torstai 6. marraskuuta 2014

Panu Aution futsalkirjan kotisivuilla ilmestynyt haastatteluni

Lähde: www.futsalista.com

KIRJAN KOMMENTOIJAN KOMMENTIT

FUTSALISTA kirjan käsikirjoitus on saanut äärimmäisen asiantuntevia, älykkäitä ja inspiroivia kommentteja Suomen tämän hetken ainoalta ulkomailla pelaavalta futsalistalta Mikko Kytölältä. Suomen maajoukkueen pelimatkalla Makedoniassa Mikko ehti vastailemaan myös haastatteluun, jossa hän kertoo muun muassa Italian kentiltä tarttuneista opeista, Saliharrien tulevaisuuden haasteista sekä ensivaikutelmiaan kirjasta.

Mikko Kytölä, aloitit vastikään toisen kauden Italian toisiksi ylimmällä sarjatasolla, miten syksy on lähtenyt käyntiin?

Joukkueemme on todella nuori ja kokematon ja aloitimme preseasonin jonkin verran muita myöhemmin, joten kasvukipuja on ollut. Nyt kuitenkin saimme voittotilin auki, minkä uskon vapauttavan peliämme. Olemme sarjassa neljänneksi viimeisenä. Treenaamme todella paljon, kahdeksan kertaa viikossa, joten palautumiseen pitää satsata erityisen huolellisesti.

Latautunut tunnelma ennen treenimatsia Luparensea vastaan syyskuussa 2014. Nuori Gruppo Fassina.


Teit viime sarjapelissä kaksi maalia ja voititte lukemin 3-0, voidaanko sanoa että tuonkaltaiset ottelut ovat ammattilaisuran huippuhetkiä?

No jos ei nyt ihan kohokohta, niin ei kyllä täysin tavallinenkaan päivä toimistolla. Ottelusta teki erityisen hienon se, että onnistuimme, kun katsomossa oli vaimoni ja kaikki seuran juniorit.

Pelasit viime vuonna veljesi Jukan kanssa samassa joukkueessa, onko ollut ikävä Jukkaa?

Kentällä on ollut ikävä aika monesti. Haluaisin, että joukkueeni puolustaisi paljon paremmin. Jukan kanssa meillä on myös paljon yksityisesti sovittuja pikku juttuja, joita käytämme usein yhdessä pelatessamme.

Missä osa-aluilla olet kehittynyt eniten Italian ammattilaisurasi aikana?

Kaikilla osa-alueilla, koska olen saanut keskittyä vain futsaliin ja pelata taitavia pelaajia vastaan. Mutta nostan nyt esiin kokonaisvaltaisen pelin lukemisen. Olen kehittynyt mielestäni sekä yksittäisten tilanteiden että kokonaisen ottelun lukemisessa. Viime kaudella pelasin useimmiten yli 35 minuuttia, joten jo olosuhteiden pakosta olen joutunut ajattelemaan enemmän ja juoksemaan vähemmän. Yksittäisessä tilanteessa pelin lukeminen voi tarkoittaa esimerkiksi tulevien tapahtumien ennakoimista vastustajan lantion asennosta – tuosta asennosta se ei voi syöttää tuonne jne. Kokonaisen ottelun lukeminen voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että minun on ehkä turha 12 minuutin kentällä paahtamisen jälkeen koettaa väkisin jatkuvasti ratkaisevia diagonaalisyöttöjä pivotille tai haastaa 1 vs. 1 – sen sijaan on parempi luottaa hyvään harkintaan, kovaan perussyöttöön ja ekonomiseen liikkumiseen, sillä ”ratkaisevat” syötöt ja haastot poikivat usein vastahyökkäyksiä, joita ei ole väsyneenä erityisen kiva puolustaa. Voidaan myös sanoa, että olen oppinut pelaamaan omilla vahvuuksillani. Haluan kuitenkin kehittyä edelleen, koska minusta tuntuu, etten ole vielä saavuttanut omaa huippuani.

Millaisia vinkkejä haluaisit antaa nuorille futsalammattilaisuudesta haaveileville pelaajille?

Tärkeintä on intohimo lajia kohtaan. Futsal on maailman paras laji. Nuorempana on tärkeää pelata mahdollisimman paljon – ei vain oman joukkueen treeneissä vaan erityisesti pihapelejä. Futsalin juuret on kaduilla, pihapeleissä, ja taito tulee sieltä. Myöhemmin tärkeää on katsoa mahdollisimman paljon huippupelejä, saada hyvää valmennusta, ymmärtää pelin taktista puolta syvällisemmin, laittaa fyysiset ominaisuudet kuntoon ja lopulta pelata mahdollisimman kovia pelejä.

Olet Suomen maajoukkueen kantavia voimia, miten näät Suomen mahdollisuudet tulevan vuoden karsinnoissa?

Esikarsinnoissa olemme ykkösijoitettuja, mutta kohtaamme kaksi joukkuetta jotka ovat lähellä meidän tasoamme. Emme saa antaa yhtään siimaa. Main Roundilla tähtäämme lohkon kakkossijaan. Pystymme haastamaan Euroopan huippumaitakin, koska olemme hyvin organisoitu joukkue, mutta meidän pitää oppia voittamaan ja olemaan käytännöllisempiä sekä kovempia.

Olet toiminut FUTSALISTA -kirjan oikolukijana ja kommentoijana. Tekemättä liikaa juonipaljastuksia, millaisia ajatuksia kirja sinussa herättää?

