujunut positiivisissa merkeissä ja kehityskäyrä näyttää ylöspäin. Makedoniasta tuloksena oli vielä tappio ja tasapeli, mutta Nordic Cupista hoidimme pokaalin kotiin kotiyleisömme edessä. On ollut ilo huomata, että maajoukkueen pelaajat - sekä uudet että vanhat - ovat yhä valmiimpia kansainvälisiin otteluihin ja että kotoisen Futsal-liigankin ottelut ovat erityisesti kärkikuusikon osalta yhä kovatasoisempia.

Valmistautuminen liigakauteen syyskuussa oli erilaista kuin aikaisempina vuosina, sillä pelasimme vain kaksi harjoitusottelua ennen sarjan alkua ja huomasin, että kalenterissa oli monta vapaata viikonloppua peräkkäin. Harvinainen tilanne futsal-entusiastille, mutta toisaalta se varmaan teki ihan hyvääkin. Ainakin into pelata futsalia on ollut itselläni syyskaudella tapissa, vaikka pelejä onkin ollut paljon. Muille kuin maajoukkuepelaajille vapaita viikonloppuja on kertynyt useita jopa kauden aikanakin, sillä liigan otteluohjelma on ollut varsin repaleinen. Tämä ei ole välttämättä ideaalitilanne Futsal-liigan kannalta, mutta toisaalta maajoukkuetapahtumiakin pitää olla riittävästi - mieluiten noin kuukauden välein - jotta maajoukkue voisi kehittyä. Joka tapauksessa futsalkalenteriin kaivattaisiin jatkossa enemmän ennakoitavuutta, säännöllisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.

Tiukka talvi tulossa

Joulutauko tulee varmastikin monille futsal-liigapelaajille ja -seuroille tarpeeseen, mutta ennen kaikkea maajoukkuepelaajille nämä muutamat lepopäivät ovat tärkeät. Loppiaisen tienoilla edessä ovat viimeiset kaksi harjoitusottelua nousevaa futsalmaata Ranskaa vastaan ennen kuin "Saliharrit" suuntaavat tammikuun puolessa välissä Montenegroon EM-esikarsintaturnaukseen. Ainoana tavoitteena on jatkoonpääsy EM-karsintoihin, mikä edellyttää käytännössä lohkovoittoa. Maajoukkuetapahtumia on tiedossa myös helmi- ja maaliskuussa. Tähän kun lisätään Futsal-liigan kevätkierros ja Futsal-cupin ottelut, niin alkuvuoden pelitahti tarjoaa todellisen haasteen niin fyysisesti kuin henkisesti. Pitää elää futsalammattilaisen elämää ilman futsalammattilaisen statusta. Levosta, ruokailusta sekä palautumisista venyttelyineen ja hierontoineen on huolehdittava niin hyvin kuin mahdollista harjoittelua ja futsaliin liittyvää jokapäiväistä ajatustyötä unohtamatta. Laskujeni mukaan pelaan itse 11 ottelua 27 päivän aikavälillä 6.1.-1.2., jos olen aina seura- ja maajoukkueen kokoonpanossa. Näistä suurin osa on kaiken lisäksi niin sanottuja matkaotteluita, mikä tuo vielä oman mausteensa soppaan.

Jottei aika kävisi välipäivinä kuitenkaan liian tylsäksi, niin päätin lähteä muutaman Futsalistan (ps. osta kirja, on hyvä) kanssa pelaamaan futsalia Zagrebiin, miljoonien sydänten kaupunkiin. Maajoukkueen päävalmentaja Mico Martic tiedusteli joulukuun alussa meiltä pelaajilta kiinnostusta lähteä pelaamaan joulun välipäivinä hyväntekeväisyysottelu kroatialaista Futsal Dinamoa vastaan. Päätöstä ei tarvinnut kauan miettiä, vaikka lentojen varaus osoittautuikin hieman työlääksi. Olen siis osa Nordic Stars Futsal Teamin joukkuetta, johon kuuluvat suomalaisista lisäkseni fratello Mikko, Miika Hosio, Panu Autio ja maalivahti Juppis Savolainen. Loput pelaajat tulevat Norjasta, Latviasta, Skotlannista ja Kreikasta, joten kasassa on varmasti mielenkiintoinen ja laadukas "pohjoismaiden" nippu, vaikka en norjalaisia lukuun ottamatta muita pelaajia vielä tunnekaan.