On ollut todella mielenkiintoista lukea kirjaasi. Alkuun olin skeptinen, kun kuulin että pyrit käsittelemään vähän kaikkea futsaliin liittyvää. Mutta mitä enemmän luin, sitä vakuuttuneempi olin kirjan laadusta. Se ei vyörytä lukijalle fläppitaulukuvien sarjaa tai yksioikoisia näkemyksiä lajista, vaan otteesi on pohtiva ja erittäin henkilökohtainen. Kirjaa voi myös lukea sieltä täältä, pieniä paloja napostellen. Mehukkaat tarinat tekevät kirjasta poikkeuksellisen suhteessa tavallisiin lajioppaisiin. Kirjassa ei ole malliharjoituksia, mutta jokainen valmentaja varmasti voi hyötyä kirjan toisesta osasta, jossa käsitellään futsalia pelinä monipuolisesti.

Olet koulutkseltasi filosofian maisteri ja opiskelet tällä hetkellä myös kirjallisuutta Jyväskylän yliopistolla, onko sinulla futsalkirjallisuuteen liittyviä haaveita tai tulevaisuudensuunnitelmia?

Olen koulutukseltani itse asiassa yhteiskuntatieteiden maisteri, koska filosofia on Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntatieteellisessä. Ja tällä hetkellä olen kirjoilla kirjallisuuden maisteriohjelmassa, mutta en ole läsnä oleva yliopistolla. Minulla ei ole konkreettisia futsalkirjallisuussuunnitelmia tällä hetkellä ja bloginikin on ollut hieman hiljainen viime aikoina. Mutta olen lajihullu ja kynäkin pysyy jotenkuten kädessäni, joten varmasti futsalin tiimoilta tulee rustailtua tulevaisuudessa sitä sun tätä.

Kiitoksia paljon ja tsemppiä kauteen!

Grazie Panu!

Maalinteossa harjoitusottelussa Belgiaa vastaan 4.9.2011.

tiistai 5. elokuuta 2014

Futsalin kesäsarjaturnaus Tampereella 2.8.2014

KaDy-leirin kuulumisia

Sain kunnian osallistua jo toista vuotta peräkkäin järjestettävään liigajoukkueiden kesäsarjaan, kun KaDy huoli minut rosteriinsa Tampereen turnaukseen. Olen treenannut entisen seurani kanssa kesäkuun alusta alkaen ja lisäksi toiminut koutsina kerran viikkoon. Vajaan kuukauden päästä lähden takaisin Italiaan ja aloitan harjoittelun Gruppo Fassinan kanssa. Heinäkuun alusta alkaen lajitreenejä on KaDy:lla ollut kolmesti viikossa ja siihen päälle kahdet fysiikkaharjoitukset. Meininki on ollut lyhyesti sanottuna erinomainen: vanhat parrat ovat elämänsä tikkarissa ja uudet tulokkaat lupaavia.

Komeita miehiä kesäsarjassa Tampereella 2.8.2014. Kuvasta puuttuu Jussi "goatse" Kaihlajärvi.

Kesäsarjaturnaus Tampereella palveli mielestäni KaDy:a todella hyvin. Saimme peluutettua uusia pelaajia, kokeiltua uusia juttuja sekä kerrattua perusasioita (joita ei voi koskaan kerrata liikaa). KaDy:n ensi kauden päävalmentajan Tero Kelhälän johdolla pystyimme keskustelemaan sekä pelimme hyvistä puolista että ongelmakohdista. Onnistuimme korjaamaan muutamia varsin tärkeitä asioita jo kahden normaalia lyhyemmän ottelun aikana.

Mainitsen yhden esimerkin. Olemme treeneissä viime aikoina painottaneet paljon hyökkäysrotaatioita, mikä näkyi etenkin Tervareita vastaan ensimmäisellä jaksolla siten, että pidimme palloa muttemme päässeet yrittämään maalintekoa millään. Rotaatioihin jumiutuminen söi pelimme suoraviivaisuutta ja päättäväisyyttä, jopa pelirohkeutta. Ennen toista jaksoa kävimme läpi periaatetta, joka on monessa mielessä paljon hyökkäysrotaatioita oleellisempaa: mikäli pallollisella pelaajalla ei ole painetta, on muiden hyökkäävien pelaajien pyrittävä voittamaan tilaa - on pyrittävä syvyyteen, takatolpalle, maalin eteen, oman puolustajan näkökentän ulottumattomiin, toisin sanoen rikkomaan sovittu rotaatio.

Vaikka tällainen pelin lukeminen on oikeasti vaikeaa, seurauksena oli enemmän maalintekoyrityksiä. Ensimmäisellä jaksolla koettelimme Tervari-vahtia 6 kertaa, toisella jaksolla maalipuiden väliin suuntautui jo 11 laukausta. Tasoitusmaalin iski Roisto Takala takatoimistolta, jonne Ara Muridiyazd toimitti pallon saatuaan tilaa lähellä puolta kenttää.

Cameo-rooli "Kultaisissa"...