Luvassa on suuri spektaakkeli, sillä Dinamon otteluissa käy 5 000 - 6 000 fania, jotka laulavat ja pitävät meteliä koko ottelun ajan. Seura sai täksi kaudeksi valtavan kannattajajoukon Dinamo Zagrebin jalkapallojoukkueen fanikerhosta Bad Blue Boysista, joka päätti hylätä futisjoukkueen seuran presidentin näkemysten takia. Nämä fanit haluavat nyt tukea Dinamon futsalseuraa ja kaikki kannattajat haluavatkin maksaa pääsylipuistaan, jotta seura voisi hyvin. Tämä tietää siis myös suurta tuottoa hyväntekeväisyyteen. Kaiken lisäksi luvassa on epäilemättä tasokas futsalottelu, sillä vaikka Dinamo pelaakin vain toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, niin se on nousemassa ensi kaudeksi Kroatian liigaan. Dinamo myös voitti äskettäin Pohjois-Kroatian cupin finaalissa viimekauden liigamestari Alumnusin 4-3. Ohessa parhaat palat ottelusta.

En malta odottaa, että pääsee jauhamaan tuolla samalla parketilla samanlaisen yleisön edessä. Tällaisia hetkiä uralla ei tule eteen useita. Ottelu pelataan maanantaina 29.12. klo 22 Suomen aikaa. Huhujen mukaan ottelu tullaan näyttämään ainakin Kroatian televisiossa. Toivotaan, että järjestäjät saisivat viritettyä myös kansainvälisen livestreamin netin kautta.

Palataan asiaan eli futsaliin.

-Jukka

Panu Aution futsalkirjan kotisivuilla ilmestynyt haastatteluni

Lähde: www.futsalista.com

KIRJAN KOMMENTOIJAN KOMMENTIT

FUTSALISTA kirjan käsikirjoitus on saanut äärimmäisen asiantuntevia, älykkäitä ja inspiroivia kommentteja Suomen tämän hetken ainoalta ulkomailla pelaavalta futsalistalta Mikko Kytölältä. Suomen maajoukkueen pelimatkalla Makedoniassa Mikko ehti vastailemaan myös haastatteluun, jossa hän kertoo muun muassa Italian kentiltä tarttuneista opeista, Saliharrien tulevaisuuden haasteista sekä ensivaikutelmiaan kirjasta.

Mikko Kytölä, aloitit vastikään toisen kauden Italian toisiksi ylimmällä sarjatasolla, miten syksy on lähtenyt käyntiin?

Joukkueemme on todella nuori ja kokematon ja aloitimme preseasonin jonkin verran muita myöhemmin, joten kasvukipuja on ollut. Nyt kuitenkin saimme voittotilin auki, minkä uskon vapauttavan peliämme. Olemme sarjassa neljänneksi viimeisenä. Treenaamme todella paljon, kahdeksan kertaa viikossa, joten palautumiseen pitää satsata erityisen huolellisesti.

Latautunut tunnelma ennen treenimatsia Luparensea vastaan syyskuussa 2014. Nuori Gruppo Fassina.

Teit viime sarjapelissä kaksi maalia ja voititte lukemin 3-0, voidaanko sanoa että tuonkaltaiset ottelut ovat ammattilaisuran huippuhetkiä?

No jos ei nyt ihan kohokohta, niin ei kyllä täysin tavallinenkaan päivä toimistolla. Ottelusta teki erityisen hienon se, että onnistuimme, kun katsomossa oli vaimoni ja kaikki seuran juniorit.

Pelasit viime vuonna veljesi Jukan kanssa samassa joukkueessa, onko ollut ikävä Jukkaa?

Kentällä on ollut ikävä aika monesti. Haluaisin, että joukkueeni puolustaisi paljon paremmin. Jukan kanssa meillä on myös paljon yksityisesti sovittuja pikku juttuja, joita käytämme usein yhdessä pelatessamme.