Vaikka sormimurtuma rajoitti pelaamistani jonkin verran, halusin siitä huolimatta tahkota myös GFT:n paidassa yhden pelin. Tämä oli jo hyvissä ajoin suunniteltu juttu, jonka taustalla on se, että pelannen "Kultaisissa" ensi viikonlopun Nordic Futsal Champions Cupissa. GFT:n lisäksi Pohjoismaiden mestaruusturnaukseen osallistuu Tanskan mestari (København Futsal) ja kakkonen (JB Futsal), Norjan mestari (Vegakameratene) sekä Ilves FS. Pelit pelataan samalla areenalla Tampereen Urheilu- ja Messukeskuksessa kuin kesäsarjaturnauskin.

Toinen motiivini esiintyä ensimmäistä kertaa jossain muussa kuin punamustassa seurapaidassa Suomen kamaralla oli se, että kaikki minuutit Panu Aution ja muiden maajoukkuepelaajien kanssa palvelevat myös maajoukkueetta. Viimeisimmissä majupeleissä olen pelannut paljon etenkin Panun, Jukan ja Maagi Hosion kanssa. Koen yhteispelin hiomisen tosi tärkeäksi.

Kesäsarjan tarpeellisuudesta

Mielestäni kesäsarja on erittäin tervetullut lisä suomalaiseen futsalkalenteriin. Jo yksinomaan henkilökohtaisesta ammatillisesta näkökulmastani on hyödyllistä ja mukavaa pelata ihan kelpo otteluita jo heinä-elokuussa.

Pelaajien (joista iso osa pelaa edelleen futistakin) näkökulmista suhtautuminen kesäsarjaan saattaa vaihdella paljonkin, mutta mitä Tampereen turnaukseen tulee, niin kuvittelisin, että jokainen joukkue sai peleistä irti jotain. Ainoa joukkue, joka tuli vajaan oloisella rosterilla messukeskukselle oli GFT. Eikä sekään huonolla nipulla ollut liikkeellä, tuloksena yhden maalin voitto ja yhden maalin tappio.

Kesäsarja voi nähdäkseni palvella joukkueita ainakin seuraavilla tavoilla:

- valmistautuminen kesän ja alkusyksyn välitavoitteisiin (Nordic Futsal Cup, UEFA Cup, Super Cup, joskus ehkä opiskelijoiden EM- tai MM-kisat)
- valmistautuminen liigakauteen
- uusien pelaajien sisäänajo/kokeilu
-  futsalin pitkän kilpailutauon rikkominen ja pelihimojen lievittäminen
- futsalväen kohtaaminen ja ajatustenvaihto

Mielestäni jokainen yllä mainittu seikka on jo itsessään riittävä oikeutus kesäsarjalle.

Että kaikki liigajoukkueet eivät pysty tai halua lähteä mukaan kesäsarjaan, on sekin mielestäni ihan ok. Kauteen valmistautumisen aloittaminen myöhemmin, esimerkiksi syyskuun alusta kuten käsittääkseni mm. Leijona Futsal tekee, on kaikkea muuta kuin häpeällistä tai katastrofi. Moni ammattilaisjoukkuekin aloittaa preparazionen vasta elokuun lopulla tai syyskuun alussa. Oleellista on treenaamisen laatu ja määrä sitten, kun se aloitetaan. Noin muutenkin läpivuotinen treenaaminen on pöhköä ja kaikkien periodisaatiosuositusten vastaista. Urheilija tarvitsee mielellään kuukauden lepotauon vuodessa ladatakseen kroppaansa ja akkuja. Ja sanon tämän himoharjoittelijana...

Kesäsarjan lisäksi toivoisin Suomen suveen sellaisia maailmalta tuttuja turnauksia, joissa olisi mahdollisuus voittaa rahapalkintoja. Tämä lisäisi lajin kilpailullisuutta. Joukkueiden ei tarvitsisi olla seurajoukkueita.

-Mikko

torstai 12. kesäkuuta 2014

Serbien kylässä Team NordicBet Finlandin kanssa

Kaiken maailman primadonnista kerätty suomalainen "tähtisikermä" hakee tässä vielä muotoaan - ryhmittyminen joukkuekuvaaan voi olla vaikeaa!

Futsal Fest Serbian Rumassa osoittautui hyvätasoiseksi kv-turnaukseksi, jonka järjestelyt olivat joustavia. Hotelli oli huippuluokkaa, ja pelihalli sijaitsi 50 metrin päässä asuinpaikastamme. Ennen reissuun lähtöä vedimme yhteistreenit Espoon Leppävaarassa.

Valmistautumista matsiin hotellin käytävällä...

Alkulohkossa kohtasimme kaksi hieman heikompaa vastusta ja yhden Serbian liigaporukan, joka oli aggressiivinen ja organisoitu. Nuo kaksi heikompaa hoidimme hieman löysemminkin rantein, mutta Serbian liigajengiä vastaan onnistuimme lähes nappiin ja voitimme peräti 5-1, vaikka peliaika oli vain 2x15min juoksevaa. Kolmella voitolla pinnarahat ja lohkovoitto.

Jukka Kytölä saalistaa.

Neljännesvälierissä kohtasimme sekaporukan, joka kärsi pelaajapulasta. Kaikki toki taitavia kuten serbialaiseen kulttuuriin kuuluu, ja olipa joukossa yksi entinen maajoukkuepelaajakin. Hallitsimme ottelua kovalla prässipelillämme, mutta lukuisista paikoista saimme aikaan vain yhden osuman. Tämä kostautui 13 sekuntia ennen loppua, kun lentävällä maalivahdilla pelannut väsynyt vastustaja taikoi jostain urheilullisen ihmeen ja tasoitti pelin. Rankkikisa sinetöi Team NordicBetin kohtalon karulla tavalla... Lopulta vastustajamme eteni finaaliin saakka hankittuaan viimeiseksi turnauspäiväksi 3-4 vahvistusta riveihinsä. Siellä Serbian maajoukkuepelaajista koostuva ryhmä oli kuitenkin liikaa.

Tuloksellisesti reissu oli siis pettymys, mutta oppia tuli senkin edestä. Turnauspelaaminen on kyynistä tulosurheilua, johon monet balkanilaiset pelaajat ovat tottuneet. Olisi hienoa saada Suomeenkin turnauskulttuuria futsalissa. Kesäisin olisi mahtava kierrellä kovatasoisia kinkereitä, joiden kilpailullisuutta voisi lisätä rahapalkinnoin.

Paikallisia pikku faneja ja lupaavia futsalpelaajia Hencun ja Maagin kanssa!
Toinen seikka, mikä pisti silmään balkanilaisissa pelaajissa, oli heidän taitotasonsa sekä rohkeutensa haastaa. Pihapelikulttuuri on Serbiassa elaboroitunut eikä lasten tarvitse mennä heti Pikkukakkosen jälkeen nukkumaan. Tällä kaikella on varmasti merkitystä taidon kehittymisen kannalta. Mekin muuten pelasimme vielä puolenyön aikaan paikallisten lasten kanssa Ruman torilla pienpelejä!

Toki "balkan bastardseilla" on monesti se pimeäkin puoli. Varsin harva suomalainen esim. jää mielenosoituksellisesti kävelemään hyökkäyspäähän, jos kaveri menettää pallon. Fyysisesti olimme myös lähes kaikkia serbikollegoitamme edellä.

Vaikkei tuon ensimmäisen joukkuekuvan perusteella sitä uskoisi, Team NordicBetistä muovautui ihan oikea Joukkue sekä kentällä että sen ulkopuolella. Tästä todisteena vakuuttava lohkovoitto, hemmetin hauskat kaskut (joita ei edes tässä blogissa kehtaa sen enempää lähteä availemaan) sekä yksi onnistunut joukkuekuva:

Se on siinä! Viisi alhaalla ja viisi ylhäällä.
Pääsyhteistyökumppani Nordicbetin lisäksi kiitokset myös Pumalle ja Gravitylle! Toivottavasti päästään pelaamaan toistekin!

perjantai 30. toukokuuta 2014

Futsal Fest Serbiassa!

Kuten viidakkorumpu on jo saattanut kertoa, lähdemme pelaamaan Serbiaan kansainväliseen ja tasokkaaseen futsalturnaukseen, joka järjestetään 4.-9.6.2014. Joukkueemme Team NordicBet Finland koostuu kokonaan suomalaisista futsalpelaajista. Ja vieläpä erittäin hyvistä sellaisista, sillä kaikilla on vyöllään maajoukkuepelejä!

Ajatus

Heitin ajatuksen ilmoille muistaakseni joulukuussa 2013 Nordic Cupissa Tanskassa, kun olimme maajoukkueen kanssa tulossa bussilla treeneistä kämpille. Ehdotin, että kerätään laadukas iskuryhmä ja etsitään jokin hyvätasoinen kesäturnaus, jossa voimme hioa yhteispeliä ja -henkeä.

Osin koko idea kumpusi ihan puhtaasti rakkaudesta lajiin ja halusta kehittyä futsalpelaajina. Ja osin tietenkin ensi vuoden tärkeitä EM- ja MM-karsintoja silmällä pitäen. Mutta oli muitakin syitä, miksi tällainen ajatus pääsi ilmoille.  

Ensinnäkin, Suomessa kilpailutoiminta futsalin osalta hiljenee käytännössä tyystin viideksi kuukaudeksi. Se on liikaa monessakin mielessä, mutta ennen muuta siksi, että se ei varsinaisesti edesauta futsalpelaajien kehittymistä. Kilpailemaan oppii kilpailemalla. Koviin peleihin ja tiukkoihin kilpailutilanteisiin oppii mukautumaan vain siedätyshoidolla.

Toiseksi, Palloliiton suunnalta kuulunut viesti oli vuodenvaihteessa, että taloudelliset reunaehdot ovat sellaiset, ettei maajoukkueleirejä saatika kansainvälisiä pelejä futsalmaajoukkueelle ole luvassa liiaksi saakka. Toivotaan, että toisin kuitenkin kävisi. Käsittääkseni hyvää tahtoa ja kunnioitusta maailman hienointa lajia kohtaan Liitossa ehdottomasti on, joten siitä se ei jääne kiinni. Onhan maajoukkuella nykyään jo todellinen huippuvalmentaja sekä erittäin ammattitaitoinen maalivahtivalmentaja. Joka tapauksessa tieto "niukista ajoista" otettiin pelaajien keskuudessa alkupettymyksen jälkeen vastaan haasteena: keksitään sitten itse jotain!

Kolmanneksi, omalla kohdallani olen saanut kokea kovia kv-pelejä edellisenä neljänä kesänä opiskelijoiden EM-kisoissa KaDy:n kanssa: Zagreb 2010, Tampere 2011, Còrdoba 2012 ja Antequera 2013. Nyt kuitetenkin EUSA (European Universities Sports Association) päätti lätkäistä kisoihin ikärajat ja kieltää pelit yli kaltaisiltani yli 28-vuotiailta vanhuksilta, joten sinne meni sekin hupi. Käsittämätöntä ikärasismia muuten... Jostain oli siis keksittävä kovat pelit tällekin kesälle!