Missä osa-aluilla olet kehittynyt eniten Italian ammattilaisurasi aikana?

Kaikilla osa-alueilla, koska olen saanut keskittyä vain futsaliin ja pelata taitavia pelaajia vastaan. Mutta nostan nyt esiin kokonaisvaltaisen pelin lukemisen. Olen kehittynyt mielestäni sekä yksittäisten tilanteiden että kokonaisen ottelun lukemisessa. Viime kaudella pelasin useimmiten yli 35 minuuttia, joten jo olosuhteiden pakosta olen joutunut ajattelemaan enemmän ja juoksemaan vähemmän. Yksittäisessä tilanteessa pelin lukeminen voi tarkoittaa esimerkiksi tulevien tapahtumien ennakoimista vastustajan lantion asennosta – tuosta asennosta se ei voi syöttää tuonne jne. Kokonaisen ottelun lukeminen voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että minun on ehkä turha 12 minuutin kentällä paahtamisen jälkeen koettaa väkisin jatkuvasti ratkaisevia diagonaalisyöttöjä pivotille tai haastaa 1 vs. 1 – sen sijaan on parempi luottaa hyvään harkintaan, kovaan perussyöttöön ja ekonomiseen liikkumiseen, sillä ”ratkaisevat” syötöt ja haastot poikivat usein vastahyökkäyksiä, joita ei ole väsyneenä erityisen kiva puolustaa. Voidaan myös sanoa, että olen oppinut pelaamaan omilla vahvuuksillani. Haluan kuitenkin kehittyä edelleen, koska minusta tuntuu, etten ole vielä saavuttanut omaa huippuani.

Millaisia vinkkejä haluaisit antaa nuorille futsalammattilaisuudesta haaveileville pelaajille?

Tärkeintä on intohimo lajia kohtaan. Futsal on maailman paras laji. Nuorempana on tärkeää pelata mahdollisimman paljon – ei vain oman joukkueen treeneissä vaan erityisesti pihapelejä. Futsalin juuret on kaduilla, pihapeleissä, ja taito tulee sieltä. Myöhemmin tärkeää on katsoa mahdollisimman paljon huippupelejä, saada hyvää valmennusta, ymmärtää pelin taktista puolta syvällisemmin, laittaa fyysiset ominaisuudet kuntoon ja lopulta pelata mahdollisimman kovia pelejä.

Olet Suomen maajoukkueen kantavia voimia, miten näät Suomen mahdollisuudet tulevan vuoden karsinnoissa?

Esikarsinnoissa olemme ykkösijoitettuja, mutta kohtaamme kaksi joukkuetta jotka ovat lähellä meidän tasoamme. Emme saa antaa yhtään siimaa. Main Roundilla tähtäämme lohkon kakkossijaan. Pystymme haastamaan Euroopan huippumaitakin, koska olemme hyvin organisoitu joukkue, mutta meidän pitää oppia voittamaan ja olemaan käytännöllisempiä sekä kovempia.

Olet toiminut FUTSALISTA -kirjan oikolukijana ja kommentoijana. Tekemättä liikaa juonipaljastuksia, millaisia ajatuksia kirja sinussa herättää?

On ollut todella mielenkiintoista lukea kirjaasi. Alkuun olin skeptinen, kun kuulin että pyrit käsittelemään vähän kaikkea futsaliin liittyvää. Mutta mitä enemmän luin, sitä vakuuttuneempi olin kirjan laadusta. Se ei vyörytä lukijalle fläppitaulukuvien sarjaa tai yksioikoisia näkemyksiä lajista, vaan otteesi on pohtiva ja erittäin henkilökohtainen. Kirjaa voi myös lukea sieltä täältä, pieniä paloja napostellen. Mehukkaat tarinat tekevät kirjasta poikkeuksellisen suhteessa tavallisiin lajioppaisiin. Kirjassa ei ole malliharjoituksia, mutta jokainen valmentaja varmasti voi hyötyä kirjan toisesta osasta, jossa käsitellään futsalia pelinä monipuolisesti.