Joukkue

Käytännössä joukkueen runko oli koossa viidessä sekunnissa. Useampi bussissa olleista maajoukkuepelaajista sanoi suoraan, että on mukana hinnalla millä hyvänsä. Ilmeisesti siis muillakin on kirvelevä polte pelata kovia pelejä sen sijaan, että pitäisi viiden kuukauden tauon futsalista! Ja uskon, että moni haluaa myös vilpittömästi kehittää futsalmaajoukkueen yhteispeliä ja saada näin paremmat lähtökohdat maajoukkuemenestykselle. Tästä bussimatkasta jäi takaraivoon sekin, että Suomesta löytyy todellakin nippu intohimoisia lajiharreja, jotka varmasti vievät futsalia eteenpäin isoja askeleita tulevaisuudessa.

Jos oli runko kivuttomasti kasassa, niin samaa voi sanoa loppujoukkueestakin. Perustimme facebook-ryhmän ja tiedustelimme pelaajien halukkuutta. Alunperin tarkoitus oli lähteä reissuun omalla kustannuksella, ellei sponsoria löydy. Näin ollen seula pudotti paperille luontevasti kahdeksan kenttäpelaajaa ja maalivahdin. Myöhemmin värväsimme toiseksi maalivahdiksi vielä Tervareiden loistavan Juppis Savolaisen.

Ja mikä todella hienoa, myöhemmin saimme  reissullemme myös sen kaivatun sponsorin, kun NordicBet ilmoitti halukkuudestaan tukea "dream team" -joukkueemme turnausmatkaa. Näin futsalpelaajana voin kertoa, että taloudellinen tuki on erittäin tervetullutta. Kesällä kun ei futsalammattilaisen palkka juokse, ja saattaapa joskus käydä niinkin karusti, että osa kauden palkoista odottaa vielä maksatustaan...

Turnaus

Parin kuukauden etsimisen ja seulonnan jälkeen paras turnausvaihtoehto oli pöydällä silmiemme edessä: Futsal Fest Serbiassa 4.-9.6.2014. Edes turnauskaupungin nimi - Ruma - ei meitä säikähdyttänyt, vaan lennot Belgradiin pistettiin varaukseen hyvässä aikataulussa. Aikaisempina vuosina samainen Futsal Fest on järjestetty Serbian Smederevossa.

Turnaukseen osallistuu tänä vuonna yhteensä 24 joukkuetta kahdeksasta eri maasta. Mukana on muun muassa Serbian, Kroatian ja Makedonian liigajoukkueita, Slovenian maajoukkuepelaajista koostuva ryhmä, Montenegron maajoukkue sekä Irlannin tuore mestari. Kaikkiaan parketille marssii järjestäjän arvion mukaan kuutisenkymmentä maajoukkuepelaajaa.

Team NordicBet Finland kohtaa alkulohkossa kolme serbialaisjoukkuetta. Kaksi vastustajaamme on Serbian liigajoukkueita, kun taas viimeinen vastus on paikallisista jalkapalloilijoista (oletettavasti rumista!) koostuva joukko. Viimeksi mainittu on lohkon ennakolta heikoin ryhmitys, mutta kaikkien kanssa saa varmaan hyvät painit!

Seuratkaa blogia, koetan kirjoitella Serbiasta käsin, miten meillä menee. Tarkoitus on tehdä helevetin RUMAA JÄLKEÄ!

Pelaajalista:


Panu Autio (C)
Mikko Kytölä
Jukka Kytölä
Antti Teittinen
Juha-Pekka Torvinen
Ari Makowski
Miika Hosio
Henrik Henriksson
Matias Sarelius (mv)
Juha-Matti Savolainen (mv)


maanantai 26. toukokuuta 2014

Futsalin hyökkäystoimintoja I: takakierto

Takakierto


Englanniksi overlapping, italiaksi sovraposizione. Suomeksi joskus myös ristiinjuoksu.

Parhaimmillaan tehokas toiminto koska asettaa puolustukselle usein kysymyksen: vaihtaako vartioitavaa miestä vai pitääkö kiinni omista? Toisaalta ristiin juoksevaa hyökkääjää on vaikeahko seurata, koska pallon jättävä hyökkääjä ja häntä vartioiva puolustaja ovat monesti tiellä. Toisaalta vartioitavan miehen vaihtamisen ajoitus on hankalaa. Niinpä joskus paraskin puolustus joutuu takakierron kohdatessaan antamaan ainakin vähän aikaa ja tilaa laukaisu-/syöttöjalalle.

Suoritusteknisesti  takakierto tapahtuu futsalissa lähes poikkeuksetta niin, että pallollinen hyökkääjä jättää/syöttää pallon ristiin juoksevalle hyökkääjälle suojauksen puolella olevan jalkansa jalkapohjalla. Tämä vaatii onnistuakseen toki myös erinomaista ajoitusta ja pelinluku- sekä pallonkäsittelytaitoa hyökkääjiltä.

Toisinaan paras ratkaisu on jättää jalkapohjajättö tekemättä ja jatkaa itse pallon kanssa, mikäli puolustaja aavistelee pallon jättöä. Esimerkiksi Espanjan maajoukkuepivot Fernandao tekee usein näin ja saa itselleen laukaisutilan.

Takakierron voi tehdä esim. näin helpon näköisesti (hommaa helpottaa, jos satut olemaan brasilialainen!):






keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Viiden kuukauden futsaltauko? No grazie!

Futsalkausi lähestyy viimeistään tässä vaiheessa loppuaan itse kullakin ja on aika siirtyä vihreille veroille jalkapallon pariin.  Seuraavan kuukauden ajan saa jännittää niin Champions Leaguen, Valioliigan kuin Espanjan liigan ratkaisuhetket ja seurata siinä sivussa juuri alkanutta kotimaista Veikkausliigaa. Kesäkuun alussa omistaudutaan kuukauden ajaksi jalkapallon MM-kisoille. Futsal tulee seuraavan kerran ajankohtaiseksi siinä lokakuun alussa. Eikö niin?


No ei hitossa!!! Futsalia pelataan, seurataan, eletään ja hengitetään myös kesällä. Seuraavassa omaa makuamme myötäilevä kesän 2014 futsalkalenteri. Otteluiden katsomiseen voi löytää usein suoria linkkejä seuraavalta sivulta (lisää kellonaikoihin kaksi tuntia, niin saat Suomen ajan): http://rui-guimaraes-futsal.webnode.pt/futsal-tv/. Alla ilmoitetut kellonajat ovat Suomen aikaa.



Huhtikuu:

-  24.-26.4. Uefa Futsal Cupin lopputurnaus Azerbaidzanissa. Mukana Kairat Almaty, FC Barcelona, Dinamo Moskova ja Araz Naxcivan. Euroopan parasta seurajoukkuefutsalia alkaen torstaina 24.4. klo 16.30 Suomen aikaa. Finaali la 26.4. klo 19.30. Mukana  http://www.uefa.com/futsalcup/index.html

- 26.4. Meidän putoamiskarsinnan ensimmäinen osaottelu Comelt Toniolo Milano - Tridentina klo 17. Liveseurantaa todennäköisesti osoitteessa http://www.divisionecalcioa5.it/

- 27.4. Kotoisen Futsal-liigan kolmas finaali Ilves-Tervarit suorana lähetyksenä TV2:ssa ja Yle Areenassa klo 15.50. http://areena.yle.fi/tv/2204751

- 30.4.-10.5. Aasian mestaruuskisat Vietnamissa. Varsin kovatasoiset 16 joukkueen karkelot, jossa varsinkin mitalipelit ovat varmasti viihdyttävää seurattavaa. Pelejä lähes joka päivä klo 11.30/ 12 ja 14.30/ 15. http://www.the-afc.com/en/



Toukokuu

- 2.-4.5. Opiskelijoiden futsalin SM-kisat Tampereella http://www.gameresultsonline.com/osmfutsal2014/osmfutsal2014

- 3.5. Meidän putoamiskarsinnan toinen osaottelu Tridentina - Comelt Toniolo Milano klo 17. Liveseurantaa todennäköisesti osoitteessa http://www.divisionecalcioa5.it/. Tämän jälkeen säilymisjuhlat Roveretossa/ Trentossa/ Veronassa/ Garda-järvellä. Liveseurantaa korkeintaan privana WhatsAppissa...


- 10.5. Suomi-Viro –maaottelu Espoossa klo ?. Näkynee osoitteessa huuhkaja.tv


- 17.-18.5. Futsalturnaus Vaajakoskella, ehkä mukana.

- 27.5. Venäjän liigan finaalit alkavat.

- 28.5. Italian liigan finaalit alkavat.



Kesäkuu

- 3.6. Lapsille ja nuorille suunnattu kesäfutsalkoulu alkaa Jyväskylässä http://www.kadyfutsal.net/uutiset.html?859

- 4.-8.6. Futsal Fest Serbiassa. Tasokas futsalturnaus, johon lähdemme pienehköllä, mutta sitäkin laadukkaalla nipulla Suomen maajoukkuepelaajia (emme kuitenkaan edusta virallisesti Suomen maajoukkuetta, turnauksesta erillistä juttua myöhemmin!). http://www.futsalfest.rs/

- 7.6. Espanjan ja Portugalin liigan finaalit alkavat.

- 21.6. Euroopan futsalsarjojen viimeinen mahdollinen pelipäivä (Portugalin 5. finaali)



Heinäkuu

- Kuwait Mini World Futsal Cup Tournament. Vuonna 2013 (10.-26.7.) tasokkaassa ja hyvin järjestetyssä turnauksessa oli mukana 16 joukkuetta ympäri maailman. Pelit näkyivät livenä netissä. Saa nähdä mitä tänä vuonna on luvassa, epämääräinen huhu on kiirinyt korviimme, että turnaus pelattaisiin tänä vuonna maajoukkueiden välillä… http://www.kmwfct.com/DefaultEn.aspx

- 23.-29.7. Opiskelijoiden futsalin EM-kisat EUSA-Gamesien yhteydessä Rotterdamissa. Mukana Suomesta huhujen mukaan ainakin miesten joukkue Tampereelta. KaDy Students olisi hallitsevana opiskelijoiden Suomen mestarina ollut oikeutettu edustuspaikkaan, mutta tuore ikärajasääntö (ei yli 28-vuotiaita!) romutti haaveet kadylaisten viidennestä peräkkäisestä EM-turneesta. Toivotaan kuitenkin, ettei suomalaisedustuksen putki katkea. http://eugames2014.eu/sports/futsal/



Elokuu

- Uefa Futsal Cupin karsintakierrokset pyörähtävät käyntiin. Mukana myös suomalaisväriä (joko Ilves tai Tervarit).