Olet koulutkseltasi filosofian maisteri ja opiskelet tällä hetkellä myös kirjallisuutta Jyväskylän yliopistolla, onko sinulla futsalkirjallisuuteen liittyviä haaveita tai tulevaisuudensuunnitelmia?

Olen koulutukseltani itse asiassa yhteiskuntatieteiden maisteri, koska filosofia on Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntatieteellisessä. Ja tällä hetkellä olen kirjoilla kirjallisuuden maisteriohjelmassa, mutta en ole läsnä oleva yliopistolla. Minulla ei ole konkreettisia futsalkirjallisuussuunnitelmia tällä hetkellä ja bloginikin on ollut hieman hiljainen viime aikoina. Mutta olen lajihullu ja kynäkin pysyy jotenkuten kädessäni, joten varmasti futsalin tiimoilta tulee rustailtua tulevaisuudessa sitä sun tätä.

Kiitoksia paljon ja tsemppiä kauteen!

Grazie Panu!

Maalinteossa harjoitusottelussa Belgiaa vastaan 4.9.2011.

Futsalin kesäsarjaturnaus Tampereella 2.8.2014

KaDy-leirin kuulumisia

Sain kunnian osallistua jo toista vuotta peräkkäin järjestettävään liigajoukkueiden kesäsarjaan, kun KaDy huoli minut rosteriinsa Tampereen turnaukseen. Olen treenannut entisen seurani kanssa kesäkuun alusta alkaen ja lisäksi toiminut koutsina kerran viikkoon. Vajaan kuukauden päästä lähden takaisin Italiaan ja aloitan harjoittelun Gruppo Fassinan kanssa. Heinäkuun alusta alkaen lajitreenejä on KaDy:lla ollut kolmesti viikossa ja siihen päälle kahdet fysiikkaharjoitukset. Meininki on ollut lyhyesti sanottuna erinomainen: vanhat parrat ovat elämänsä tikkarissa ja uudet tulokkaat lupaavia.

Komeita miehiä kesäsarjassa Tampereella 2.8.2014. Kuvasta puuttuu Jussi "goatse" Kaihlajärvi.

Kesäsarjaturnaus Tampereella palveli mielestäni KaDy:a todella hyvin. Saimme peluutettua uusia pelaajia, kokeiltua uusia juttuja sekä kerrattua perusasioita (joita ei voi koskaan kerrata liikaa). KaDy:n ensi kauden päävalmentajan Tero Kelhälän johdolla pystyimme keskustelemaan sekä pelimme hyvistä puolista että ongelmakohdista. Onnistuimme korjaamaan muutamia varsin tärkeitä asioita jo kahden normaalia lyhyemmän ottelun aikana.

Mainitsen yhden esimerkin. Olemme treeneissä viime aikoina painottaneet paljon hyökkäysrotaatioita, mikä näkyi etenkin Tervareita vastaan ensimmäisellä jaksolla siten, että pidimme palloa muttemme päässeet yrittämään maalintekoa millään. Rotaatioihin jumiutuminen söi pelimme suoraviivaisuutta ja päättäväisyyttä, jopa pelirohkeutta. Ennen toista jaksoa kävimme läpi periaatetta, joka on monessa mielessä paljon hyökkäysrotaatioita oleellisempaa: mikäli pallollisella pelaajalla ei ole painetta, on muiden hyökkäävien pelaajien pyrittävä voittamaan tilaa - on pyrittävä syvyyteen, takatolpalle, maalin eteen, oman puolustajan näkökentän ulottumattomiin, toisin sanoen rikkomaan sovittu rotaatio.

Vaikka tällainen pelin lukeminen on oikeasti vaikeaa, seurauksena oli enemmän maalintekoyrityksiä. Ensimmäisellä jaksolla koettelimme Tervari-vahtia 6 kertaa, toisella jaksolla maalipuiden väliin suuntautui jo 11 laukausta. Tasoitusmaalin iski Roisto Takala takatoimistolta, jonne Ara Muridiyazd toimitti pallon saatuaan tilaa lähellä puolta kenttää.

Cameo-rooli "Kultaisissa"...

Vaikka sormimurtuma rajoitti pelaamistani jonkin verran, halusin siitä huolimatta tahkota myös GFT:n paidassa yhden pelin. Tämä oli jo hyvissä ajoin suunniteltu juttu, jonka taustalla on se, että pelannen "Kultaisissa" ensi viikonlopun Nordic Futsal Champions Cupissa. GFT:n lisäksi Pohjoismaiden mestaruusturnaukseen osallistuu Tanskan mestari (København Futsal) ja kakkonen (JB Futsal), Norjan mestari (Vegakameratene) sekä Ilves FS. Pelit pelataan samalla areenalla Tampereen Urheilu- ja Messukeskuksessa kuin kesäsarjaturnauskin.

Toinen motiivini esiintyä ensimmäistä kertaa jossain muussa kuin punamustassa seurapaidassa Suomen kamaralla oli se, että kaikki minuutit Panu Aution ja muiden maajoukkuepelaajien kanssa palvelevat myös maajoukkueetta. Viimeisimmissä majupeleissä olen pelannut paljon etenkin Panun, Jukan ja Maagi Hosion kanssa. Koen yhteispelin hiomisen tosi tärkeäksi.

Kesäsarjan tarpeellisuudesta

Mielestäni kesäsarja on erittäin tervetullut lisä suomalaiseen futsalkalenteriin. Jo yksinomaan henkilökohtaisesta ammatillisesta näkökulmastani on hyödyllistä ja mukavaa pelata ihan kelpo otteluita jo heinä-elokuussa.

Pelaajien (joista iso osa pelaa edelleen futistakin) näkökulmista suhtautuminen kesäsarjaan saattaa vaihdella paljonkin, mutta mitä Tampereen turnaukseen tulee, niin kuvittelisin, että jokainen joukkue sai peleistä irti jotain. Ainoa joukkue, joka tuli vajaan oloisella rosterilla messukeskukselle oli GFT. Eikä sekään huonolla nipulla ollut liikkeellä, tuloksena yhden maalin voitto ja yhden maalin tappio.

Kesäsarja voi nähdäkseni palvella joukkueita ainakin seuraavilla tavoilla:

- valmistautuminen kesän ja alkusyksyn välitavoitteisiin (Nordic Futsal Cup, UEFA Cup, Super Cup, joskus ehkä opiskelijoiden EM- tai MM-kisat)
- valmistautuminen liigakauteen
- uusien pelaajien sisäänajo/kokeilu
-  futsalin pitkän kilpailutauon rikkominen ja pelihimojen lievittäminen
- futsalväen kohtaaminen ja ajatustenvaihto

Mielestäni jokainen yllä mainittu seikka on jo itsessään riittävä oikeutus kesäsarjalle.

Että kaikki liigajoukkueet eivät pysty tai halua lähteä mukaan kesäsarjaan, on sekin mielestäni ihan ok. Kauteen valmistautumisen aloittaminen myöhemmin, esimerkiksi syyskuun alusta kuten käsittääkseni mm. Leijona Futsal tekee, on kaikkea muuta kuin häpeällistä tai katastrofi. Moni ammattilaisjoukkuekin aloittaa preparazionen vasta elokuun lopulla tai syyskuun alussa. Oleellista on treenaamisen laatu ja määrä sitten, kun se aloitetaan. Noin muutenkin läpivuotinen treenaaminen on pöhköä ja kaikkien periodisaatiosuositusten vastaista. Urheilija tarvitsee mielellään kuukauden lepotauon vuodessa ladatakseen kroppaansa ja akkuja. Ja sanon tämän himoharjoittelijana...

Kesäsarjan lisäksi toivoisin Suomen suveen sellaisia maailmalta tuttuja turnauksia, joissa olisi mahdollisuus voittaa rahapalkintoja. Tämä lisäisi lajin kilpailullisuutta. Joukkueiden ei tarvitsisi olla seurajoukkueita.