Syyskuu

- Euroopan suuret sarjat alkavat. Lukuisia Super Cup -otteluita eri puolilla Eurooppaa.



Monessa Euroopan maassa järjestetään pienempiä futsalturnauksia kesällä harva se päivä, kenties joskus Suomessakin… Ainakin viime vuonna järjestetylle kolmen suomalaisen liigajoukkueen kesäsarjalle toivoisi tulevana kesänä jatkoa jossakin muodossa.



Kevätterveisin Italiasta,



Jukka ja Mikko

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Italialainen futsal - kiehtovaa, kovatasoista ja ei-täysin-ongelmatonta

Tasainen Serie A

Pelaamisen ohella täällä Italiassa tulee tietenkin seurattua bittitolkulla futsalia, ja erityisesti italialaista futsalia. Tähän antavat loistavat mahdollisuudet muun muassa viikoittain ilmestyvä Calcioa5anteprima –lehti (jota jaetaan aina viikonlopun otteluiden yhteydessä) ja Rai Sport, joka näyttää yleensä joka viikonloppu vähintään yhden Serie A –ottelun televisiossa. Puhumattakaan liigan upeista ja selkeistä kotisivuista www.divisionecalcioa5.it tai netin livelähetyksistä, joita on mahdollista katsoa lähes kaikista Serie A:n otteluista. Myös puskaradio kantaa aina herkullisia juoruja muista joukkueista - etenkin niiden ongelmista.

Nämä eivät kuitenkaan ole ainoita syitä, miksi italialaista futsalia on varsin miellyttävää seurata. Ehkäpä tärkein tekijä Serie A:n ja Serie A2:n kiinnostavuudelle (pelin korkean tason lisäksi) on se, että ottelut ovat erittäin tasaisia ja joukkueiden voimasuhteet voivat vaihdella paljonkin viikosta toiseen. Esimerkiksi Serie A:ssa pelaa tällä kaudella vain 10 joukkuetta, mikä tarkoittaa sitä, että jokainen 18 runkosarjan ottelusta on erittäin merkityksellinen. Tälläkin hetkellä yhdellä voitolla voi sarjataulukossa kavuta jopa kolme sijaa ylöspäin. http://www.divisionecalcioa5.it/Competizioni/2013-2014/300/0/0

”Yllättäviä” tuloksia on niin paljon, että itse niitä on vaikea enää pitää poikkeuksellisina. Esimerkiksi yhteensä 40 ottelua Serie A:n runkosarjassa voittamattomana edennyt Asti sai taipua toissa viikonloppuna ”häntäpään” Pescaralle selkein 5-1 –lukemin. Nousijajoukkue Napoli puolestaan voitti alkusyksystä Mammarellan Acqua&Saponen 2-1 - maalilla, jota kelpaa vieläkin katsella ja erityisesti kuunnella. Vastaavia esimerkkejä on useita.


Ainoan selvän poikkeuksen tasapäiseen sarjaan tekee Marca, joka ilmoitti siirtoikkunan aikaan luopuvansa kaikista ammattilaispelaajistaan ja pelaavansa kauden loppuun alle 21-vuotiaiden joukkueella. Tuloksellisesti seuraukset ovat olleet katastrofaaliset - pohjakosketuksena tappio Laziolle lukemin 30-1. 

Ongelmia Euroopan mestarin paratiisissa

Vaikka Italiassa pelataan todella laadukasta futsalia ja jopa Serie B:ssä ja Serie C1:ssäkin maksetaan pelaajapalkkioita, ovat seurat usein moniongelmaisia. Yleensä seurojen ongelmat tuppaavat palautumaan talouskriisiin ja erityisesti palkanmaksuvaikeuksiin. Meitä on myös hämmästyttänyt tietty yhteisöllisyyden ja seuraperinteiden uupuminen täällä: seuran nimeä vaihdetaan kuin futsalkenkiä, pelaajat vaihtavat lääniä aina tilaisuuden tullen ja seurahenkilöstön sekä pelaajien välillä on usein iso sosiaalinen kuilu. Jotain kertoo Italian maajoukkuekapteeni Gabriel Liman vastaus kysymykseen italialaisen futsalin tilasta azzurrin voitettua EM-kisat:

- Italialainen futsal on kriisissä. On surullista sanoa, mutta en tiedä, miten voimme kehittyä tällaisten seuratoimijoiden alaisuudessa. He eivät ole hienoja persoonia, on mahdotonta työskennellä ihmisten kanssa, jotka eivät ole vakavia. Itse olen onnekas, kun saan pelata Astissa, jossa pelaajia ei kohdella numeroina vaan oikeina ihmisinä! (lähde: Futsal Focusin facebook-sivu)

Jotain perää Liman kommentissa varmasti on, sen verran voinemme vahvistaa jo ihan omienkin kokemusperäisesti hankittujen tietojen pohjalta. Suoraselkäisyyttä selkeästi tärkeämpi kategoria on Italiassa nimittäin ns. "bella figura", se, miltä asiat näyttävät ulospäin. Tällä "arvovalinnalla" on tietysti seurauksensa... Mutta parketille asti nämä ongelmat eivät tunnu kiirivän: Italia voitti EM-pokaalin ja pelin taso maan sarjoissa on kunnioitettavan korkea. Ja ollaanpa nyt ihan rehellisiä: se mitä uskomattomin venkoilu, jota seuroissa olemme kuulleet harjoitettavan, oikeastaan vain lisää italialaisen futsalin kiehtovuutta! 