-Mikko

Serbien kylässä Team NordicBet Finlandin kanssa

Kaiken maailman primadonnista kerätty suomalainen "tähtisikermä" hakee tässä vielä muotoaan - ryhmittyminen joukkuekuvaaan voi olla vaikeaa!

Futsal Fest Serbian Rumassa osoittautui hyvätasoiseksi kv-turnaukseksi, jonka järjestelyt olivat joustavia. Hotelli oli huippuluokkaa, ja pelihalli sijaitsi 50 metrin päässä asuinpaikastamme. Ennen reissuun lähtöä vedimme yhteistreenit Espoon Leppävaarassa.

Valmistautumista matsiin hotellin käytävällä...

Alkulohkossa kohtasimme kaksi hieman heikompaa vastusta ja yhden Serbian liigaporukan, joka oli aggressiivinen ja organisoitu. Nuo kaksi heikompaa hoidimme hieman löysemminkin rantein, mutta Serbian liigajengiä vastaan onnistuimme lähes nappiin ja voitimme peräti 5-1, vaikka peliaika oli vain 2x15min juoksevaa. Kolmella voitolla pinnarahat ja lohkovoitto.

Jukka Kytölä saalistaa.

Neljännesvälierissä kohtasimme sekaporukan, joka kärsi pelaajapulasta. Kaikki toki taitavia kuten serbialaiseen kulttuuriin kuuluu, ja olipa joukossa yksi entinen maajoukkuepelaajakin. Hallitsimme ottelua kovalla prässipelillämme, mutta lukuisista paikoista saimme aikaan vain yhden osuman. Tämä kostautui 13 sekuntia ennen loppua, kun lentävällä maalivahdilla pelannut väsynyt vastustaja taikoi jostain urheilullisen ihmeen ja tasoitti pelin. Rankkikisa sinetöi Team NordicBetin kohtalon karulla tavalla... Lopulta vastustajamme eteni finaaliin saakka hankittuaan viimeiseksi turnauspäiväksi 3-4 vahvistusta riveihinsä. Siellä Serbian maajoukkuepelaajista koostuva ryhmä oli kuitenkin liikaa.

Tuloksellisesti reissu oli siis pettymys, mutta oppia tuli senkin edestä. Turnauspelaaminen on kyynistä tulosurheilua, johon monet balkanilaiset pelaajat ovat tottuneet. Olisi hienoa saada Suomeenkin turnauskulttuuria futsalissa. Kesäisin olisi mahtava kierrellä kovatasoisia kinkereitä, joiden kilpailullisuutta voisi lisätä rahapalkinnoin.

Paikallisia pikku faneja ja lupaavia futsalpelaajia Hencun ja Maagin kanssa!

Toinen seikka, mikä pisti silmään balkanilaisissa pelaajissa, oli heidän taitotasonsa sekä rohkeutensa haastaa. Pihapelikulttuuri on Serbiassa elaboroitunut eikä lasten tarvitse mennä heti Pikkukakkosen jälkeen nukkumaan. Tällä kaikella on varmasti merkitystä taidon kehittymisen kannalta. Mekin muuten pelasimme vielä puolenyön aikaan paikallisten lasten kanssa Ruman torilla pienpelejä!

Toki "balkan bastardseilla" on monesti se pimeäkin puoli. Varsin harva suomalainen esim. jää mielenosoituksellisesti kävelemään hyökkäyspäähän, jos kaveri menettää pallon. Fyysisesti olimme myös lähes kaikkia serbikollegoitamme edellä.

Vaikkei tuon ensimmäisen joukkuekuvan perusteella sitä uskoisi, Team NordicBetistä muovautui ihan oikea Joukkue sekä kentällä että sen ulkopuolella. Tästä todisteena vakuuttava lohkovoitto, hemmetin hauskat kaskut (joita ei edes tässä blogissa kehtaa sen enempää lähteä availemaan) sekä yksi onnistunut joukkuekuva:

Se on siinä! Viisi alhaalla ja viisi ylhäällä.

Pääsyhteistyökumppani Nordicbetin lisäksi kiitokset myös Pumalle ja Gravitylle! Toivottavasti päästään pelaamaan toistekin!