Winter Cup ja Coppa Italia

Oma lukunsa ovat sitten muut kilpailut. Joulu-tammikuussa Serie A –joukkueille järjestettiin runkosarjapelien niukkaa määrää paikkaamaan nimeään myöten keinotekoinen Winter Cup, jonka kilpailuformaatti jäi meillekin hieman epäselväksi. Joka tapauksessa ”talviturnauksen” välierät ja finaali pelattiin viime viikonloppuna, eivätkä ainakaan lauantain välierät jättäneet ketään kylmäksi. Luparense ja Asti kamppailivat myöhemmässä välierässä pitkän kaavan kautta huikean draaman kaaren, joka päättyi Luparensen majumaalivahti Putanon ammuttua rankkikisassa pilkun taivaan tuuliin kotiyleisönsä edessä. Lopulta Asti - joukkue joka on paperilla Italian parhain - otti ja voitti koko Winter Cupin.

Huikein näytös oli kuitenkin Italian cup eli Coppa Italia Final Eight. Tämä ei vastaa Suomen Futsal cupia, vaan sen sijaan Coppa Italia on yhden viikonlopun aikana pelattava lopputurnaus, joka järjestetään erikseen eri sarjatasoilla – Serie A:ssa, Serie A2:ssa, Serie B:ssä, alle 21-vuotiailla ja naisten Serie A:ssa. Lopputurnaukseen pääsee kahdeksan syyskauden runkosarjan tulosten perusteella parhaiten sijoittunutta joukkuetta, Serie A2:ssa neljä parhaiten sijoittunutta kummastakin lohkosta. Tämä tuo oman jännittävän panoksensa myös syyskauden otteluihin.


Serie A:n Final Eight –turnaus kolme viikkoa sitten oli mahtava tapahtuma, jota sai itsekin tuijotella telkkarista koko viikonlopun ajan. Altavastaajana viikonloppuun lähtenyt Lazio kaatoi ensin puolivälierissä sensaatiomaisesti Astin 2-7, jota seurasi lähes yhtä upea 2-4 –välierävoitto ennakkosuosikki Luparensesta. Finaalin Lazio hävisi niukasti 3-1 ”isäntäjoukkue” Acqua&Saponelle, mutta kaikesta huolimatta ”taivaansiniset” ylittivät itsensä – ja heittivät samalla romukoppaan kaikkien asiantuntijoiden ennakkoarviot. 

Serie A2:n Coppa Italian lopputurnaus Sestussa (jossa itsekin kävimme äskettäin ottamassa kuokkaan 3-1, kooste) oli jopa vieläkin yllätyksellisempi. Jokaisen ottelun hävisi ”paperilla” parempi ja runkosarjassa paremmin sijoittunut joukkue. Lopulta finaalissakin ”turnauksen huonoin joukkue”, B-lohkon Fuente Lucera, kaatoi meidän lohkomme Pesarofanon, joka pelasi lopputurnauksen läpi käytännössä 5-6 kenttäpelaajalla. Varsinaisen peliajan tasoitus tuli tietenkin puoli minuuttia ennen loppua, jatkoajan onnenkantamoinen voittomaali tietenkin 45 sekuntia ennen päätössummeria – ja finaali näytettiin tietenkin televisiossa.

Kohti playoutia 

Tämän hehkutuksen jälkeen palataan vielä meidän joukkueen osalta takaisin maan pinnalle. Talven aikana voitot ovat tosiaan olleet vähissä, eikä vähiten siksi, että nimeltä mainitsemattomista syistä pelaajapajatsomme tyhjeni pahemman kerran joulukuun siirtoikkunan yhteydessä. Tällä haavaa puskemme eteenpäin neljän pelaajan turvin muiden toimiessa pääasiassa "huilauttajina". Edellä mainitulle Pesarofanolle hävisimme pari viikkoa sitten rumasti kotona 3-8. Reilu viikko sitten voitimme pitkästä aikaa, kun kävimme hakemassa arvokkaat kolme pistettä Leccon vieraana 2-5 -voitolla. Ja pari päivää sitten tuli taas köniin, tällä kertaa Gruppo Fassinalta lukemin 1-3. Lecco-voitto kuitenkin varmisti sen, että vältämme suoran putoamisen. 

Jäljellä on vielä yksi runkosarjakierros sekä huhti-toukokuun vaihteessa ns. playout-pelit Comelt Toniolo Milanoa vastaan. Heille hävisimme niukasti molemmat runkosarjaottelut ankarasta painostuksestamme huolimatta, mutta eiköhän karsinnoissa ole meidän vuoro iskeä. Kaksiosaisen kohtaamisen voittaja säilyy ja häviäjä putoaa. Pelaajavalmentajamme loukkaantui vakavasti edellisessä pelissämme, ja sen aikaa kun hän nuolee haavojaan kotona, toimii Mikko jälleen virkaatekevänä koutsina. On se oikeasti työmää täällä!

Mutta kokemus on ollut hieno, sitä ei käy kiistäminen...

-Miko ja Yukka